Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset tulevat voimaan ensi viikolla Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin jää talviajan 100 km/h tieosuuksia noin 700 km
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 100 km/h nopeusrajoitus alenee 80 km/h:ssa 1 750 tiekilometrillä talvikauden ajaksi. Kainuun osuus tästä on 600 km. Maanteille jää talviajaksi noin 700 kilometriä 100 km/h nopeusrajoituksia. Kainuussa näitä teitä on noin 250 km.
Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella on tulevalla talvikaudella yhteensä 180 km alennettua 70km/h nopeusrajoitusta kapeilla ja suhteellisen paljon raskasta liikennettä välittävillä maanteillä, joilla on myös tienvarsiasutuksesta johtuvaa kevyttä liikennettä. Kainuun alueella näitä rajoituksia ei ole käytössä.
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksilla on selkeät vaikutukset mm. onnettomuuksien
vähenemiseen
Tutkimusten mukaan talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten alaisilla maanteillä henkilövahinko-onnettomuudet vähenevät, liikenteen melu ja päällysteen kuluminen vähenevät samoin pakokaasupäästöt. Talvirajoituksilla on myös huomattava merkitys hirvionnettomuuksien määrän vähentämiseen, koska ajonopeuden alentaminen pienentää riskiä joutua hirvionnettomuuteen. Nopeuksien alentamisella vaikutetaan myös hirvikolareiden seurausten lieventämiseen.
Alennettujen nopeusrajoitusten arvioidaan vähentävän 15 % henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksista ja 29 % liikennekuolemia niillä teillä, joiden rajoituksia lasketaan. Vähenemä tarkoittaa vuosittain lähes 40 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa vältetään noin kymmenen kuolemantapausta. Tulosten perusteella talviajan nopeusrajoituksia suositellaan käytettäväksi edelleen, jotta vakavien tieliikenneonnettomuuksien lukumäärä ei kasvaisi. (Lähde: Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 61/2015).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusvastaava Anniina Gutzén puh. 0295 038 074, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoksen YVA-ohjelmasta, Rauma (Varsinais-Suomi, Satakunta)2.7.2025 15:33:51 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n Raumalle suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
Ansökan om ersättning för sälskador öppen till utgången av augusti1.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har öppnat ett tidsbundet ansökningsförfarande för ersättning för sälskador inom Europeiska havs-, fiskeri- och vattenbruksfonden. Ansökningstiden pågår till den 31 augusti 2025. Ersättningar kan sökas för skador som sälar orsakat under 2024. Ansökningarna behandlas av NTM-centralen i Lappland och NTM-centralen i Egentliga Finland.
Määräaikainen hyljekorvaushaku on auki elokuun loppuun1.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston hyljekorvausten hakumenettelyn. Haku päättyy 31.8.2025. Korvauksia voi hakea hylkeiden aiheuttamista vahingoista vuodelta 2024. Hakemukset käsittelee Lapin ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.
Försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen fortsätter ända till år 202726.6.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen har vid plenum 19.6.2025 godkänt ombudgetering av anslaget som har beviljats för forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt i försöksprogrammet för återvinning av nä-ringsämnen.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma jatkuu vuoteen 2027 saakka26.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan 19.6.2025 Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjel-malle TKI-hankkeisiin myönnetyn määrärahan uudelleenbudjetoinnin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme