Taivaalliset värit - Sinistä ja kultaa -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa 28.3.-25.8.2019

Ranskalainen kuvataiteilija Yves Klein tunnetaan erityisesti omasta sinisestä väristään, International Klein Blue (IKB). Värin avulla Klein ilmaisi uskoaan henkisyyteen ja aineettomuuteen. Näyttelyssä voitonjumalatar Nike hehkuu Kleinin sinisessä tunnusvärissä. Värien monet merkitykset ovat ajan kuluessa muuttuneet vertauskuvallisemmiksi, mutta niillä on edelleen vaikutusta mielleyhtymiin, muistikuviin ja tunnekokemukseen. Näyttely on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa 28.3.-25.8.2019.
Näyttely jäsentyy seuraavien teemojen ympärille:
Lapis lazulista Preussin siniseen
Afganistanin alueelta louhittiin kallisarvoista mineraalia lapis lazulia. Keskiajalta alkaen siitä jauhettiin puhtaan sinisen sävyistä pigmenttiä, arvokasta ultramariinia. Ultramariini yhdistettynä kultaan nosti taideteosten ja esineiden arvoa. Syntyi ylellisyyttä, joihin vain harvoilla oli varaa. Eri aikoina ja eri paikoissa sinisen värin valmistustapa ja haluttu sävy on vaihdellut teknisen osaamisen ja varallisuuden mukaan. Ensimmäinen synteettinen sininen, Preussin sininen, valmistettiin 1700-luvulla. Siitä eteenpäin sinisten sävyjen maailma on loputon. Halutulle ultramariinille keksittiin synteettinen vastine Ranskassa vuonna 1824. Sininen väri on innoittanut myös monia nykytaiteilijoita.
Sininen - valta ja kunnia
Neitsyt Marian kuvaamisessa lapis lazulista saatavan pigmentin käyttö vietiin huippuunsa. Kallis väri korosti pyhyyden, nöyryyden ja hyveellisyyden ohella Marian puvun arvokkuutta. Keskiajan Euroopassa sinisestä tuli varallisuuden ja yhteiskunnallisen arvostuksen mittari. Sinisistä puvuista - silkistä ja sametista - muotoutui kuninkaiden tunnusmerkki. Ranskan Ludvig IX (1214-1270) toimi suunnannäyttäjänä. Kuninkaallisesta sinisestä tuli pian myös ylhäisön tavoittelema suosikkiväri. Sinisen kankaan värjäämiseen tarvittiin kruunun tai valtion myöntämä lupa. Väriaineet olivat arvokasta kauppatavaraa, ja maahantuontioikeuksista kiisteltiin. Muotokuvamaalauksissa värien merkityksen tunnistaminen liittyy aikakauden käsitysten ymmärtämiseen.
Kulta - hohtoa ja mystiikkaa
Kullan ainutlaatuinen kyky heijastaa valoa on vangitseva. Pyhiä paikkoja on koristeltu kullalla, ja kuninkaallisten kruunut valmistettiin kullasta. Kulta-aarteista ja niiden kätköpaikoista on kirjoitettu kautta historian. Varhaisin tunnettu kartta kultakaivoksesta on peräisin muinaisesta Egyptistä, yli 3200 vuoden takaa. Ihmiskunnan kullanhimo on määritellyt historian kulkua eri aikoina ja eri mantereilla. Kultaa on yritetty valmistaa myös keinotekoisesti. Kullan ominaisuuksia on tutkittu lääketieteessä. Kultaan sisältyy ajatus pysyvyydestä, muuttumattomuudesta ja ikuisesta. Kaikkein arvokkaimmat teokset kehystetään kullalla - voittoa juhlitaan kullalla.
Saavuttamaton sininen
Synteettisten värien yleistyttyä sininen sai vertauskuvallisempia merkityksiä. Ainutlaatuisen luonnonvärin indigon yleistyminen 1700-luvulla laajensi sinisen käyttöä mittavasti. Romantiikan ajalla sininen oli tärkeä väri myös kirjallisuudessa ja runoudessa. Sininen vei ajatukset johonkin saavuttamattomaan, haavekuviin ja ihannemaailmaan - samalla siniseen sisältyi melankoliaa. Synteettiset pigmentit kirkastivat ja laajensivat taiteilijoiden väripalettia. Sininen oli impressionistien suosikkiväri, jota käytettiin luonnon kuvaamisen lisäksi ilmaisemaan tunteita ja tunnelmia. Merkityksensä tunnelmanluojana sininen on säilyttänyt taiteessa edelleen.
Näyttelyssä on teoksia seuraavilta nykytaiteilijoilta:
Martti Aiha: Blue Chaos (1990). EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma
Kaisaleena Halinen: Laatuaika (2005). Turun kaupungin taidekokoelma
Tuula Lehtinen: SKO - Laila, SKO - Sigbritt ja Ainon Tango (2018)
Pekka Luukkola: Rowing II (2010) ja Soutu (2006-2007). Kansallisgalleria, Nykytaiteen museo Kiasma
Marika Mäkela: Golden Mother and Child (1993). EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma
Jaana Paulus: Katumuspuu (2014) ja Kesäyö (2008). Yksityiskokoelma
Heli Rekula: Landscape no. 19: An Tiaracht (2000). Kansallisgalleria, Nykytaiteen museo Kiasma
Tommi Toija: Memento mori (2018)
Näyttelyyn liittyviä luentoja ja tapahtumia:
3.4.2019 klo 18 FT Ira Westergård: Taivaalliset värit
6.4.2019 klo 12-14 Perhelauantain taidepaja: Kulta-aarteita ja salaisia karttoja
10.4.2019 klo 18 Vanhempi yliopistonlehtori Harald Arnkil: Sinisen lumo
24.4.2019 klo 18 Dosentti Johanna Vakkari: J.J. Tikkanen ja keskiajan värit
4.5.2019 klo 10.15 Taideristeily, yhteistyössä Didrichsenin taidemuseon kanssa
8.5.2019 klo 18 Kultaajamestari Raimo Snellman: Kullan kiehtova maailma mestarin työvälineenä
11.5.2019 klo 12-14 MUTKU Studion avoimet taidepajat
15.5.2019 klo 18 Erikoistutkija Seppo Hornytzkyj:Sininen - kolmen väriaineen värikästä historiaa
18.5. Kansainvälinen museopäivä: pääsyliput -50 %, opastuksia ja elokuvaesityksiä
22.5.2019 klo 16-20 Kulttuuritreffit: Löydä kulta museosta
Muutokset mahdollisia, lisätietoja www.siff.fi/tapahtumat
Lehdistökuvat: http://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/kategoria/taivaalliset-varit-sinista-ja-kultaa
Pääsy: 15/13 €, alle 18-v. ilmaiseksi. Meillä käy museokortti.
Opastukset: suomeksi lauantaisin klo 14, ruotsiksi kuukauden ensimmäinen lauantai klo 13
Opastilaukset: ma-pe klo 9-15 p. 0294 500 500, varaukset@kansallisgalleria.fi
Avoinna: ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 10-17, ma suljettu
Yhteystiedot: Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40 / 00120 Helsinki / p. 0294 500 460 / www.siff.fi
Facebook Siffmuseo /Instagram #Sinebrychoffartmuseum /Twitter @Sinebrychoffart
Sinebrychoffin taidemuseo on osa Kansallisgalleriaa Kiasman ja Ateneumin taidemuseon kanssa.
Kuvatiedot:
Akseli Gallen-Kallela: Pori / Björneborg 1865-1931 Tukholma/Stockholm
Järvimaisema, Insjölandskap, Lake view 1901
öljy kankaalle / olja på duk / oil on canvas
Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo / Finlands Nationalgalleri / Konstmuseet Ateneum / Finnish National Gallery / Ateneum Art Museum.
Kuva/foto/photo: Kansallisgalleria/Finlands Nationalgalleri/Finnish National Gallery, Kirsi Halkola
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja näyttelystä:
Museonjohtaja Kirsi Eskelinen
p. 0294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Intendentti Ira Westergård
p. 0294 500 473, Ira.Westergard@siff.fi
Tiedotus, haastattelut ja kuvauspyynnöt:
Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen
p.0294 500 462, Eija.Pekkanen@siff.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Inbjudan till utställningens förhandsvisning tisdagen den 9 september kl. 14: Spanien bakom myten – en resa i fantasin19.8.2025 08:50:00 EEST | Pressmeddelande
I höst kan du återuppleva sommarens atmosfär genom ett besök på Konstmuseet Sinebrychoffs utställning Spanien bakom myten som bjuder på Medelhavets ljus och landskap, ett överflöd av volanger, värme och spanska aromer. På utställningen presenteras spanskt måleri från slutet av 1800- och början av 1900-talet. Välkommen till utställningens förhandsvisning tisdagen den 9 september kl. 14.00. Anmälningar tas emot på adressen merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 9.9. klo 14: Espanja myyttien takaa -näyttely vie matkalle mielikuviin19.8.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Syksyllä Sinebrychoffin taidemuseossa voi palata takaisin kesäiseen tunnelmaan, kun Espanja myyttien takaa -näyttely tarjoaa Välimeren valoa ja maisemia, röyhelöiden runsautta, lämpöä sekä espanjalaisuuden maustetta. Näyttely esittelee Espanjan 1800-luvun ja 1900-luvun alun maalaustaidetta. Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 9.9.2025 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
Invitation to an exhibition preview on Tuesday 9 September at 14.00: Spain Beyond the Myths is a journey of imagination19.8.2025 08:50:00 EEST | Press release
This autumn, the Sinebrychoff Art Museum takes you back to the summer: the Spain Beyond the Myths exhibition offers Mediterranean light and landscapes, luxuriant ruffs, warmth and Spanish spice. The exhibition presents Spanish painting of the nineteenth and early twentieth centuries. We invite you to an advance viewing of the exhibition on Tuesday 9 September at 14.00. Register by emailing merja.haikio@siff.fi
Inbjudan till utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl. 14: Antikens hjältars äventyr och medryckande berättelser lockar publiken till Konstmuseet Sinebrychoff29.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
På hjältarnas resa får vi uppleva fartfyllda och farliga situationer. Antikens hjälteberättelser underhåller oss fortfarande efter tusentals år och är starkt närvarande i vår kultur. Utställningen presenterar centrala hjältar i den grekiska mytologin. Följ med på äventyret! Välkommen på utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl 14.00. Anmäl dig till: merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2. klo 14: Antiikin sankareiden seikkailut ja koukuttavat tarinat tempaavat mukaansa Sinebrychoffin taidemuseossa29.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Antiikin sankaritarinat viihdyttävät meitä vielä tuhansien vuosien jälkeen ja elävät vahvasti kulttuurissamme. Näyttely esittelee kreikkalaisen mytologian keskeiset sankarit. Lähde mukaan seikkailuun! Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2.2025 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme