Suomen Akatemia

Talvihaun 2024 paneelikokonaisuus on avattu kommentoitavaksi

Jaa
Luonnos talvihaun 2024 paneeleista ja yksittäisten paneelien sisältöjen kuvauksista on julkaistu. Keräämme nyt sidosryhmiltä kommentteja luonnoksesta kyselyllä. Kyselyn taustalla on tuleva uudistus, jossa Suomen Akatemian hakuaikataulut ja hakemusten arviointi muuttuvat.

Akatemiahanke-, akatemiatutkija- ja kliininen tutkija -rahoitusmuotojen seuraava haku, eli talvihaku 2024, avataan syyskuun sijaan marraskuussa 2023. Kyseisestä hausta lähtien siirrytään myös menettelyyn, jossa hakija valitsee itse hakemukselleen sopivimman arviointipaneelin Suomen Akatemian ennalta ilmoittamasta paneelien joukosta.

Myös muiden rahoitusmuotojen hakemusarviointi, kuten liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman hakemukset, voidaan toteuttaa näissä paneeleissa, mikäli se on tarkoituksenmukaista. Hakijalle tarjottava mahdollisuus oman hakemuksensa arviointipaneelin valitsemiseen vahvistaa hakijan vaikutusmahdollisuuksia arviointiin ja lisää Akatemian arvioinnin läpinäkyvyyttä.

Kyselystä saatavaa palautetta hyödynnetään paneelikokonaisuuksien ja paneelien kuvausten viimeistelyssä. Tavoitteena on julkaista lopullinen talvihaussa 2024 sovellettava lista paneeleista ja niiden kuvauksista viimeistään syyskuussa 2023.

Vastaa kyselyyn 23.5.2023 mennessä

Paneelikokonaisuuden suunnittelussa on hyödynnetty kattavasti taustatietoina aiempien vuosien hakemusten jakautumista tieteenaloittain ja temaattisesti. Lisäksi Akatemiassa on tehty kansainvälistä vertailua useilla tutkimusrahoittajilla jo vakiintuneessa käytössä oleviin paneelikokonaisuuksiin ja paneelien kuvauksiin.


Nyt kommentoitavana oleva paneelikokonaisuus koostuu 41 paneelista, jotka on lueteltu luonnoksessa aakkosjärjestyksessä. Paneeleita ei ole ryhmitelty toimikunnittain, vaan missä tahansa paneelissa voidaan arvioida minkä tahansa toimikunnan päätettäväksi tulevia hakemuksia. Hakija siis valitsee toisistaan riippumatta:

  • toimikunnan, johon hän jättää hakemuksensa päätettäväksi ja
  • paneelin, johon hän jättää hakemuksensa arvioitavaksi.

Paneelien kuvaukset sisältävät pääsääntöisesti yleisen aihealueen kuvauksen sekä luettelon tieteenaloista, asiasanoista ja menetelmistä, joita paneeli käsittelee. Paneelit ovat luonteeltaan usein monitieteisiä.

Tutustu luonnokseen ja vastaa kyselyyn:

Lisätietoja

  • kehitysjohtaja Jussi Vauhkonen, p. 029 533 5114 (8.5. alkaen)
  • tiedeasiainneuvos Tiina Petänen, p. 029 533 5091
  • tiedeasiainneuvos Kata-Riina Valosaari, p. 029 533 5128

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme