”Tämän lähempää leipä ei voi tulla” – Fazer Leipomot Linnainmaan, Kangasalan, Koivistonkylän ja Nokian Prismoihin
Uunituoreiden Fazer Myymäläleipomoiden tarjonta on pääasiallisesti kaikkialla sama, mutta myös leipomokohtaisia tuotteita on etenkin viikonloppuisin värittämässä valikoimaa. Gluteenittomina herkkuina saataville tulevat kinuskikakkuset ja riisipiirakat, jotka toimitetaan Fazerilta myymäläleipomoiden ulkopuolelta.
Fazerin leipien ja leivonnaisten maineikas maku kulminoituu kotimaisiin laadukkaisiin raaka-aineisiin ja pitkään patalepoon.
– Taikinat saavat levätä pitkään, jolloin maku juurtuu ja kypsyy. Kokonaisuuden kruunaa rohkea paisto, jonka ansiosta leipä saa rapean kuoren ja säilyy pitkään, vaikkei valmistuksessa käytetä lainkaan säilöntäaineita. Olemme äärimmäisen innoissamme saadessamme tuoda Prismojen asiakkaille arkeen helpotusta ja artesaanileivät hankittavaksi kauppareissun yhteyteen – tämän lähempää ei leipä voi tulla, iloitsee Fazer Leipomoiden markkinointipäällikkö Inari Marttinen.
Fazer Leipomo avattiin eilen maanantaina 3.6. Linnainmaalle. Kangasalan Prismaan leipomo tulee viimeistään 17.6., Koivistonkylään ja Nokialle elokuussa.
– Pyrimme saamaan leipomon Kangasalan Prismaan Jukolan viesti -viikonloppuun 15.–16.6., mutta viimeistään maanantaina 17.6. Tervetuloa tuoreille leipäostoksille, ryhmäpäällikkö Mikko Mäki vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, 010 767 0079
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Ylöjärveläisten pitkä odotus palkitaan: paikkakunnan oma Prisma avaa ovensa huomenna4.9.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Ylöjärvellä juhlitaan kauan kaivatun Prisman avajaisia torstaina 5. syyskuuta kello 9 alkaen. Kauppa on suunniteltu vastaamaan paikallisten asukkaiden tarpeisiin ja toiveisiin. Arkea helpottavat niin monipuolinen Ruokatori, ravintolat, ruoan verkkokaupan tuplattu kapasiteetti kuin uusi palautusautomaattikin, johon voi kaataa kerralla jopa sata pulloa ja tölkkiä. Entisen S-marketin tiimi kasvoi tänä vuonna noin 40 uudella työkaverilla.
Pirkanmaan ensimmäinen robottiavusteinen keräilykeskus tuplaa tilauskapasiteetin ruoan verkkokaupan asiakkaille18.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Kangasalla tehdään pian historiaa, kun Prisman yhteyteen valmistuu elokuussa Pirkanmaan ensimmäinen ruoan verkkokaupan automaatioavusteinen keräilykeskus. Keskus on paitsi Suomessa, myös kansainvälisessä kontekstissa harvinainen: se on rakennettu hypermarketin kainaloon tyhjästä, täysin automaation ehdoilla. Asiakkaille keskus tulee tarkoittamaan lisää tilausaikoja ja nopeampia toimituksia – Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijöille puolestaan uusia veikeitä rooleja robotiikan parissa. Keskuksella vastataan ruoan verkkokaupan kovaan kysyntään: vuonna 2023 ruoan verkkokaupan myynti kasvoi Pirkanmaan Osuuskaupalla 27 prosenttia edellisvuoteen verraten.
Suositut kuljetusrobotit huristelevat huomisesta alkaen Pirkanmaalla uusilla alueilla – ensimmäistä kertaa tilaukset myös S-marketeista3.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Pienet oranssit liput viipottavat tiistaista alkaen neljällä uudella asuinalueella, kun S-kauppojen päästöttömät robokuljetukset laajenevat Pirkkalaan, Nokialle, Kangasalle ja Jankaan. Tähän saakka robot ovat kuljettaneet Pirkanmaalla hittibiisien säestäminä ruokaostoksia kuudesta Salesta. Kahden uuden Salen lisäksi mukaan tulee nyt myös kaksi S-marketia. Kuljetusalueen laajennuksella vastataan robokuljetusten kasvavaan kysyntään. Starship Technologiesin kehittämät robot ovat edeltäjiään ketterämpiä ja toimittavat ruoat nyt entistä nopeammin.
Länsi-Tampereen vehreälle asuinalueelle uusi S-market palvelemaan kasvavaa asukasmäärää – myös muuta myymäläverkostoa uudistetaan15.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin ruokakauppaketju S-market kasvattaa ja uudistaa myymäläverkostoaan Pirkanmaalla. Länsi-Tampereelle alkaa rakentua S-market Lamminpää, ja nykyisistä myymälöistä uudistetaan Oriveden, Lempäälän ja Ikaalisten S-marketit. Samalla saadaan päätökseen muutama vuosi sitten alkaneet, koko Pirkanmaan S-market-verkostoon kohdistuneet mittavat parannustyöt. Kevään aikana vahvistuu myös toisen Pirkanmaalle avattavan uuden S-marketin avaus.
Yli 46 000 äänesti Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaaleissa – korkein äänestysprosentti Pohjois-Pirkanmaalla4.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän kaikki 19 alueosuuskauppaa ovat jäsentensä omistamia yrityksiä, joiden päätöksentekoon jäsenet voivat osallistua monella tapaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalien äänestysaika oli 4.–20.3.2024, ja uusi edustajisto on nyt valittu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme