Talotekniikan suunnittelutoimistot Airlon ja Silvea osaksi A-Insinöörit -konsernia
3.5.2022 09:00:00 EEST | A-Insinöörit Oy | Tiedote

LVIA-suunnitteluun ja -valvontaan erikoistunut Airlon Development Oy ja sen tytäryhtiö, sähkösuunnitteluun erikoistunut Insinööritoimisto Silvea Oy ovat liittyneet yrityskaupalla 2.5.2022 osaksi suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörejä. Noin 20 asiantuntijaa työllistävien toimistojen päätoimipiste on Oulussa.
Yhdistymisen myötä A-Insinöörit laajentaa toimintaansa Oulun talousalueella entisten rakennuttamisen ja rakennesuunnittelun palvelujen lisäksi talotekniseen suunnitteluun.
Airlonin ja Silvean kyvykkäät toimintamallit ja vahvat kumppanuudet etenkin talon- ja asuntorakentamisessa täydentävät A-Insinöörien talotekniikan palveluita myös valtakunnallisesti. Airlonin asiakkaisiin kuuluu mm. kymmeniä talotehtaita.
– Olemme erittäin vaikuttuneita Airlonin ja Silvean hiotuista talotekniikkasuunnittelun toimintamalleista. Kumppanuussuhteisiin tullaan panostamaan jatkossakin. Meillä on jatkossa tarjota sekä talonrakentamisen että teollisuuden toimijoille kattavat ja dynaamisesti kehittyvät suunnittelupalvelut myös Pohjois-Suomessa, A-Insinöörien teollisuus- ja talotekniikan toimialajohtaja Sasu Karkiainen sanoo.
Vuonna 2009 perustetun Airlonin osaaminen kattaa LVIA-suunnittelun ja -valvonnan sekä sähkösuunnittelun lisäksi myös energiamittaukset ja -katselmukset sekä teollisuuden prosessi- ja sähkösuunnittelun. Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
– Yhdistyminen A-Insinöörien kanssa avaa asiantuntijoillemme ovia uusiin ja innostaviin yhteishankkeisiin sekä kehittymisen ja urakehityksen polkuja tutussa porukassa. Asiakkaillemme mahdollistamme kattavammin eri suunnittelualueiden palvelut, Airlonin toimitusjohtaja Sakari Mäenpää sanoo.
Airlon ja Silvea muodostavat A-Insinöörien uuden teollisuus- ja talotekniikan Oulun liiketoimintayksikön. Yksikönjohtajana jatkaa Sakari Mäenpää. Silvean toimitusjohtaja Olli-Matti Törmänen jatkaa sähkösuunnittelun suunnittelujohtajana.
Yrityskauppa toteutui 2.5.2022. Fuusio A-Insinöörien teollisuus- ja talotekniikan toimialayhtiöön on tarkoitus toteuttaa keväällä 2023. Siihen asti Airlon ja Silvea jatkavat toimintaansa nykyisillä nimillä ja brändeillään.
Airlon ja tytäryhtiö Silvea
- LVIA-suunnitteluun ja -valvontaan sekä sähkösuunnitteluun erikoistunut talotekniikan suunnittelutoimisto, perustettu 2009.
- Henkilöstöä 19, liikevaihto 2 milj. (2021)
- Palvelee mm. yksityisiä ja julkisia rakennuttajia sekä talotehtaita ympäri Suomen.
- Päätoimipaikka Oulu, pienet toimipisteet Iissä ja Torniossa.
Yhteyshenkilöt
Sasu Karkiainen, toimialajohtaja, teollisuus- ja talotekniikan toimiala (AX-Suunnittelu), A-Insinöörit
puh. 050 525 4634
sasu.karkiainen@ains.fi
Sakari Mäenpää, yksikönjohtaja, teollisuus- ja talotekniikka Oulu, A-Insinöörit
puh. 041 438 4375
sakari.maenpaa@airlon.fi
www.airlon.fi
www.silvea.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton rakennetun ympäristön konsultti- ja suunnitteluyhtiö. 1 400 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin kaikki suunnittelun ja projektijohtamisen palvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Konsernimme kuuluu arkkitehtitoimisto ONE Architects. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
LVI-Konsultointi J. Vaarala osaksi A-Insinöörejä2.9.2026 11:27:10 EEST | Tiedote
A-Insinöörit vahvistaa Pohjois-Suomen talotekniikan palvelujaan ostamalla LVI-suunnitteluun erikoistuneen rovaniemeläisen LVI-Konsultointi J. Vaaralan. Talotekniikan osaaminen ja projektit vahvistavat A-Insinöörien kykyä palvella monialaisesti Lapin kasvavalla markkina-alueella.
Tuomas Seppänen ONE Architectsin johtajaksi1.9.2026 11:28:01 EEST | Tiedote
Arkkitehti Tuomas Seppänen on nimitetty ONE Architects Oy:n ja A-Insinöörien arkkitehtisuunnittelun johtajaksi 1.9.2026 alkaen. Samalla organisaatio uudistuu tukemaan päivitettyä strategiaa. Uutena johtavana arkkitehtina toimistossa aloittaa Sami Horto.
Taru Suominen A-Insinöörien Länsi-Suomen rakennuttamispalvelujen johtoon18.8.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
DI Taru Suominen aloittaa A-Insinöörien Länsi-Suomen rakennuttamispalvelujen yksikönjohtajana Turussa 1.9.2026 alkaen. Rakennuttamispalveluja Varsinais-Suomessa pitkään kehittänyt Markku Könnö jatkaa yhtiössä projektijohtajana.
Hailuodon kiinteä yhteys avautuu liikenteelle – ennätyspitkä pengertie ja kaksi suursiltaa insinööritaidon näytteinä29.6.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Hailuodon ja Oulunsalon välille on valmistunut Suomen pisin meripengertie sekä Huikun ja Riutun suursillat. Allianssihankkeena toteutetun, harvinaislaatuisen tieyhteyden suunnittelua ohjasivat Perämeren vaativat olosuhteet ja maisema. Aikatauluaan edellä avautuvan kiinteän yhteyden suunnittelijoina toimivat A-Insinöörit ja AFRY.
Jani Perttunen A-Insinöörien siltayksikön johtoon – ”Betonisiltaa kauniimpaa ei olekaan”16.6.2026 09:37:00 EEST | Tiedote
DI Jani Perttunen on nimitetty A-Insinöörien silta- ja taitorakenneyksikön uudeksi yksikönjohtajaksi Tampereelle. Perttunen siirtyy A-Insinööreihin Swecosta, missä hän on aiemmin vastannut siltaosastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
