Taideyliopistoon valittiin 265 uutta opiskelijaa
3.6.2020 09:10:00 EEST | Taideyliopisto | Tiedote

Taideyliopiston uudet opiskelijat on valittu. Uusia perustutkinto-opiskelijoita valittiin 265, joista 22 Kuvataideakatemiaan, 170 Sibelius-Akatemiaan ja 73 Teatterikorkeakouluun.
Taideyliopiston tämän kevään 81 hakukohteesta 79:ssä järjestettiin valintakokeet täysin sähköisesti koronapandemian vuoksi.
Perustutkintokoulutuksen hakukohteisiin tuli yhteensä 4212 hakemusta (hakijoita oli yhteensä 3690). Hakemuksista 816 oli Kuvataideakatemiaan, 1327 Sibelius-Akatemiaan ja 2069 Teatterikorkeakouluun.
Taideyliopisto kuuluu Suomen halutuimpiin opiskelupaikkoihin, sillä noin 7,2 % hakeneista tuli valituksi. Suosituimmat koulutusohjelmat olivat näyttelijäntaide, kuvataide ja musiikkikasvatus.
Hakeneiden ja valittujen opiskelijoiden määrä vaihtelee eri vuosina, koska kaikkiin koulutusohjelmiin ei oteta vuosittain uusia opiskelijoita.
Listat Taideyliopistoon valituista opiskelijoista sekä hakijatilastot löytyvät verkkosivustoltamme.
Verkkosivustolla on listattu vain niiden valituiksi tulleiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkistamiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Elina MatilainenViestinnän asiantuntija
Puh:040 860 9515anna-elina.matilainen@uniarts.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Muusikoksi opiskeluun kuuluu myös poliittisuus – Taideyliopiston festivaalilla opiskelijat esittelevät yhteiskunnallista ajatteluaan7.4.2026 13:09:03 EEST | Tiedote
Akatemiatutkija Tuulikki Laes toivoo, että poliittisuus olisi osa taideopiskelijoiden opintoja – eikä vain Taideyliopistossa tai sen Sibelius-Akatemiassa, jossa hän tutkii ja opettaa – vaan laajemminkin.
Taideyliopisto: Lakiesitys voi heikentää Suomen vetovoimaa kansainvälisille opiskelijoille27.3.2026 09:08:10 EET | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen esitykseen, joka koskee kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupia opiskelun perusteella. Yliopisto jätti lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle helmikuussa.
Loppukevään esityksissä teatteria arabiaksi ja näytelmä demokratian murenemisesta26.3.2026 13:17:58 EET | Tiedote
Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden esitykset pureutuvat muun muassa suomensyyrialaiseen kohtaloon ja Sofokleen tragediaan. Molemmat esitykset toteutetaan yhdessä helsinkiläisten ammattiteattereiden kanssa. Kotimainen kantaesitys -kurssi esittelee koulun omilla lavoilla neljä upouutta koko illan näytelmää.
Helsinkiläislapset saavat kuulla sävellyksensä ammattimuusikoiden esittämänä konsertissa maaliskuussa9.3.2026 15:08:00 EET | Tiedote
Kohtaamisia-konsertti huipentaa Hietakummun ala-asteen koulun lasten musiikillisen matkan soitinten maailmaan.
Helmi Vesa -pianokilpailun palkinnot on jaettu8.3.2026 16:25:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille järjestettävä kilpailu käytiin 15. kertaa 5.-8. maaliskuuta 2026 Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
