Talousvaliokunnan sd-edustajat: Kaivoslain uudistuksella kohti kestävää kaivosteollisuutta
8.9.2022 14:26:02 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Talousvaliokunnan sd-ryhmän mukaan on tärkeää saada kaivoslakiesitys nyt eduskunnan käsittelyyn, jotta talousvaliokunta ehtii käsitellä esityksen perusteellisesti ja jotta laki saadaan hyväksyttyä vielä tällä vaalikaudella.
- Kaivoksiin ja kaivosteollisuuteen liittyy paljon vahvoja tunteita ja mielikuvia. SDP:n tavoitteena on koko ajan ollut tehdä kaivoslakiin parannuksia, jotka vähentävät kaivosten ympäristöhaittoja, lisäävät kansalaisten ja kuntalaisten vaikuttamis- sekä tiedonsaantimahdollisuuksia ja sitä kautta kaivosten hyväksyttävyyttä. Samalla olemme halunneet turvata kestävän kaivostoiminnan edellytykset Suomessa. Uskomme, että taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kaivostoiminta on mahdollista ja nyt käsittelyyn tulevassa esityksessä otetaan tärkeitä askeleita tätä tavoitetta kohti.
Talousvaliokunnan sd-ryhmä muistuttaa, että Suomessa eletään tällä hetkellä suuressa epävarmuudessa Ukrainassa käytävän sodan ja siitä seuraavan energiakriisin vuoksi. Tuotantoketjut ja riippuvuussuhteet ovat muutoksessa globaalisti. Huoltovarmuus erilaisten raaka-aineiden ja energian osalta on noussut vahvasti politiikan agendalle. Euroopan on turvattava kriittisten mineraalien saanti ja Suomen kaivosteollisuudella on tässä oma tärkeä roolinsa.
Myös ilmastonmuutoksen hillintä vaatii valtavasti metalleja ja mineraaleja mm. akkuteknologiaan. Maapallon resurssit eivät riitä ilman tehokasta kierrätystä ja uusien, ympäristöä säästävien menetelmien käyttöönottoa myös metallinjalostuksessa ja sen prosesseissa. Tämän lisäksi Suomella on myös hyvät mahdollisuudet näyttää suuntaa mineraalien kiertotaloudessa. SDP-vetoisen hallituksen meneillään olevat TKI-panostukset viitoittavat tätä tietä.
- On hyvä, että malminetsintälupaan liittyvää varaussääntelyä tiukennetaan, sillä nykykäytäntö on ollut omiaan luomaan epävarmuuksia alueille. Nyt varausaikaa lyhennetään ja varausalueelle tulee veroluonteinen maksu, joka toivottavasti hillitsee turhan laajoja varausalueita. Jatkossa kaivostoiminnan edellytys olisi myös maankäyttö- ja rakennuslain mukainen voimassa oleva yleiskaava tai asemakaava. Tämä lisää kuntademokratiaa ja kuntien vaikutusmahdollisuuksia siihen, millaista elinkeinotoimintaa ne haluavat edistää alueillaan. Myös muut elinkeinot olisi otettava huomioon nykyistä vahvemmin lupaharkinnassa.
Talousvaliokunnan sd-ryhmä huomauttaa myös, että esityksessä ehdotetaan tiukennuksia malminetsintäluvan voimassaolon jatkamista koskeviin edellytyksiin, jotta kiinteistön omistajan asema vahvistuisi ja alueen asukkaiden kokemat haitat vähentyisivät. Samalla edustajat muistuttavat, että kaikkia haluttuja muutoksia ei tehdä vain kaivoslakia muuttamalla.
- Eduskunta sai jo kesällä käsiteltäväkseen luonnonsuojelulain uudistuksen, jossa malminetsintää uusissa kansallis- ja luonnonpuistoissa sekä luonnonsuojelualueilla rajoitetaan. Toisaalta kokonaisuutta tulee täydentämään myös myöhemmin syksyllä annettava, valtiovarainministeriössä valmisteltava esitys kaivosverosta, jolla ohjataan valtiolle ja kunnille kohtuullinen korvaus kaivostoiminnasta ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä.
Yhteyshenkilöt
Hussein al-TaeeKansanedustaja
Yhteydenotot: avustaja Essi Huovinen, p. 050 349 7856
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Syöpäpotilaiden hätä ei ole oppositiopropagandaa18.10.2026 14:45:27 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) suhtautumista hoitoon pääsyn ongelmiin ja sairastamisen kasvaviin kustannuksiin. Eduskunnan kyselytunnilla Rydman kuittasi asiakasmaksujen vaikutuksista ja hoitojen viiveistä esitetyn huolen oppositiopropagandaksi. Laine-Nousimaan mukaan ministerin vastauksista jää huolestuttava kuva siitä, kuinka etäällä sairastuneiden ihmisten arjesta hallituksessa ollaan.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensaflopin yllättävä seuraus – suurin osa työmatkalaisista häviää ensi vuonna18.10.2026 09:49:38 EEST | Tiedote
– Hallituksen bensaflopin todellinen pommi on se, että suurin osa työn perässä liikkuvista palkansaajista häviää ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että vaikka hallitus nostaa verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää, se samalla on korottamassa matkakuluvähennyksen omavastuuta ensi vuodelle. Suurimmalla osalla työmatkan verotus siis kiristyy 100 eurolla vuodessa. Hallituksen piti helpottaa ihmisten arkea, niin miten ihmeessä lopputulos on se, että suurin osa matkakuluvähennyksen käyttäjistä häviää, päivittelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.
SDP:n Harakka: Kokoomus on kumoamassa uskonnonvapauden ja hyväksyy syrjinnän17.10.2026 15:50:57 EEST | Tiedote
– Kokoomuksen maahanmuutto-ohjelma on epätoivoinen yritys jäljitellä perussuomalaisten muukalaisvihamielistä kiihotusta. Erityisen surullista on, että puolue on kannatuskriisissään valmis hylkäämään perustuslain keskeiset perusoikeudet: uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden uskonnon perusteella, toteaa kansanedustaja Timo Harakka.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote
Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

