Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Taivalkosken osaston muutos 15-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman mukaisesti

Jaa

Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa. Linjauksen mukaan arviointi- ja kuntoutusyksikkö on tarkoitettu iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa. Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa, toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää. Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista.Asiakkaan kotiin vietävistä palveluista vahvistetaan kotihoitoa, tehostettua kotikuntoutusta ja kotisairaalatoimintaa. Tavoitteena on asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin. Kotiutuksen jälkeen kuntoutusta voidaan jatkaa tarvittaessa kotikuntoutusjaksolla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Oulunkaaren, Koillismaan ja Lakeuden alueen terveyden ja sairaanhoidon palveluiden palvelualuejohtaja Pia Piispasen mukaan osastopaikkojen väheneminen tapahtuu samaan aikaan kuin järjestämissuunnitelman mukaiset, ikäihmisten korvaavat palvelut valmistuvat.

Pohteen akuuttiosastoilla hoidetaan osastohoitoa vaativia potilaita keskimäärin 4-6 vuorokautta ja osa asiakkaista kotiutuu tämän jälkeen suoraan omaan kotiinsa. Mikäli asiakkaan hoidon tarve jatkuu, mutta hän ei tarvitse osastohoitoa, hoitoa jatketaan asiakkaan kotona kotisairaalan turvin tai tarvittaessa arviointiyksikössä. 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää osaston paikkojen vähentämistä koskevan tiedotustilaisuuden sekä osaston henkilöstölle, että Taivalkosken kuntalaisille. Henkilöstön kanssa käydään keskusteluja henkilöstön toiveita kuunnellen. 

”Toiminnan vahvistukset tehdään järjestämissuunnitelman mukaisesti. Käymme muutoksesta vuoropuhelua henkilöstön kanssa ja haluamme tiedottaa kuntalaisia tulevista toiminnan muutoksista”, Piispanen toteaa. 

Avoin kuntalaisten keskustelu- ja tiedotustilaisuus pidetään tiistaina 23.5. kello 17-18.30 Taivalkosken kunnan valtuustosalissa, osoitteessa Kirkkotie 1. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteella Tyrnävän alueen asiakkaiden kuljetuspalvelun tuottaja vaihtuu1.6.2023 09:51:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan Pohteen alueella Tyrnävän alueen kuljetuspalvelun palvelutuottaja vaihtuu 4.6.2023. Matkat tilataan jatkossa suoraan Tyrnävän sopimusautoilta. Matkan tilaus on tehtävä kello 16.00 mennessä edeltävänä päivänä matkan saatavuuden varmistamiseksi. Tilatun matkan muutoksesta tai peruuntumisesta tulee ilmoittaa vähintään tuntia aikaisemmin ennen tilattua lähtöaikaa.

Korjattu tiedote: Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi30.5.2023 13:29:40 EEST | Tiedote

Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme