Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma esiteltiin luottamushenkilöille
Espoon kaupungin merkitys koko maalle on suuri sekä MAL-sopimuksen tavoitteiden toteuttajana että kuntien verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasoittajana, jossa Espoon vuotuinen maksuosuus on 168 miljoonaa euroa. Mäkelän mukaan valtionosuusjärjestelmässä on huomioitava nykyistä paremmin kasvavan kaupungin investointitarpeet ja monikielisen palvelurakenteen kulut.
Espoon väestö on kasvanut jo vuosikymmenien ajan maan nopeinta tahtia mutta viime vuosina muuttoliike ei ole lisännyt verotuloja entiseen tapaan. Espoon käyttötalous on painunut epätasapainoon ja kaupunkikonsernista on tullut maan velkaisin. Lisäksi koronaviruspandemialla ja mahdollisella sote-uudistuksella tulee olemaan kaupunkien ja siis myös Espoon talouteen merkittävät vaikutukset.
”Espoolaiset veronmaksajat tukevat merkittävästi Suomen muiden kuntien taloutta sekä valtion- että kunnallisverotuksen kautta, ja samalla kasvava Espoo velkaantuu. Näin ei voida jatkaa”, sanoo kaupunginjohtaja Mäkelä.
”Käyttötalous on kaupungin omalla vastuulla, ja kaupungin on saatava oikaistua palvelurakennettaan niin, että menot vastaavat tuloja. Espoon pitää pystyä järjestämään palvelut kilpailukykyisesti muiden suurten kaupunkien kanssa”, Mäkelä jatkaa. Espoossa erityisesti opetuksen ja kulttuurin palvelut ovat laajempia ja kalliimpia kuin muissa suurimmissa kaupungeissa. Juuri nämä palvelut jäisivät kaupungin vastuulle mahdollisen sote-uudistuksen jälkeen.
Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelman valmistelussa on tarkasteltu kaikkia kaupungin palveluja ja toimintoja. Palvelujen tasoa, laatua, laajuutta ja saatavuutta muuttamalla ja karsimalla, johtamista kehittämällä sekä palveluprosesseja tehostamalla ja digitalisoimalla Espoolla on mahdollisuus mittavaan käyttötalouden sopeuttamiseen. Kaikkiaan viiden vuoden aikana sopeutustarve on noin 200 miljoonaa euroa. Summa tarkentuu neuvotteluissa.
Kaupungin investointitasoa lasketaan kymmenellä prosentilla vuosina 2021-2030. Investointiohjelmasta valitaan kärkihankkeet, joissa edetään, esimerkiksi Koulut Kuntoon -ohjelman toteuttaminen ja investoinnit raideliikenteeseen. Samassa yhteydessä linjataan investoinnit, jotka voivat odottaa tai jotka voidaan jättää toteuttamatta. Investointitason lasku helpottaa myös käyttötaloutta pienentämällä vuokrakulujen ja poistojen kasvua. Suunnitelmissa on lisäksi myydä rakennuksia ja toimitiloja jopa sadoilla miljoonilla viiden vuoden aikana.
Kaupunginhallitus päätti toukokuussa, että laaditaan Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelma, jolla suunnitelmallisesti parannetaan Espoon tuottavuutta ja talouden tasapainoa vuosina 2020-2025. Ohjelmasta järjestetään talousarvioneuvotteluja vastaavat valtuustoryhmien neuvottelut syyskuussa. Ohjelmasta päätetään valtuuston kehys- ja veroprosenttipäätöksen yhteydessä lokakuussa 2020. Ohjelma, sen linjaukset ja toimenpiteet sitovat kaikkia toimielimiä talousarvion valmistelussa ja päätöksenteossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka MäkeläKaupunginjohtaja - stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiwww.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Organisaatio_ja_yhteystiedot/Kaupunginjohtaja/Kaupunginjohtajan_blogiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme