Talouden tilannekuva on nyt hämärä: vetääkö yksityinen kulutus talouden laskuun?
16.9.2022 10:27:10 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Neljännesvuositilinpidon tarkentuneiden tietojen mukaan bruttokansantuote kasvoi Suomessa toisella vuosineljänneksellä 1,0 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Toisaalta kaupan ja rakentamisen aloilla arvonlisäyksen volyymit olivat toisella neljänneksellä jo laskussa, kirjoittaa Kuusisto Tilastokeskuksen Tieto&Trendit -verkkolehden artikkelissa. Lisäksi kuluttajahintojen kiihtynyt nousuvauhti on heikentänyt palkansaajien reaaliansioiden kehitystä.
Kuluttajien luottamuksessa näkyy selvästi synkkä tunnelma, Kuusisto muistuttaa. Kesäkuusta lähtien kuluttajien luottamus talouteen, myös omaan talouteensa, on ollut tilastossa historiallisen matalalla tasolla.
Kuluttajien ostovoiman heikkeneminen on Kuusiston mukaan olennaista siksi, että yksityinen kulutus on toiminut Suomen talouden kasvun tärkeänä lähteenä niin kuluvan vuoden toisella neljänneksellä kuin myös esimerkiksi koko viime vuosikymmenen aikana.
”2010-luku oli hitaan kasvun aikaa ja myös tuolloin yksityinen kulutus oli kituliaan kasvun veturi. Yksityisen kulutuksen kehitys onkin keskeinen tekijä ennakoitaessa lähikuukausien talouskehityksen suuntaa”, Kuusisto arvioi.
Artikkelissa Kuusisto ja yliaktuaari Ulla Virtanen taustoittavat tarkemmin muun muassa sitä, mitä tilastot kertovat viimeaikaisesta talouskehityksestä, miten inflaation vaikutus näkyy eri toimialoilla sekä miltä tulevat kuukaudet näyttävät liikevaihdon ja tuotannon kehitystä ennakoivien mittarien valossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliaktuaari Tapio Kuusisto, tapio.kuusisto@stat.fi p. 0295 513 318
Yliaktuaari Ulla Virtanen, ulla.virtanen@stat.fi, p. 0295 513 347
Tapio KuusistoYliaktuaari
Puh:0295 513 318tapio.kuusisto@stat.fiUlla VirtanenYliaktuaari
Puh:0295 513 347ulla.virtanen@stat.fiLinkit
- Katsaus: Kansantalouden sektoritilit neljännesvuosittain 2022, 2. vuosineljännes
- Tietokantajulkistus: Kansantalouden neljännesvuositilinpito 2022, 2. vuosineljännes
- Tieto&Trendit artikkeli: Poikkeuksellisella hintojen nousulla monia vaikutuksia: kurjistaa kotitalouksien tilannetta ja hämärtää talouden näkymää
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Konkurssiluvut yhä korkealla – vuosisumma jälleen kerran 2000-luvun ennätykseen12.3.2026 08:03:20 EET | Tiedote
Helmikuu ei tuonut käännettä konkurssiaaltoon. Kuukauden aikana haettiin konkurssiin kaikkiaan 379 yritystä, mikä on 51 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.
Korjaus tiedotteeseen "Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut"9.3.2026 13:47:40 EET | Tiedote
18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla, kuten tiedotteessa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut6.3.2026 08:06:34 EET | Tiedote
Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.
Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa26.2.2026 08:02:13 EET | Tiedote
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat jo kolmatta vuotta peräkkäin24.2.2026 08:02:29 EET | Tiedote
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat vuonna 2025 koko maassa 6,1 % edeltävästä vuodesta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä laskua oli 6,3 % vuodentakaisesta, vaikka tehtyjen kauppojen määrä hiukan kasvoikin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
