Tammi

Tammi julkaisee Bonon muistelmat vuonna 2020

Jaa

Irlantilaisen U2-yhtyeen laulajana ja keulakuvana tunnettu Bono kirjoittaa muistelmiaan. Teos ilmestyy Yhdysvalloissa vuonna 2020, ja Suomessa kirjan julkaisee Tammi. Suomennoksen on tarkoitus ilmestyä samaan aikaan alkuteoksen kanssa.

Tammi julkaisee irlantilaisen U2:n laulajan ja keulakuvan Bonon muistelmat Suomessa. Vuonna 1960 syntynyt Bono, oikealta nimeltään Paul David Hewson, tunnetaan paitsi laulajana myös näkyvänä yhteiskunnallisena keskustelijana ja erityisesti ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Bono kirjoittaa muistelmansa itse, ja ne ilmestyvät vuonna 2020.

”Bono on yksi maailman tunnetuimmista muusikoista ja lauluntekijöistä ja miljoonien ihmisten ihailema myös yhteiskunnallisen aktiivisuutensa vuoksi. Tammelle on suuri ilo ja kunnia toimia hänen muistelmiensa kustantajana Suomessa”, Tammen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö Markku Aalto hehkuttaa.

Dublinissa vuonna 1976 perustettu, neljätoista studioalbumia julkaissut U2 on yksi maailman suurimpia ja menestyneimpiä rockyhtyeitä. Se on esiintynyt Suomessa neljä kertaa, edellisen kerran U2 360° -kiertueellaan vuonna 2010, jolloin yhtye myi Helsingin Olympiastadionin täyteen kahtena peräkkäisenä iltana.

Tammi on julkaissut aiemmin vuonna 2006 Neil McCormickin toimittaman U2 X U2 -kirjan, jossa Bono, kitaristi The Edge, basisti Adam Clayton ja rumpali Larry Mullen Jr. kertovat omin sanoin U2:n tarinan.

Bonon toistaiseksi nimeämättömien muistelmien alkuteoksen kustantaa yhdysvaltalainen Knopf. Kirjan käännösoikeuksia kaupattiin Frankfurtin kirjamessuilla lokakuun alkupuolella. Toistaiseksi käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan.

Lisätiedot:
Markku Aalto | kustannuspäällikkö | Kustannusosakeyhtiö Tammi
markku.aalto@tammi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Timo Parvelan kirjasarjat valloittavat Kiinan – myös Maukka ja Väykkä loikkaavat maan kirjamarkkinoille23.1.2019 08:00Tiedote

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Timo Parvelan kirjat valloittavat Kiinan kirjamarkkinoita. Ylen joulukalenteristakin tutut Maukka ja Väykkä tulevat tutuiksi myös kiinalaislapsille vuoden kuluttua, kun maassa julkaistaan kirjasarjan kuusi ensimmäistä osaa. Jo tänä vuonna Kiinassa julkaistaan kymmenen Timo Parvelan Ella ja kaverit -kirjasarjan kirjaa sekä Parvelan yhdessä norjalaisen Bjorn Sortlandin kanssa kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Kepler 62 -sarjan ensimmäinen tuotantokausi. Kaikkiaan Timo Parvelan kirjoja on nyt myyty eri puolilla maailmaa jo yli kaksi miljoonaa kappaletta.

J.K. Rowlingin Ihmeotukset – Grindelwaldin rikokset -elokuvakäsikirjoitus julkaistaan suomeksi 6.12.14.11.2018 11:00Tiedote

Tammi julkaisee J.K. Rowlingin Ihmeotukset – Grindelwaldin rikokset -elokuvakäsikirjoituksen Jaana Kapari-Jatan suomentamana 6. joulukuuta 2018. Rowlingin käsikirjoitukseen perustuva elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa 14. marraskuuta. Helsingin uudessa keskustakirjastossa Oodissa itsenäisyyspäivänä julkaistava kirja huipentaa Harry Potter 20 vuotta Suomessa -juhlavuoden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme