Taitaja on ammatillisen huippuosaamisen näyttämö
3.5.2023 10:02:14 EEST | Skills Finland ry | Tiedote

Taitaja2023 Espoo -tapahtuma järjestetään 8.–11.5.2023 Tapiolan urheilupuiston alueella. Muita tapahtumapaikkoja ovat Omnian Suomenojan toimipiste, Keuda, Salpaus ja Stadin AO.
Taitajassa Suomen parhaat tulevaisuuden osaajat mittaavat taitojaan omien ammattialojensa taitoja mittaavissa tehtävissä. Lajista riippuen kolmen kilpailupäivän aikana tehdään useita ammattiin liittyviä töitä tai yksi isompi työ. Esimerkiksi hiusmuotoilussa tehtäviä on useita, mutta huonekalupuusepät valmistavat kilpailun aikana yhden isomman tuotteen.
”Ammatillisen osaamisen kirjo on valtava ja tärkeä osa yhteiskunnan toimivuutta. Jos katsoo tarkemmin listaa kilpailulajeista, huomaa varmasti nopeasti monta alaa, jonka ammattilaiset huolehtivat lukuisista jokapäiväisistä toiminnoistamme kotona, koulussa, työpaikalla, terveydenhuollossa, kauppakeskuksissa, harrastuksissa ja vapaa-ajalla”, kertoo Taitaja2023-tapahtuman kilpailujohtaja Thomas Vasenius.
Ammattitaidon SM-kilpailun lisäksi Espoossa kisataan yläkoululaisten Taitaja9-kilpailun finaali. Leikkimielisessä Taitaja9:ssä testaan osallistujien tietoja ja taitoja, jotka liittyvät ammatilliseen koulutukseen.
”Ammattitaidon SM-kilpailut ja Taitaja9 ovat parhaita paikkoja tutustua ammatilliseen koulutukseen – olipa kyseessä sitten toisen asteen opiskelupaikan pohtiminen tai alan vaihto. Toivon, että jokaiselle vieraallemme löytyy tapahtumasta jotain ja ehkäpä jopa jotain uutta, mistä innostua, oppia ja oivaltaa”, Vasenius sanoo.
Taitaja lukuina
- 3 kisapäivää
- 378 finaalikilpailijaa, jotka on karsittu 1646 semifinalistin joukosta
- 20 kansainvälistä vieraskilpailijaa ja yli 150 kansainvälistä kisavierasta
- 47 lajia, joista 5 erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettua TaitajaPLUS-lajia
- Taitaja9-kilpailun finaaliin 36 kolmen hengen joukkuetta karsittiin paikallis- ja aluekilpailuissa, joihin osallistui lähes 12 000 yläkoululaista.
- noin 1700 ammatillista opiskelijaa mukana tapahtuman järjestelyissä
- noin 350 yhteistyökumppania
- Kävijätavoite 75 000 vierailijaa.
Ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja2023 Espoo
Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Yhteistyökumppanina TaitajaPLUS-lajien järjestämisessä toimii Ammattiopisto Live. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry.
Taitaja2023 on kaikille avoin maksuton tilaisuus tutustua suomalaiseen huippuammattiosaamiseen. Tapahtuman keskeiset teemat ovat kestävä tulevaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sekä ammattiosaamisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Espoon kilpailuihin lähdetään osaamisella ja ammattiylpeydellä – tapahtuman virallinen slogan ja hashtag on #OlePro.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas Vasenius
Kilpailujohtaja, Taitaja2023 Espoo
thomas.vasenius@omnia.fi
043 824 4169
Petri Hörkkö
Taitaja-päällikkö, Skills Finland
petri.horkko@skillsfinland.fi
050 523 9696
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI
040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/
Skills Finland ry edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla. Tavoitteenamme on rakentaa yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa maailman parasta ammattiosaamista.
Järjestämme yhteistyökumppaniemme kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähetämme Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin. Julkaisemme myös Ammattiosaaja-verkkopalvelua, joka kertoo ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista yläkoululaisille.
Toimintamme perustana ovat arvomme – avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti.
Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Mästare2026 ger finalisterna möjlighet till studieplats vid yrkeshögskola12.2.2026 19:39:38 EET | Pressmeddelande
Finalisterna i yrkes FM-tävlingen i Mästare2026 har offentliggjorts torsdagen den 12.2. Från semifinalerna som ordnades i slutet av januari har sammanlagt 400 studerande från yrkesutbildningen kvalat sig till finalen. Mästare2026 ger finalisterna möjlighet till direkt fortsatta studier vid en yrkeshögskola. Namnlista över finalister finns som bilaga.
Taitaja2026 mahdollistaa finalisteille amk-opiskelupaikan12.2.2026 10:51:47 EET | Tiedote
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2026:n finalistit on julkistettu torstaina 12.2. Tammikuun lopussa järjestetyistä semifinaaleista tiensä loppukilpailuun on selvittänyt kaikkiaan 400 ammatillista opiskelijaa. Taitaja2026 mahdollistaa finalisteille suoran pääsyn jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun. Finalistien nimilista liitteenä.
Amispäiväkirjat TV-sarja palkittiin30.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Amiksessa opiskelevien nuorten elämää seuraava Amispäiväkirjat-sarja sai kunniamaininnan Opetusalan ammattijärjestö OAJ:ltä.
Ammattiosaamisen SM-semifinaalit kisataan 26.-30.1.202620.1.2026 07:52:00 EET | Tiedote
Semifinaalien toteuttamiseen osallistuu noin 60 ammatillista oppilaitosta ympäri Suomen. Media on tervetullut seuraamaan Taitaja2026-semifinalistien työskentelyä.
Nuori EM-mitalisti teki puvun Linnan juhliin5.12.2025 08:53:12 EET | Tiedote
Nuorten ammattitaidon EM-kilpailussa pronssimitalilla palkitun tekstiili- ja muotialan opiskelijan Inka Nurmisen, 19, suunnittelema ja toteuttama klassista glamouria hehkuva puku nähdään lauantaina Presidentinlinnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

