Skills Finland ry

Taitaja-kilpailu avaa ovia työelämään myös erityistä tukea tarvitseville

Jaa
TaitajaPLUS-lajien määrä kasvaa tämän vuoden ammattiosaamisen suomenmestaruuskilpailussa Taitaja2023-tapahtumassa viiteen lajiin. Taitaja2023 järjestetään tänä vuonna Espoossa Tapiolan urheilupuistossa 8.–11.5.2023.
TaitajaPLUS, Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala
Kuva: Skills Finland / Miikka Järvenpää
TaitajaPLUS, Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala Kuva: Skills Finland / Miikka Järvenpää

TaitajaPLUS lajeina ovat ravintola- ja cateringpalvelut, kiinteistönhoito, liiketoiminta, puhdistuspalvelu ja logistiikka. Lajit ovat suunnattu henkilöille, joilla on joko vaativan tai erityisen tuen tarve. Lajien kilpailutehtävät pyritään tekemään mahdollisimman selkeiksi ja kilpailuaika on lyhyempi. TaitajaPLUS-lajeihin osallistuvat saavat enemmän tukea, mutta kilpailutehtävät tähtäävät kuitenkin tutkinnon ja työelämän tavoitteisiin.

–Haluamme Taitajassa tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua kilpailuun. Taitaja on erinomainen paikka näyttää myös työelämälle, että erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat ovat omien alojensa huippuammattilaisia, sanoo Skills Finlandin erityisen tuen kilpailukoordinaattori Petri Hämäläinen.

TaitajaPLUS-lajeihin osallistuu yhteensä 35 kilpailijaa useasta eri ammattiopistosta. Kilpailut ovat osallistujille erinomainen mahdollisuus näyttää osaamisensa suomalaiselle työelämälle.

–Kilpailuun osallistuminen on matka, jossa moni kokee kasvavansa kohti ammattilaisuutta henkilökohtaisella polullaan. Vuosittain järjestettävät Taitaja-kilpailut muistuttavat suomalaista yhteiskuntaa myös siitä, että meillä Suomessa on valtava määrä osaamista, joka on valjastettavissa työelämän tarpeisiin. Pitää muistaa myös kaikki ne, jotka eivät ole kilpailemassa varsinaisessa tapahtumassa, mutta odottavat pääsyään työelämään, kertoo Ammattiopisto Liven koulutuspäällikkö Anu Kilkku.

Ammattiopisto Live vastaa Taitaja2023-tapahtumassa TaitajaPLUS-lajien toteuttamisesta. Kilkku toivoo, että tulevaisuudessa PLUS-lajien määrä kasvaisi nykyisestä, sillä se on erinomainen tapa nostaa erityistä tukea tarvitsevien osaamista näkyville.

–Suomessa noin joka kahdeksas nuori tarvitsee tänä päivänä erityistä tukea. Se tarkoittaa myös sitä, että PLUS-lajien merkitys kasvaa edelleen kilpailutoiminnassa, Kilkku toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anu Kilkku
koulutuspäällikkö, Live-säätiö
040 482 2606
anu.kilkku@inlive.fi


Thomas Vasenius
Kilpailujohtaja, Taitaja2023 Espoo
thomas.vasenius@omnia.fi
043 824 4169


Petri Hörkkö
Taitaja-päällikkö, Skills Finland
petri.horkko@skillsfinland.fi
050 523 9696

Kuvat

TaitajaPLUS, Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala
Kuva: Skills Finland / Miikka Järvenpää
TaitajaPLUS, Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala Kuva: Skills Finland / Miikka Järvenpää
Lataa
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitajan finaali järjestetään Espoossa 8.-11.5.2023. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitajan finaali järjestetään Espoossa 8.-11.5.2023. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Skills Finland ry
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI

040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/

Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja2023 Espoo

Ammattitaidon SM-finaalissa kilpailee noin 350 opiskelijaa eri ammattialoilta. Lajeja on 47, ja niistä viisi on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. Finalistit karsittiin 1646 semifinalistin joukosta. Kilpailulajien lisäksi ammattinäytöksissä nähdään ajankohtaisia teemoja: drone-lennätys, tulevaisuuden ruokateknologia ja seinämaalaus (muraali).

Taitaja2023-tapahtuman yhteydessä kilpaillaan lisäksi yläkoululaisten Taitaja9-kilpailu, jonka karsintoihin osallistui lähes 12 000 yläkoululaista. Loppukilpailuun osallistuu 36 kolmen hengen joukkuetta.

Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Yhteistyökumppanina TaitajaPLUS-lajien järjestämisessä toimii Ammattiopisto Live. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry.

Taitaja2023 on kaikille avoin maksuton tilaisuus tutustua suomalaiseen huippuammattiosaamiseen. Tapahtuman keskeiset teemat ovat kestävä tulevaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä ammattiosaamisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.

Espoon kilpailuihin lähdetään osaamisella ja ammattiylpeydellä – tapahtuman virallinen slogan ja hashtag on #OlePro.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme