Tampere aikoo olla yksi Euroopan nopeimmista kaupungeista uuden 5G-verkon käyttöönoton myötä

Tampere aikoo olla Euroopan nopeimpien kaupunkien joukossa. Tampereen kaupunki aloittaa yhteistyön Elisan, Nokian, Qualcommin ja CGI:n kanssa 5G-korkeataajuusverkon käyttöönotossa.
Kaupungin visio on yhdistää paikallinen data luokkansa parhaaseen 5G-verkkoon parempien palveluiden kehittämiseksi ja tarjoamiseksi niin kaupungin asukkaille, viranomaisille ja yrityksillekin Uusi verkko mahdollistaa uudenlaisia mm. liikenteen, terveydenhuollon ja media-alan palveluja.
Tavoitteen toteuttaakseen Tampere aikoo isännöidä hackathon -tapahtuman elokuussa 2022. Hackathonissa hyödynnetään 5G-verkkoa ja lisättyä todellisuutta (XR). Kaupunki kutsuu yliopisto- ja startup -yhteisön kilpailemaan uusien käyttökohteiden kehittämisestä kaupungin avointa dataa hyödyntäen.
Mukana olevat yritykset aikovat laajentaa 5G-verkkoa eri puolille kaupunkia. Tampereen kaupunki suunnittelee hakevansa EU-rahoitusta nopeuttaakseen hankkeen etenemistä. Tampere on jo yksi Pohjoismaiden johtavia älyteknologiakaupunkeja useilla digikehityshankkeillaan, joihin kuuluvat muun muassa robottibussit ja älykkäät katuvalot.
- 5G- korkeataajuusteknologia tarjoaa äärimmäisiä nopeuksia ja korkean kapasiteetin ja pienen viiveen suorituskykyä, joka parantaa sekä kaupungin asukkaiden, että vierailijoiden käyttäjäkokemuksia. On hienoa työskennellä kumppaneidemme kanssa tässä kiehtovassa projektissa ja odotamme innolla Tampereen auttamista sen tavoitteissa tulla yhdeksi Euroopan nopeimmista kaupungeista, sanoo Ari Kynäslahti, teknologia- ja strategiajohtaja, Nokia Mobile Networksiltä.
- On upeaa nähdä, että Elisan 5G-verkko ja läheinen yhteistyö Tampereen kanssa luo ainulaatuisia mahdollisuuksia kaupungille itselleen sekä kaikille verkostossa mukana oleville. Tampere oli yksi ensimmäisistä kaupungeista, jonne avattiin kaupallinen 5G-verkko vuonna 2018. Elisa on ollut siitä asti mukana kehittämässä entistäkin parempia 5G-palveluita tamperelaisille ja kaikille suomalaisille. Ja vielä paljon muuta on tulossa, kertoo Kalle Lehtinen, CTO, Elisalta.
- Tampereen kaupungin tekemä pioneerityö on jo osoittanut 5G-verkon arvon, ja lähikuukausien ja vuosien aikana on tulossa toteutukseen paljon lisää kiinnostavaa uutta. Näissä 5G-verkoissa käytettävät sovellukset tekevät asukkaidemme elämästä sujuvampaa, vihreämpää ja miellyttävämpää. Odotamme näkevämme useiden muiden kaupunkien seuraavan Tampereen esimerkkiä, kun 5G:n käyttöönotto jatkuu ja kehitetään yhä uusia 5G-verkon todellista potentiaalia hyödyntäviä sovelluksia, sanoo George Tsirtsis, Senior Director of Technology,Qualcomilta.
- Mitä tulee digitalisaatioon ja älykaupunkeihin, Tampere on edelläkävijä. Kumppaniemme uusi teknologia vahvistaa tätä ja avaa aivan uusia mahdollisuuksia yrityksille, asukkaille ja kaupungille virtuaalitodellisuuden, mediatuotannon ja kulutuksen alueilla. Tämä yhteistyö on loistava ja Tampere Smart City Week -tapahtumassa on hyvä mahdollisuus kuulla asiasta lisää, hehkuttaa Markku Niemi, älykaupunkikehityksen ohjelmajohtaja Business Tampereesta.
Lisätietoja:
Business Tampere:
Markku Niemi, ohjelmajohtaja, älykaupunkikehitys
Mobile: +358 50 511 7341
markku.niemi@businesstampere.com
Elisa
Elisa Mediadesk
Phone: +358 50 305 1605
Email: mediadesk@elisa.fi
Qualcomm:
Richard Tinkler, Senior Director, Marketing
Mobile: +44 7720 060619.
tinkler@qti.qualcomm.com
Business Tampere
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Elisa
Elisa’s mission is a sustainable future through digitalisation. We are a pioneer in telecommunications and digital services, and in 5G. We provide sustainable solutions for over 2.8 million consumer, corporate and public administration customers in our core markets of Finland and Estonia, as well as in over 100 countries internationally. In Finland, Elisa is a market leader in telecommunications, and our international cooperation partners include e.g. Vodafone and Tele2. Elisa is listed on the Nasdaq Helsinki. In 2021, our revenue was EUR 2 billion and we employed 5,300 people in more than 20 countries. Elisa is a carbon-neutral company. elisa.com
Nokia
At Nokia, we create technology that helps the world act together.
As a trusted partner for critical networks, we are committed to innovation and technology leadership across mobile, fixed and cloud networks. We create value with intellectual property and long-term research, led by the award-winning Nokia Bell Labs.
Adhering to the highest standards of integrity and security, we help build the capabilities needed for a more productive, sustainable, and inclusive world.
Qualcomm
Qualcomm is the world’s leading wireless technology innovator and the driving force behind the development, launch, and expansion of 5G. When we connected the phone to the internet, the mobile revolution was born. Today, our foundational technologies enable the mobile ecosystem and are found in every 3G, 4G and 5G smartphone. We bring the benefits of mobile to new industries, including automotive, the internet of things, and computing, and are leading the way to a world where everything and everyone can communicate and interact seamlessly.
Qualcomm Incorporated includes our licensing business, QTL, and the vast majority of our patent portfolio. Qualcomm Technologies, Inc., a subsidiary of Qualcomm Incorporated, operates, along with its subsidiaries, substantially all of our engineering,
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Qualcomm:
Richard Tinkler, Senior Director, Marketing
Mobile: +44 7720 060619.
tinkler@qti.qualcomm.com
Elisa
Elisa Mediadesk
Phone: +358 50 305 1605
Email: mediadesk@elisa.fi
Markku NiemiAsiakkuusvastaava, yhteydet
Puh:050 511 7341markku.niemi@businesstampere.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia Arenaan2.12.2025 12:47:41 EET | Uutinen
Startupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa sekä yhteistyö alan johtavien toimijoiden kanssa.
Yli 220 eurooppalaista asiantuntijaa etsii ratkaisuja puolustukseen siviiliteknologioista26.11.2025 15:54:33 EET | Tiedote
Puolustuksen tarpeisiin etsitään ratkaisuja siviiliteknologioista. Ilmiöön pureutuu ENDR Conference Tampere 2025 – Rapid Civilian Innovation Development and Dual-Use in European Defence, joka järjestetään Tampereella 2.–3.12.2025.
Tampereella tuomaroidut urheiludokumentit palkitaan kansainvälisessä Emmy-gaalassa New Yorkissa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tampereella elokuussa järjestetty International Emmy Awards -tapahtuma huipentuu 24. marraskuuta New Yorkissa, kun urheiludokumentit palkitaan kansainvälisessä audiovisuaalisen alan huipputapahtumassa Emmy-gaalassa.
International Emmy® Sports Documentary Finalists Selected in Finland to Be Honored in New York20.11.2025 09:00:00 EET | Press release
Last August, Tampere became the first city in Finland to host an official International Emmy® Awards semifinal judging session. The sports documentary finalists selected by an international jury in Tampere will now see their journey conclude at the International Emmy® Awards Gala in New York on 24th November.
Euroopan puolijohdealueiden allianssin varapuheenjohtajuus siirtyi Pirkanmaalle, puheenjohtajuus tulossa 20277.11.2025 12:37:59 EET | Tiedote
Pirkanmaa toimii ensi vuonna Euroopan puolijohdealueiden allianssin (ESRA) varapuheenjohtajana. Puheenjohtajuus maakunnalle on tulossa vuonna 2027. Pirkanmaata edusti Barcelonassa 7.11. järjestetyssä puheenjohtajuuksien vaihtotilaisuudessa maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
