Tampere-talo palkittiin vuoden konserttisalina
9.10.2021 12:30:27 EEST | Tampere-talo Oy | Tiedote

Tampere-talo sai vuoden 2021 konserttisalin palkinnon tunnuksena panostuksestaan tapahtumien turvallisuuteen sekä kyvystään kehittää sekä taloudellisesti että henkisesti uusia tapoja tuottaa tapahtumia. Tampere-talon laadukkaaseen toimintatapaan kuuluu olennaisesti myös tinkimätön ympäristövastuutyö. Tampere-talon lisäksi vuoden konserttisali -kategoriassa ehdolla olivat Suomen kansallisooppera ja -baletti, Savoy-teatteri, Helsingin Kulttuuritalo ja Logomo.
– Palkinnon myöntäminen Tampere-talolle on tunnustus koko yrityksellemme ja sen työntekijöille upeasta työstä näinä haastavina aikoina. Henkilökuntamme on venynyt upeasti sen eteen, että olemme onnistuneet luomaan turvallisia tapahtumia, konsertteja ja kohtaamisia tähän poikkeukselliseen aikaan. Yhteistyö kaikkien noin neljänkymmenen konserttisalin sekä musiikki- ja tapahtuma-alan ammattilaisen kanssa tekee työstämme todella palkitsevaa, kiittelee Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.
Ehdotuksia musiikki- ja media-alan palkittavista kerättiin kesällä kaikille avoimella kyselyllä, jossa pyydettiin myös perusteluja ehdotuksille. Lopullisen ehdokasasettelun teki ammattilaisraati, ja voittajan äänestivät suomalaiset musiikki-, media- ja tapahtuma-alojen ammattilaiset.
Tampere-talon ohjelmapäällikkö Samppa Rinne oli ehdolla vuoden promoottori tai taiteellinen johtaja -kategoriassa. Tässä kategoriassa ehdolle valitut ovat luoneet monipuolisia ja kiinnostavia ohjelmakokonaisuuksia ja edistäneet omalla työllään turvallisten tapahtumien toteutumisesta.
Industry Awards -gaala on osa vuoden tärkeintä musiikki- ja media-alan Musiikki & Media -tapahtumaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paulina AhokasToimitusjohtajaTampere-talo Oy
Puh:03 243 4100paulina.ahokas@tampere-talo.fiTiia VälimäkiViestintä- ja markkinointipäällikköTampere-talo Oy
Puh:040 6477 164tiia.valimaki@tampere-talo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampere Festival of Light's 60th Anniversary Year Opens in Spectacular Style24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
The 60th anniversary year of the Tampere Festival of Light will begin in spectacular fashion at Koskipuisto Park on 23 October at 7 pm. The Opening Festival features the chamber opera Her Voice, Flow of Equality art trail, Dancing Waters, and the National celebration of Gymnastics on 1 November. All programme is free of charge.
Valoviikkojen avajaisohjelma juhlistaa äänioikeuden merkkivuotta24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen Valoviikkojen 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyy näyttävästi Koskipuistossa 23.10. klo 19. Avajaisfestivaali pitää sisällään Naisen ääni -pienoisoopperan, Tasa-arvon Tammerkoski -taidereitin, Tanssivat vedet sekä 1. marraskuuta esitettävän Voimistelun kansanjuhlan. Kaikki ohjelma on maksutonta.
Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.
Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.
Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
