Talletussuojarahasto: Varat riittävät Sofia Pankin talletusten kattamiseen
Mikäli Sofia Pankki ei voi maksaa kaikkia talletuksia kokonaisuudessaan kohtuullisen nopeasti, ne korvataan Talletussuojarahastosta 50.000 euroon saakka. Talletusten tai tilien lukumäärästä riippumatta tallettajan talletukset Sofia Pankissa korvataan 50.000 euroon asti. Talletussuoja kattaa myös kertyneet korot. Talletussuojarahastossa on tällä hetkellä varoja noin 630 miljoonaa euroa.
Suojan piiriin kuuluvat kaikki yksityishenkilöt, yritykset, säätiöt sekä julkisyhteisöt, kuten kunnat ja seurakunnat. Talletussuoja koskee erikseen jokaisen perheenjäsenen talletuksia ja erikseen jokaista talletustilin yhteisomistajaa. Lain tarkoittama yhteisomistaja ei ole henkilö, jolla on vain käyttöoikeus tiliin.
Tallettajan saaminen maksetaan täysimääräisesti, jos tallettaja osoittaa luotettavasti, että saaminen perustuu varoihin, jotka tallettaja on saanut omassa käytössä olleen asuntonsa myynnistä ja että varat käytetään uuden, tallettajan omaan käyttöön tulevan asunnon hankkimiseen. Asuntovarojen suoja edellyttää, että talletus on tehty 6 kuukautta ennen Finanssivalvonnan päätöstä Talletussuojarahaston maksuvelvollisuudesta.
Finanssivalvonnan pitää tehdä 21 päivän aikana Sofia Pankin selvitystilaan asettamisesta päätös siitä, tarvitaanko Talletussuojarahastoa. Tätä päätöstä ei ole vielä tehty. Päätöksen jälkeen rahastolla on 3 kuukautta aikaa maksaa talletukset asiakkaille. Rahasto pyrkii kuitenkin maksamaan talletukset mahdollisimman pian.
Asiakkaiden ei tarvitse tehdä nyt mitään saataviensa turvaamiseksi
Jos Talletussuojarahastoa tarvitaan, se ilmoittaa Finanssivalvonnan päätöksestä pankin tallettajille. Talletussuojarahasto saa korvaustilanteessa tiedot talletuksien määrästä ja tallettajien yhteystiedoista suoraan Sofia Pankilta. Sofia Pankin asiakkaiden ei siis tarvitse olla erikseen yhteydessä Talletussuojarahastoon. Korvaustilanteessa Talletussuojarahasto on yhteydessä kaikkiin Sofia Pankin tallettajiin kirjeitse. Kirjeessä annetaan tallettajille yksityiskohtaiset toimintaohjeet.
Lisätietoja:
Talletussuojarahaston asiamies Pia Hidén, p. 020 793 4295
Talletussuojarahaston hallituksen puheenjohtaja Harri Luhtala, p. 010 252 2433
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Sijoitusrahastoihin huhtikuussa runsaat miljardi euroa pääomia – uudet sijoitukset miljardiluokkaa jo kolmatta kuukautta10.5.2024 15:30:45 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin huhtikuussa yhteensä 1059 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kuitenkin supistui markkinakehityksen takia. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 158 miljardia euroa.
Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat hurjasti vuonna 2023 – parempi tiedonvaihto tehostaisi rahanpesun torjuntaa7.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat vuonna 2023 lähes 50 prosentilla edellisvuodesta. Pankit tekivät rahanpesun selvittelykeskukselle lähes 19 900 rahanpesuilmoitusta, joista vain pieni osa johtaa esitutkintaan, syytteeseen tai tuomioon. Useat EU-maat ovat laajentaneet talousrikosten ja rahanpesun torjuntaan liittyvää tiedonvaihtoa sekä pankkisektorin sisällä että pankkien ja viranomaisten kesken. Finanssiala ry arvioi, että tiedonvaihdon avaaminen tehostaisi merkittävästi rahanpesun torjuntaa myös Suomessa.
Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen asema paranee – vuokrattavalle sähköpotkulaudalle on hankittava liikennevakuutus3.5.2024 16:16:56 EEST | Tiedote
Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kesäkuun 2024 alusta alkaen liikennevakuutuksen piirissä. Kuluttajien laitteissa liikennevakuuttamiselle on nopeus- ja painoraja, mutta vuokrattavat laudat on kaikki vakuutettava painosta ja nopeudesta riippumatta. Vuokralautojen vakuutusturva on rajattu: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvaa ansionmenetystä tai kuntoutusta ei korvata liikennevakuutuksesta. Muille kuin kuljettajalle aiheutuneet sekä henkilö- että omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksen yleisten periaatteiden mukaan eli myös esimerkiksi ansionmenetys korvataan. Sähköpotkulautojen vakuuttaminen parantaa kaikkien vahinkoa kärsineiden asemaa.
Finanssiala avaa taas lobbaustaan – avoimuustilinpäätöksessä kotimaan lisäksi Brysselissä tehty lobbaus27.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) on avannut vuodesta 2020 alkaen vaikuttamistyötään eli lobbaustaan julkaisemalla avoimuustilinpäätöksen. Siinä kerrotaan, keitä poliittisia päättäjiä, eli kansanedustajia, ministereitä ja ministereiden valtiosihteereitä sekä europarlamentaarikkoja ja komission viranhaltijoita FA on lobannut tärkeimmissä ajankohtaisissa edunvalvontateemoissaan. Avoimuustilinpäätöksen tärkeyttä korostaa vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakisääteinen lobbauksen avoimuusrekisteri. Uusin avoimuustilintilinpäätös on nyt julkaistu ja luettavissa FA:n verkkosivuilla. Se kattaa ajanjakson heinäkuusta 2023 maaliskuuhun 2024.
Kriisit eivät horjuttaneet pankkisektoria vuonna 2023, vakuutusyhtiöillä hyvä vuosi – tutustu pankki- ja vakuutussektorien vuosikatsauksiin22.4.2024 11:42:24 EEST | Tiedote
Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2023. Kummallakin sektorilla oli hyvä vuosi: tuotot, tulokset ja vakavaraisuudet pysyivät hyvällä tasolla. Vakuutusyhtiöiden tuloksia paransivat erityisesti osakkeiden ja joukkovelkakirjojen hyvät tuotot. Pankkien häiriönsietokykyä paransivat kertyneet voittovarat, ylimääräiset pääomapuskurit sekä hyvä likviditeettiasema.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme