Talousvaliokunnan sd-edustajat: Suomen turvallisuus tärkeää myös taloudellisen toimintaympäristön vakauden ja investointien kannalta
4.5.2022 19:55:04 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Suomen talouskehitys on herkkä geopoliittisen tilanteen muutoksille. Epävarmuudet siitä, että Suomeen kohdistettaisiin vihamielistä sotilaallisia tai muita yhteiskuntaa vahingoittavia toimintaa, vaikuttavat kaikkeen taloudelliseen aktiivisuuteen. Talousvaliokunnan mukaan Nato jäsenyydellä olisi taloudellista toimintaympäristöä vakauttava vaikutus.
Talouden osalta korostuu erityisesti energiaturvallisuus, joka on keskeinen osa yleistä turvallisuutta: energiatoimitusten katkeaminen tai häiriintyminen vaikuttaisi voimakkaasti talouteen, siviiliyhteiskuntaan ja sotilaalliseen toimintakykyyn.
- Venäläisen energian käyttö tulee lopettaa nopeasti, linjaa Matias Mäkynen. Valiokunta pitää nopeaa irtautumista fossiilisesta tuontienergiasta tärkeänä toimintaympäristön vakauden ja energiaturvallisuuden näkökulmasta.
- EU-maiden tulisi nopeasti ja yhteistuumin irtaantua venäläisestä energiasta. Myös yhtäläisten kilpailuedellytysten kannalta olisi ensisijaista, että irtautuminen toteutettaisiin EU:n tasolla, jatkaa Mäkynen.
Suurimmat haasteet liittyvät maakaasun käyttöön sekä lämmityspolttoaineiden saatavuuden varmistamiseen. Suomen kaasumarkkinoiden toimitusvarmuuden kannalta keskeistä on alueellisen kaasumarkkinan toiminnan kehittäminen, mukaan lukien Latvian kaasuvaraston käytettävyyden parantaminen ja suunnitteilla oleva kelluva LNG-terminaali.
- Suomi on kokonaisuutena arvioiden energiasektorin osalta paremmassa asemassa kuin moni muu EU-maa. Meillä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen on panostettu ajoissa. Uusiutuvaan energiaan ja ydinvoimaan on investoitu ja uusia teknologioita otettu käyttöön. Siirtymäaikana tarvittava öljy ja kivihiili ovat hankittavissa globaaleilta markkinoilta ja Venäjältä tuotu metsähake voidaan korvatta kotimaisella energiapuulla ja turpeella, sanoo kansanedustaja Raimo Piirainen.
- Fossiilisen energian hinnannousu tekee puhtaan teknologian ratkaisuista entistä kannattavampia. Suomelle tämä voi luoda kilpailuetua: maallamme on suuri energiateknologian vientiklusteri, jolle venäläisestä energiasta irtautuminen luo uusia mahdollisuuksia, toteaa Hussein al-Taee.
Energiasektori on osa kriittistä infrastruktuuria, jonka suojeluun on panostettava. Talousvaliokunta tulee arvioimaan Venäjän ja Ukrainan tilanteen vaikutuksia Suomen energiasektoriin, ja toimitus- ja huoltovarmuussektorin linjauksiin myös tulevien ilmasto- ja energiastrategian sekä syksyllä huoltovarmuusselonteon yhteydessä.
Talousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vakauttavat vaikutukset liittyvät energiasektorilla ensi kädessä poikkeuksellisten olojen huoltovarmuuden, erityisesti polttoainetoimitusten ja energianinfrastruktuurin turvaamiseen. Vakaa ulkopoliittinen turvallisuusympäristö vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös normaaliaikojen toimitusvarmuuteen ja on siten olennainen osa investointiympäristöä.
- Olennaista on se, kuinka riskialttiina sijoittajat ja osaajat pitävät Suomea. Yritysten valitessa sijaintipaikkaansa yhteiskunnallisten olojen vakaus, energian toimitusvarmuus, osaava työvoima, toimiva lainsäädäntö ja julkishallinto oikeussuojakeinoineen ovat merkittäviä kilpailutekijöitä, sanoo Tuula Väätäinen.
- Avainasemassa ovat joka tapauksessa myös osaamisen vahvistaminen, kansainvälisten osaajien houkutteleminen, työperäinen maahanmuutto, tutkimus- ja kehitysrahoituksen lisääminen, innovaatiojärjestelmän tehostaminen, kilpailun tasapuolisten lähtökohtien varmistaminen ja Suomen houkuttelevuuden parantaminen investointipaikkana, päättää Hussein al-Taee.
Yhteyshenkilöt
Hussein al-TaeeKansanedustaja
Yhteydenotot: avustaja Essi Huovinen, p. 050 349 7856
Matias MäkynenKansanedustaja
Puh:040 509 4409Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Raimo PiirainenKansanedustaja
Puh:050 512 1587Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

