Tampereen ammattikorkeakoulu

TAMKin organisaatio uudistuu, neljä uutta johtaja- ja päällikkönimitystä

2.7.2021 11:00:19 EEST | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote

Jaa
Tampereen ammattikorkeakoulun organisaatiorakenne uudistuu elokuun alusta. Uusi organisaatio vastaa paremmin ammattikorkeakoulun tulevaisuuden haasteisiin ja tukee TAMKin strategisia tavoitteita. Uudistukseen liittyy neljä uutta avainhenkilönimitystä.

Uudistuvalla toimintamallilla TAMK hakee lisää vaikuttavuutta monella osa-alueella: vahvempaa kansainvälistä TKI-toimintaa ja koulutusta; uudenlaista roolia osaamisen uudistajana sote-kentän suuressa muutoksessa; kasvua yrittäjyyden ja uudentyyppisen kestävän liiketoiminnan mahdollisuuksista.

Elokuussa 2021 TAMKissa on viisi osaamisyksikköä, joiden johtajat raportoivat koulutusvararehtori Päivi Karttuselle. Osaamisyksiköiden johtajat kutsutaan rehtori Tapio Kujalan johtaman johtoryhmän jäseniksi. Tällä halutaan vahvistaa TAMKin yhteisen tekemisen kulttuuria sekä tiedonkulkua.

Avainhenkilönimitykset

Niina Jallinoja, KTM, PhD, on nimitetty Liiketalous ja media -osaamisyksikön johtajaksi. Jallinoja siirtyy tehtävään Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta, jossa hän on toiminut hankejohtajana, projektipäällikkönä ja lehtorina.

Susanna Seitsamo, THM, on nimitetty Sosiaali- ja terveysala -osaamisyksikön johtajaksi. Seitsamo on tätä ennen toiminut TAMKissa Terveys-osaamisyksikön johtajana ja koulutuspäällikkönä ja aiemmin PIRAMKissa lehtorina.

Anne-Maria Mäkelä, KTM, on nimitetty ulkoisen rahoituksen päälliköksi. Mäkelä siirtyy tehtävään Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, jossa hän on viimeksi toiminut kansainvälisen hanketoiminnan vanhempana asiantuntijana useiden ulkomaantyöjaksojen jälkeen.

Piritta Palokangas, FM, tradenomi, on nimitetty viestintä- ja markkinointipäälliköksi. Palokangas on toiminut uutispäällikkönä, tuottajana ja toimittajana useissa medioissa, viimeksi Kauppalehdessä.

Lisätietoa:
Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala, p. 040 043 6690, tapio.kujala@tuni.fi

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Suomalaisinnovaatio kehittää hukkakahvista biopohjaista painoväriä13.3.2026 10:35:48 EET | Tiedote

Tieteen ja teollisuuden yhteistyö on tuottanut parannetun biopohjaisen painovärin, joka valmistetaan kahvinpaahtamisen sivuvirroista. Bioväri tarjoaa uusiutuvan vaihtoehdon synteettisille pigmenteille, joita käytetään yleisesti kuitupohjaisissa pakkauksissa. Innovaatio esitellään Uusi puu -hankkeen ”New wood: Building a Bio-Based Future” ‑näyttelyssä Lontoon The Garrison Chapelissa 9.–27.3.2026.

Uusi opintojakso tavoitteellisille urheilijoille: osaaminen ja osaamisen kehittäminen opintopisteiksi11.3.2026 12:50:18 EET | Tiedote

Tampereen ammattikorkeakoulu laajentaa huippu-urheilijamyönteistä opintotarjontaansa keväällä 2026 käynnistyvällä uudella opintojaksolla. HUBSin kestävän yrittäjyyden opintoihin avautuva Urheilijan yrittäjyysportfolio (1–20 op) tarjoaa tavoitteellisesti urheileville opiskelijoille mahdollisuuden muuttaa urheilu-ura ja sen aikana karttunut osaaminen sekä osaamisen kehittäminen opintopisteiksi.

Taloushallinto-osaaminen ajan tasalle uudessa koulutuskokonaisuudessa27.2.2026 08:25:17 EET | Tiedote

Taloushallinto on kehittynyt viime vuosina merkittävästi. Digitalisaatio, automaatio ja tekoäly ovat tulleet osaksi työtehtäviä ja muuttaneet prosesseja sekä monien talouden parissa työskentelevien työnkuvia. Rutiinitehtäviä on saatu automatisoitua, mutta samaan aikaan taloustiedon tarpeet ja vaatimukset ovat kasvaneet, mikä lisää talousosaajien osaamisvaatimuksia. Tampereen ammattikorkeakoulussa alkaa elokuussa uusi koulutuskokonaisuus vastaamaan alan osaamistarpeisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye