SDP EDUSKUNTA

Talousvaliokunnan sd-edustajat: Kustannustuen kolmas kierros auttaa yrityksiä yhä laajemmin

17.2.2021 18:43:14 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Talousvaliokunnan sd-kansanedustajat pitävät tärkeänä, että lausuntokierrokselle lähtevää kolmatta kustannustukiesitystä kehitetään tiiviissä yhteistyössä yrittäjien ja freelancereiden kanssa, jotta tukeen olisi oikeutettu mahdollisimman moni koronasta kärsinyt toimija. Tuella on tarkoitus korvata yrityksille loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 koronatappioita.

- Yksityiskohdat selviävät lausuntokierroksen jälkeen, mutta on erittäin tärkeää, että jatkossa tuki tavoittaisi entistä useamman toimijan ja tuen kohtaanto-ongelmiin on löydettävä ratkaisuja. Tätä edistää esimerkiksi se, että jatkossa tukea maksettaisiin vähintään 2000 euroa, vaikka yrityksen tuki olisi laskennallisesti jäänyt alle kyseisen summan, toteaa talousvaliokunnan sd-vastaava kansanedustaja Riitta Mäkinen.

- Pandemia on ajanut monia paljon työllistäviä toimialoja erittäin vaikeaan tilanteeseen. Tuen enimmäismäärä kasvaa nyt, mikä vastaa erityisesti isojen yritysten tarpeisiin. Yritys voisi saada tukea miljoona euroa, kun aiemmilla hakukierroksilla yläraja on ollut 500 000 euroa, muistuttaa kansanedustaja Matias Mäkynen.

- Harva uskoi viime keväänä , että pandemia tulisi jatkumaan yli vuoden vaikutuksiltaan näin massiivisina. Tapahtuma-ala on kärsinyt paljon rajoituksista. Kohdennettuja tukitoimija tarvitaan ja tätä keskustelua tulee jatkaa. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty tapahtumatakuuta. Sen avulla toimijat uskaltaisivat aloittaa kevään ja kesän tapahtumien suunnittelun, jos niistä aiheutuneita kustannuksia korvattaisiin, jos tapahtumaa ei voida koronatilanteen johdosta järjestää, toteaa kansanedustaja Hussein al-Taee.

- Yrittäjien, kuten meidän kaikkien, keskeisin toive on se, että pandemia hellittää ja yritystoiminta mahdollistuu. Siksi tulevina kuukausina on tärkeintä, että me kaikki kiinnitämme huomiota terveysturvallisuuteen. Siten ja rokotusten edetessä, voimme avata yhteiskuntaa ja kriisi vähitellen hellittää, sanoo kansanedustaja Tuula Väätäinen.

Jo kustannustuen toiseen vaiheeseen viime syksynä tehtiin muutoksia, jotta se saataisiin paremmin vastaamaan muun muassa tapahtuma- ja kulttuurialan tarpeita. Muutoksilla mahdollistettiin esimerkiksi tapahtuma-aloilla sellaisten ennakko- ja varausmaksujen huomioon ottaminen, mitä yritys ei tapahtuman peruuntuessa saa takaisin. Lisäksi palkkakuluista hyväksytyksi lisättiin myös toiminimiyrittäjien palkkakulut ja luovuttiin minimiliikevaihtorajasta.

Tämän hetkisen arvion mukaan tapahtuma- ja kulttuuriala on saanut tukia yli 200 miljoonaa euroa, mutta moni alalta toimeentulonsa saanut on jäänyt kokonaan ilman näitä tukia, koska varsinaiset yritystoiminnan kustannukset ovat niin pienet, jotta se olisi mahdollistanut kustannustuen. Hallitus myönsi yksinyrittäjille ja freelancereille viime vuonna 2 000 euron koronatuen kuntien kautta. Yritystukien lisäksi tällä hetkellä joka kuukausi yli 20 000 yrittäjää ja freelanceria nostaa koronapoikkeuksena tehtyä yrittäjien työmarkkinatukea. Tämä sosiaaliturva haluttiin mahdollistaa yrittäjille ja freelancereille ensimmäisten koronatoimien joukossa viime keväänä.

Yhteyshenkilöt

Hussein al-TaeeKansanedustaja

Yhteydenotot: avustaja Mika Hujanen, p. 046 923 1858

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen23.9.2026 17:40:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Kumipyörähallitus jättää perinnökseen ennätysmäisen korjausvelan23.9.2026 16:43:49 EEST | Tiedote

– Kuluva hallituskausi osoittaa, että Suomen väylien korjaus vaatii kertarykäysten sijaan pitkäjänteisyyttä. Perusväylänpitoon löytyi vielä alkukaudesta panoksia, mutta viimeisenä vuonnaan kumipyörähallitus leikkaa 147 miljoonaa viime vuoden rahoitustasosta ja jättää seuraajalleen jo tämän vuoden lopussa ennätysmäiseen 4,6 miljardiin nousevan korjausvelan. Suuret puheet lässähtävät kuin puhjennut rengas, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmän vastaava, kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.).

SDP:n Kymäläinen: Hallinto-oikeuden ratkaisu kyseenalaistaa hyvinvointialueiden rahoituksen oikeellisuuden23.9.2026 15:50:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt tänään 23.9.2026 kirjallisen kysymyksen hyvinvointialueiden arviointimenettelyistä ja rahoituksen oikeellisuudesta. Kymäläinen kysyy hallitukselta, aikooko se keskeyttää käynnissä olevat arviointimenettelyt siihen asti, kunnes hyvinvointialueiden rahoituksen perusteet ja mahdolliset rahoitusvirheet on asianmukaisesti selvitetty.

SDP:n Jani Kokko: Keski-Suomen hyvinvointialue tarvitsee nyt vakautta ja yhteistyötä23.9.2026 14:21:13 EEST | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialueen entinen aluevaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Jani Kokko (sd.) on pettynyt hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorelan päätökseen jättää tehtävänsä. Kokon mukaan johtajan vaihtuminen vain noin puoli vuotta valinnan jälkeen lisää epävarmuutta tilanteessa, jossa hyvinvointialueen pitäisi määrätietoisesti uudistaa palveluitaan ja saada taloutensa tasapainoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye