Huippukiva Oy

Taloustutkimus selvitti – Korona: Seksin suosio lässähti, nettipornon suosio räjähti

Jaa

Lähes puolet naisista pelkää saavansa koronan, miehistä vain vajaa kolmannes. Nuoret ovat ahdistuneita mutta viriilejä.

Koronan vaikutukset suomalaisten seksielämään selviävät Huippukiva.fi:n Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.

- Kotona mököttäminen ilman virikkeitä on laskenut seksin suosiota etenkin ruuhkavuosia elävien lapsiperheellisten keskuudessa varsinkin pääkaupunkiseudulla, tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kertoo.

Tutkimus toteutettiin 30.-31. maaliskuuta ja siihen osallistui 1264 henkilöä.

Tutkimuksen päätulos on se, että suomalaisten seksielämä on hiipunut koronakriisin aikana: 13 prosenttia parisuhteessa elävistä sanoo seksin vähentyneen ja 74 prosenttia määrän pysyneen ennallaan. Kun vain 7 prosenttia kertoo seksin lisääntyneen, nettotulos on koko väestön tasolla selvästi alijäämäinen.

Alle 25-vuotiailla seksi on kuitenkin selvästi lisääntynyt korona-aikana. Eniten se on vähentynyt 35-49-vuotiaiden ikäryhmässä, pääkaupunkiseudulla sekä kotiäitien ja -isien keskuudessa. Myös lapsiperheissä elävillä seksi on vähentynyt, mutta niin se on vähentynyt sinkuillakin.

Tilanteesta huolimatta enemmistö suomalaisista (56%) on melko tai erittäin tyytyväisiä seksielämäänsä, tyytymättömiä on vajaa kolmannes (30%). Tyytyväisimpiä ovat nuoret, alle 25-vuotiaat sekä parisuhteessa olevat.

Tutkimusjohtaja Juho Rahkonen sanoo, että suomalaisten seksielämän hiipuminen johtuu todennäköisesti virikkeiden uupumisesta.

-Aivot ovat tärkein sukupuolielin – jos ne eivät saa virikkeitä, ne nuutuvat. Neljän seinän sisällä tuskin monikaan pääsee ihailemaan minihameen vilahdusta tai salilla treenaavan atleetin veistoksellisia muotoja. Ei ole silmäpeliä satunnaisen ohikulkijan tai kahvilan nätin tarjoilijan kanssa. Ylipäänsä eristäytyminen laskee hormonitasoja, vetäydytään homssuiseen villasukka-aamutakkimoodiin. Siihen kun yhdistetään tartuntapelon ja taloudellisen epävarmuuden aiheuttama hämmennys, ei ihme, että elämä ja erotiikka eivät ole entisellään, Rahkonen tiivistää.

Puolet miehistä käyttää nettipornoa

Miehistä peräti 48% kertoo käyttäneensä nettipornoa, kun naisilla vastaava luku on vain 13%. Innokkaimmat nettipornon käyttäjät löytyvät ikäryhmästä 18-24, jossa käyttäjien määrä on peräti 59%. 65-79-vuotiaissa käyttäjiä on vain 6%.

Nettiporno on suosituinta Etelä-Suomessa: pääkaupunkiseudulla käyttäjiä on 36%, muissa kaupungeissa/kunnissa keskimäärin 24%.

Yksinasuvista nettipornon käyttäjiä on 42%. Lapsiperheissä luku on puolestaan 34%.

Johtavassa asemassa olevista sitä käyttää 30%, kotiäideistä- ja isistä 7%, opiskelija-koululaisista 57% ja eläkeläisistä 7%.

Seksuaalisuus on kokonaisuus, joten samalla on vähentynyt itsetyydytys. Miehillä vähennystä on 6% ja naisilla 5%. Poikkeuksen tekevät "Olen parisuhteessa, mutta koronan takia ole erilläni puolisostani" -ryhmään kuuluvat. Heillä itsetyydytys on noussut peräti 20%.

Naiset pelkäävät sairastuvansa miehiä enemmän

Kun vastaajilta kysyttiin pelkäävätkö he sairastuvansa itse koronaan, erot naisten ja miesten välillä olivat huomattavat.

Naisista lähes puolet, 46% vastasi kyllä. Miehistä näin vastasi vain 29%. Eniten pelkääjiä (44%) löytyy ikäryhmästä 50-64. Vähiten heitä on puolestaan nuorissa 18-24-vuotiaissa (29%). Johtavassa asemassa olevat pelkäävät vähemmän (27%) kuin esimerkiksi koti-isät ja -äidit (55%).

Koronaviruksen ei juurikaan pelätä tarttuvan seksissä. Miehistä ja naisista ainoastaan 8% pelkää koronan tarttuvan petipuuhissa.

Huoli ja hämmennys päällimmäisenä mielessä

Kysyimme myös millaisia tuntemuksia korona vastaajissa herättää. Päällimmäiseksi nousivat huoli, hämmennys ja ärtymys.

Miesten ja naisten välillä isoimmat erot ovat suhtautumisessa pelkoon (miehet 11%, naiset 22%) ja ahdistukseen (miehet 16%, naiset 35%). 

Ahdistus on suurinta 18-24-vuotiaiden keskuudessa (35 %), kun vastaava luku on 65-79-vuotiaiden kohdalla 13%. Eniten ahdistusta on Pohjois -ja Itä-Suomessa (28%) ja vähiten Länsi-Suomessa (20%).

Kun pyysimme nimeämään itselleen tärkeimpiä asioita juuri nyt, kolmen kärkeen nousivat turvallisuus (58%), parisuhde (36%) ja läheisyys (33%).

Huippukiva.fi:n Lauri Hänninen: "Epävarmuus vaikuttaa seksihaluihin"

Lauri Hänninen Huippukiva.fi:stä kertoo, että seksivälineiden verkkokauppa käy tällä hetkellä tasaisen varmasti. Nousua on jonkin verran.

-Elämän rytmin nopea muuttuminen ja tilanteen epävarmuus vaikuttavat luonnollisesti seksihaluihin. Kun lisäksi lapset ovat monella perheellä jatkuvasti kotona, on seksille ja itsetyydytykselle entistä vaikeampi löytää tilaa. Ihmisten tilanne on todella vaihteleva, toisille tämä on myös mahdollisuus hellittää hieman normaalista työaikataulusta ja jopa huomata läheisimmät uudelleen. Osalle taas on valitettavasti aiheutunut suuria murheita, joista selviytyminen vie kaikki voimat, Hänninen kertoo ja jatkaa:

 -Jos oma tilanne sallii, kannattaa kokeilla, syttyisikö halu seksiä aloittamalla. Vaikka ei tekisikään hirmuisesti mieli, niin läheisyys, ihon kosketus ja lämpö rauhoittavat ja poistavat stressiä. Seksihetki yksin tai yhdessä voi olla terveellinen pako ja loma hetkeksi kaiken koronauutisoinnin keskeltä. Useimmat tietävät, että hyvän seksin jälkeen aurinko paistaa kirkkaammin ja isotkin huolet ovat hieman pienempiä.

"Teemme nyt koronavauvaa!"

Kysyimme vastaajilta "Millaisia muutoksia seksin harrastamisessa, määrässä tai laadussa, on kohdallasi tapahtunut viimeisten kahden viikon aikana koronakriisin seurauksena? "

Vastauksia tuli paljon, tässä muutamia:

-Intensiivisempää, kiihkeämpää!

-Loppunut toistaiseksi kokonaan, koska lapsi on koko ajan kotona. 

-Yleinen stressitaso ja ahdistuneisuus vie kiinnostuksen ja vähentää halukkuutta.

-Itsetyydytys on tällä hetkellä mahdotonta ja kumppanin kanssa seksi takkuaa, koska riitelemme jatkuvasti pienistä asioista. 

-Väsymys vie voimat. Monien ruokien tekeminen perheelle, etätyö ja siinä sivussa kotiopettajana toimiminen yhdistettynä siivoustarpeen lisääntymiseen tekee sen, että illalla nukahtaa sohvalle. 

-Olemme lopettaneet ehkäisyn ja teemme nyt "koronavauvaa!

(Kaikki vastaukset liitteessä)

Onko koronalla vaikutusta pettämiseen? Kaikki tutkimustulokset löytyvät täältä:

LIITTEET:

Tutkimusraportti https://www.huippukiva.fi/download/huippukiva_tiedote_korona_ja_seksi_data.pdf

Kysymykset ja vastaukset sekä vastaajien kommentit https://www.huippukiva.fi/download/huippukiva_tiedote_korona_ja_seksi_kysymykset_ja_vastaukset.pdf

Tutkimuksen toteutti Huippukiva.fi:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin internetpaneelissa 30.–31.3.2020 ja siihen vastasi 1264 henkilöä. Otos edustaa Suomen täysi-ikäistä väestöä. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä.

Yhteyshenkilöt

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT:

Juho Rahkonen
Tutkimusjohtaja
Taloustutkimus
050 375 9008
juho.rahkonen@taloustutkimus.fi

Lauri Hänninen
Huippukiva
045 112 0189
lauri@huippukiva.fi
www.huippukiva.fi

Tietoja julkaisijasta

Huippukiva Oy
Huippukiva Oy



045 112 0189