Talentia tukee Maria Löfgreniä Akavan uudeksi puheenjohtajaksi
22.6.2022 13:32:16 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
- Maria Löfgrenillä on pitkä ja monipuolinen kokemus ammattijärjestöistä. Hän on rakentanut JUKOsta merkittävän neuvottelujärjestön ja luotsannut kunta-alan historialliseen sopimukseen tänä keväänä. Löfgrenistä Akava saisi rakenteita ja toimintatapoja uudistavan puheenjohtajan, jota keskusjärjestömme tarvitsee, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Talentia on tehnyt hyvää yhteistyötä Löfgrenin kanssa jo pitkään. Löfgrenin kaltaisia työmarkkina- ja työelämäosaajia on Suomessa vähän. Talentian hallitus kiittää Löfgreniä myös siitä, että hän ymmärtää sosiaalialan korkeakoulutettujen tekemän työn arvon ja merkityksen yhteiskunnassamme.
- Olemme todella iloisia, että Löfgren on päättänyt asettua ehdolle Akavan puheenjohtajavaaleissa. Haluamme osoittaa hänelle tukemme jo heti kisan alussa, Karsio sanoo.
Akavan puheenjohtajavaali käynnistyi ikävästi, kun viime viikolla uutisoitiin nykyisen puheenjohtajan Sture Fjäderin kassakaappisopimuksesta. Talentia paheksuu tällaista toimintaa, eikä ole ollut mukana tekemässä kyseistä sopimusta.
Akavan puheenjohtaja toimii yhteiskunnallisesti merkittävässä tehtävässä. Talentia pitää tärkeänä, että tehtävään valitaan henkilö, jolla on vankan osaamisen lisäksi uudistamiskykyä.
-Vaikka maailma ja työelämä ovat kiihtyvässä liikkeessä, ei ammattiyhdistysliikkeen merkitys ole tuoreille sukupolville välttämättä kovin tuttua. Löfgren pystyy katsomaan tulevaisuuden työelämään ja järjestäytymiseen nuorten näkökulmasta. Se on sellainen kyky, jota Akava tarvitsee, Karsio sanoo.
Akava valitsee uuden puheenjohtajan liittokokouksessaan marraskuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: 5 300 lasta siirtyy pois lastensuojelusta – kuka varmistaa heidän tukensa?25.9.2026 07:36:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelulain uudistus uhkaa jättää tuhannet lapset ilman heidän tarvitsemaansa tukea, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Lakiuudistus on edennyt eduskuntakäsittelyyn.
Talentian selvitys: Sosiaalialan johtajan on tunnettava alansa erityispiirteet22.9.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Sosiaalialan johtamisessa on vetovoimaa, mutta tehtävään ei hakeuduta millä ehdoilla hyvänsä.
Talentia: Sosiaalihuoltoa ei vahvisteta vähentämällä satoja ammattilaisia21.9.2026 15:47:33 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään 21.9.2026 antanut eduskunnalle esityksensä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistamisesta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ensiarvion mukaan esitysten tavoitteiden ja vaikutusarvioinnin välillä on räikeä ristiriita.
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme