Taloushallintoalalle työtaisteluilmoitus

Miksi liukumasaldojen kerryttämiskielto?
”Taloushallintoala ansaitsee reilun ostovoimaa turvaavan palkkaratkaisun. Työehtoheikennyksiin ei ole mitään syytä. Taloushallintoalan yrityksillä on mennyt pitkään hyvin ja alaa vaivaa kova työvoimapula”, sanoo Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
”Tilanne on kohtuuton. Työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.11.2022. Olemme neuvotelleet lukuisia kertoja sopimukseen pääsemiseksi, mutta Palvelualojen työnantajat Palta ei noin neljän kuukauden neuvottelujen jälkeenkään suostu neuvottelemaan palkoista eikä luopumaan työehtojen heikentämisvaatimuksista. Meillä ei ikävä kyllä ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa työtaistelu”, Aaltonen jatkaa.
Aaltosen mukaan taloushallintoalalla on palkankorotusvaraa ja palkkaratkaisu pitää tehdä alakohtaiset olosuhteet huomioiden.
Toimihenkilöliitto Erto on sitoutunut jäsendemokratiaan ja linjaa jäsenkyselyillä niin työehtosopimustavoitteet, työtaistelutoimet kuin sopimusratkaisujen hyväksymisenkin. Erto sai valtuudet taloushallintoalan erilaisiin työtaistelutoimiin 9.–12.1. toteutetussa jäsenkyselyssä. Liukumakielto on toimenpiteistä ensimmäinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto ERTO
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Toimihenkilöliitto Erto on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. Erton noin 15 000 jäsentä edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointi- ja tietoala, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto. Erto on osa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta.
Erton jäsenyhdistys Taloushallinnon Ammattilaiset ry Talry on Suomen ainoa pelkästään taloushallinnon ammattilaisten asioihin keskittynyt ja alan työehdoista sopiva yhdistys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Erto ja Sote ry antoivat uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle31.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto ja Sote ry ovat antaneet uusia lakkovaroituksia ja julistaneet muita työtaistelutoimia yksityiselle sosiaalipalvelualalle.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle ei syntynyt vieläkään sopua – seuraavat lakot alkavat huomenna30.5.2023 15:46:53 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa ei tänäänkään saavutettu sovintoa, joten alalle aiemmin ilmoitetut lakot alkavat huomenna 31.5. tietyissä varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kohteissa sekä torstaina 1.6. tietyissä palveluasumisen kohteissa.
Erto ja Sote ry ilmoittivat uusista lakoista yksityiselle sosiaalipalvelualalle 17.5.2023 15:05:50 EEST | Tiedote
Erto ja Sote ry ilmoittivat tänään uusista lakoista yksityisen palveluasumisen yksiköihin.
Erto antoi uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle16.5.2023 14:32:17 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto on antanut uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakot koskevat 41 varhaiskasvatusalan yritystä ja 21 lastensuojelun yksikköä Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle2.5.2023 13:05:00 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto, SuPer ja Tehy ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kaikille yksityisen sosiaalipalvelualan työpaikoille. Kielto alkaa 2.5.2023 klo 13.00 ja päättyy 16.5.2023 klo 13.00.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme