Taideyliopiston Sibelius-Akatemia sai miljoonalahjoituksen kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistamiseen

Yhä monikulttuuristuvassa ja kansainvälistyvässä Suomessa tarvitaan vuoropuhelua ja ympäristöjä, jotka edistävät eri taustoista tulevien ihmisten välistä ymmärrystä ja oppimista. Sibelius-Akatemian Global Music -koulutusohjelma perustettiin kymmenen vuotta sitten, ja sen missiona on rakentaa kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja yhteistyötä.
Global Music -koulutus kokoaa yhteen muusikoita moninaisista musiikki- ja kulttuuritaustoista, tällä hetkellä yli 25 eri kulttuurista. Opiskelun ytimessä on kehittää ja hyödyntää globaaleja muusikkotaitoja kulttuurienvälisessä yhteistyössä yhteiskunnan eri osa-alueilla. Näihin kuuluvat yhteisöprojektit esimerkiksi kouluissa, pakolaiskeskuksissa, maahanmuuttajayhteisöissä ja vankiloissa Suomessa ja ympäri maailmaa.
Saamelaisten ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön yhteistyö herätti lahjoittajan kiinnostuksen
Yhdysvaltalaisen suomensukuisen filantroopin Elsa Brulen kiinnostus tukea Global Music -ohjelmaa syttyi taannoisella Suomen vierailulla, jonka aikana hän tutustui Sibelius-Akatemiaan ja Sibeliuksen historialliseen kotiin Ainolaan.
Tutustuminen akatemian opettajiin, opiskelijoihin ja hallintoon sekä keskustelut uusista ideoista ja mahdollisuuksista johtivat lopulta Brulen käynnistämään ja rahoittamaan projektiin, jossa Global Musicin opiskelijat työskentelivät Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön koulussa New Mexicossa.
Vähemmistökielten ja -musiikin ylläpitäminen sekä siltojen rakentaminen saamelaisten ja intiaanikulttuurien välillä innoittivat Brulea tukemaan vastaavia projekteja suuremmassa mittakaavassa.
Miljoonan dollarin lahjoituksen myötä toiminta laajenee sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti seuraavan viiden vuoden aikana.
”Niin kuin Jean Sibeliuksen musiikki sähköisti kokonaisen kansan hänen elinaikanaan, niin tekee hänen nimensäkin. Sibelius ja hänen nimeään kantava Akatemia herättävät edelleen kunnioitusta ja ylpeyttä Suomea kohtaan – mutta myös muistuttavat musiikin uskomattomasta voimasta,” Brule sanoo.
Rahoitusta hallinnoi suomalais-amerikkalaista kulttuuria Yhdysvalloissa vaaliva, vuonna 1953 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, Finlandia Foundation National.
Vahva tunne maailman kansalaisuudesta ja vastuusta
Brulen lahjoitus mahdollistaa saamelaisten ja intiaaniyhteisöjen välisen yhteistyön kehittämisen. Myös yhteistyöhankkeet maahanmuuttajien ja erilaisten syrjäytymisvaarassa olevien yhteisöjen kanssa laajenevat Suomessa. Uusia kumppanuuksia rakennetaan Chilen, Tansanian ja Mosambikin kanssa, ja toiminta ulottuu myös muille Afrikan alueille. Lisäksi kansainvälisille opiskelijoille on tarjolla stipendejä.
”Musiikki ja taide ovat välineemme, ja kulttuurienvälinen yhteistyö toimii katalysaattorina uusille musiikillisille ja pedagogisille löydöille sekä kuuntelun, myötätunnon ja globaalin kansalaisuuden taitojen kehittämiselle. Niillä voi olla yhä suurempi merkitys rakentaessamme rauhanomaista tulevaisuutta maailmaamme," Global Music -ohjelman johtaja Nathan Riki Thomson sanoo.
Yhteisöprojekteista rakentuu kokonaisuutena lahjoittajan nimeä kantava huippuosaamisen keskus, Elsa Brule Center for Global Music and Community Engagement.
”Tavoitteena on tuottaa uutta taiteellista, pedagogista ja tutkimustietoa työn menetelmien kehittämiseksi ja vaikutusten mittaamiseksi. Tutkimusyhteistyötä tehdään kansainvälisten yliopistokumppanien kanssa,” Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg kertoo.
”Kiitämme Elsa Brulea merkittävästä lahjoituksesta, jolla vahvistamme uuden muusikkopolven kasvua maailmaa muuttaviksi taiteilijoiksi. Se antaa meille myös mahdollisuuden kehittää ja uudistaa niitä tapoja, joilla taideopiskelijoita koulutetaan tulevaisuudessa,” Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén summaa.
Kuka?
- Elsa Brule kasvoi Pohjois-Michiganin niemimaalla, jossa suomalainen kulttuuri on osa jokapäiväistä elämää.
- Brulen isoisä muutti 18-vuotiaana Itä-Suomesta Yhdysvaltoihin välttääkseen kutsun tsaarin armeijaan ja päätyi Michiganin kuparikaivoksille. Hän omisti myöhemmin "biergartenin" Hancockissa, Michiganissa.
- Brulen äiti ja isoäiti syntyivät molemmat Yhdysvalloissa, mutta heidän suomalainen perintönsä näkyi niin elämänasenteessa kuin pullan leivonnassa.
- Elsa Brule on tehnyt aktiivista hyväntekeväisyystyötä ennen kaikkea lukutaidon edistämiseksi tukemalla esimerkiksi koulukirjastojen rakentamista ja entisöintiä Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella. Yksi viime aikojen projekteista oli synnyttää ensimmäinen kunnallinen kirjasto Kambodžassa.
Yllä olevien tietojen lähde: Finlandia Foundation Nationalin uutiskirje, kevät 2021
Lahjoituksilla on suuri merkitys suomalaisen taidekoulutuksen turvaajana. Taideyliopistossa on käynnissä vastinrahakampanja, jolla haluamme varmistaa nuorten huipputason koulutuksen jatkumisen myös tulevaisuudessa. Valtio tukee vastinrahalla ennen 30.6.2022 tehtyjä lahjoituksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nelli KuokkaViestintäpäällikkö
Puh:040 822 7130nelli.kuokka@uniarts.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Iiu Susiraja, Jimmy López ja Noora Dadu ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 202511.9.2025 16:29:20 EEST | Tiedote
Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala: Hallituksen lakiesitys pakottaisi taideopiskelijat kohtuuttomiin valintoihin9.9.2025 14:52:38 EEST | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen luonnokseen niin sanotusta yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Yliopiston mukaan esitys voi pahimmillaan heikentää nuorten mahdollisuuksia kouluttautua monipuolisesti ja murentaa kulttuurialan koulutusekosysteemiä.
”Oppimista koko keholla” – Maalahdessa tuodaan esittävät taiteet osaksi koulua ja sillä on vaikuttavia tuloksia3.9.2025 11:12:56 EEST | Tiedote
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu koordinoi taidekasvatushanketta, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esikoulun opetusta. Kokeilun pohjalta syntyy luonnos siitä, millainen olisi esittävien taiteiden opetussuunnitelma, jos sillä olisi paikka kouluissa kuvataiteen ja musiikin rinnalla.
Kuulokäytävä-teos kutsuu kokemaan taidetta arjessa – esillä Helsingin keskustassa syyskuussa2.9.2025 13:05:12 EEST | Tiedote
Osallistava Kuulokäytävä-teos on osa Jari Kohon Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tekeillä olevaa väitöstutkimusta. Ekologista äänitaidetta tutkiva teos on esillä ja ohikulkijoiden koettavissa Ylvan omistaman Hansatalon Hansakäytävässä koko syyskuun 2025 ajan.
Äänitaiteilija Tarek Atoui luennoi improvisaatiosta ja kutsuu yleisönkin osallistumaan2.9.2025 08:55:51 EEST | Tiedote
Tarek Atoui pitää suositun Saastamoinen Keynote -yleisöluennon Tanssin talossa keskiviikkona 17. syyskuuta 2025. Luennossaan Atoui tarjoaa laajan katsauksen improvisaatioon. Luennolle on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme