Taiteilijatapaaminen Kristian Krokforsin kanssa 14.1. Kuntsilla
5.1.2023 16:00:00 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Ylistarosta lähtöisin oleva Kristian Krokfors valittiin kaikkien aikojen ensimmäiseksi Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1984. Kuntsin modernin taiteen museon näyttely Forever Young juhlistaa Kristian Krokforsin pitkää uraa ja näyttelyssä on mukana maalauksia, monotypioita ja grafiikkaa. Osa teoksista oli esillä jo ensimmäisessä Vuoden nuori taiteilija -näyttelyssä.
Taiteilijatapaamisessa lauantaina 14.1.2023 klo 14 Krokfors kertoo taiteestaan ja työskentelystään. Tilaisuus on suomeksi.
Kristian Krokfors kuuluu taiteilijoihin, jotka hiovat ilmaisuaan yhä täydellisemmäksi keskittymällä tiettyyn rajattuun aihepiiriin. Rakennusten, puiden, kartioiden, ilmapallojen ja muiden jo uran alkuvaiheesta tuttujen tarkasti ja systemaattisesti sommiteltujen kuvaelementtien rinnalle on vuosien varrella tullut myös uusia kuva-aiheita, mutta aihealueen peruselementit ovat säilyneet. Forever Young -näyttelyn keskeisen osan muodostavat 2018−2022 syntyneet rantapalloja altaassa kuvaavan ryhmän teokset.
Esillä Kuntsin modernin taiteen museossa on lisäksi Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläisen näyttely At Her Fingertips. Molemmat näyttelyt ovat esillä 29.1.2023 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
näyttelypäällikkö Maaria Salo, Vaasan kaupungin museot, puh. 040 353 7377, maaria.salo@vaasa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Minnena från det tidigare industriområdet vaknar till liv i en ny utställning på Brändö15.10.2026 09:15:18 EEST | Pressmeddelande
Historia, minnen och berättelser från det tidigare industriområdet vid Rahkolas och Tvålens strand får en ny form då konstnärerna Valentina Gelain och Bekim Hasaj öppnar den platsbundna utställningen Net of Memory, Remains of Time på Brändö. Vernissagen hålls på fredag 23.10 med början kl. 17.
Entisen teollisuusalueen muistot heräävät eloon uudessa näyttelyssä Palosaarella15.10.2026 09:14:33 EEST | Tiedote
Rahkolan ja Saippuan rannan entisen teollisuusalueen historia, muistot ja tarinat saavat uuden muodon, kun taiteilijat Valentina Gelain ja Bekim Hasaj avaavat paikkasidonnaisen näyttelyn Net of Memory, Remains of Time Palosaarella. Avajaisia vietetään perjantaina 23.10. klo 17 alkaen.
Kuumottavia aiheita – medborgarinstitutet Almas nya föreläsningsserie tar sig an vår tids svåra frågor14.10.2026 10:01:00 EEST | Pressmeddelande
Hur förändrar klimatförändringen vår värld? Vad händer när den gemensamma uppfattningen om kunskap skakas? Hur kan religion både förena och splittra människor?
Kuumottavia aiheita – kansalaisopisto Alman uusi luentosarja tarttuu aikamme vaikeisiin kysymyksiin14.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Miten ilmastonmuutos muuttaa maailmaa? Mitä tapahtuu, kun yhteinen käsitys tiedosta järkkyy? Kuinka uskonto voi sekä yhdistää että jakaa ihmisiä?
Postgatan är Vasas första byväg – känner du trafikreglerna?13.10.2026 15:29:30 EEST | Pressmeddelande
Den grundliga renoveringen av Postgatan är klar, och avsnittet mellan Köpmansgatan och Företagargatan har ändrats till Vasas första byväg. Byvägen, som är cirka en kilometer lång, förbättrar fotgängares och cyklisters säkerhet samt lugnar ner trafiken i området. Gatan öppnades i slutet av september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


