Gummerus

Taidokas runodebyytti liukuu intiimeistä läsnäolon hetkistä muinaishistoriaan

3.2.2021 10:51:34 EET | Gummerus | Tiedote

Jaa
Dramaturgi ja esitystaiteilija Milka Luhtaniemi toimii monipuolisesti nykyrunouden kentällä. Hänen teksti-installaatioitaan sekä video- ja äänirunojaan on esitetty gallerioissa ja runoustapahtumissa. Nyt ilmestyvässä esikoisrunokokoelmassa Kirnu (Gummerus) etäisyys ja läheisyys muodostavat jännitteen; vartalo ja iho kutsuvat tutustumaan ja kokemaan, mutta väliin jää aina kuromaton etäisyys.
Milka Luhtaniemi (kuva: Marek Sabogal)
Milka Luhtaniemi (kuva: Marek Sabogal)

Silmät nousevat vedenpinnan tasolle. Hän kerää ääntä ja valoa sisälleen. Talvi
seisoo. Lumet hyytelöityvät tien varsille. Talvitakki tuoksuu sisältä. Kaulat ovat
pehmeitä vuodenajan alla. Kissa rakastuu mattoon, joka kuuluu ihmiselle, jota
ei enää ole. On tavoiteltava tapojaan, on valuttava valoon. Uutisissa maa lakkaa
olemasta.

Korona-ajalla ja yhteiskunnan äkillisellä sulkeutumisella viime keväänä oli vaikutusta nyt ilmestyvän kokoelman runoihin. ”Aloin kirjoittaa yhä enemmän metaforia keuhkoista, pölystä, tulehduksista. Kun maailma tuntui pysähtyneen, havaintoni tarkentuivat millintarkkoihin pysähdyskuviin ja hetkiin”, Luhtaniemi kertoo.

Runoissaan hän pyrkii lähestymään hiljaisuutta ja kokemuksen vaikeasti sanallistuvia puolia. Huoli maapallon tilasta kuvastuu kytevänä nuotiona. Historiasta ja jatkuvuudesta muistuttavat kalliopiirrokset ja kehon refleksit.

Kirja julkistetaan Gummeruksen Instagram-livessä @gummeruskustannus keskiviikkona 3.2. klo 18. Tervetuloa!

Milka Luhtaniemi (s. 1992) on kotoisin Jyväskylästä ja asuu nykyisin Helsingissä. Hän on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta. Kirnu on hänen esikoisteoksensa.

Monialaisempia teoksiaan Luhtaniemi työstää usein yhdessä työparin kanssa. Toukokuussa Galleria Anhavassa on esillä kuvataiteilija Niina Tervon kanssa toteutettu teos ja heinäkuussa Forum Boxissa yhdessä mediataiteilija Joonas Sirenin kanssa tehty installaatio. ”Koettelevassa praktiikassa on kyse muodon ja konvention nyrjäyttämisestä. Dialogisuus muiden taiteilijoiden kanssa on tosi tärkeää, ja tällä tavalla pystyn itsekin laajentamaan sitä, mitä käsitän runoudeksi”, hän toteaa.

Milka Luhtaniemi: Kirnu
71 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Milka Luhtaniemi (kuva: Marek Sabogal)
Milka Luhtaniemi (kuva: Marek Sabogal)
Lataa
Kirnu
Kirnu
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus


Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Juha Itkosen matkakirja Teidän Amerikkanne ilmestyy juuri ennen Yhdysvaltain tärkeitä välivaaleja8.10.2026 13:28:33 EEST | Tiedote

Millainen ilmapiiri Atlantin takana on, ja mitä amerikkalaiset itse ajattelevat Yhdysvaltojen muuttuneesta roolista ja presidenttinsä käytöksestä ja toiminnasta? Entä miten meidän suomalaisten pitäisi Amerikkaan suhtautua? Juha Itkosen kaunokirjallisessa matkakertomuksessa kohdataan tavallisia amerikkalaisia olohuoneissa ja päivällispöydissä, baaritiskeillä ja baseball-katsomossa. Ajankohtainen teos ilmestyy Helsingin Kirjamessuilla 22.10. juuri ennen syksyn ratkaisevia välivaaleja.

Lähes 60 kielelle käännetyn brittiläis-turkkilaisen kirjailijan romaanissa yksi vesipisara yhdistää kolmea merkittävää elämää24.9.2026 13:15:01 EEST | Tiedote

Elif Shafak on palkittu brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka tunnetaan naisten oikeuksien, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien sekä sananvapauden puolestapuhujana. Taivaalla virtaavat joet (Gummerus) on tarina yhdestä runosta, kahdesta suuresta joesta ja kolmesta merkittävästä elämästä. Se käsittelee identiteettiä, menetystä, historian painoa, ihmisten välistä yhteyttä ja veden aina läsnä olevaa myyttistä voimaa ja muistia.

ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote

LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye