Tampere-talo täyttyy musiikkikasvatuksen ammattilaisista – lauantain yleisöpäivässä suosittuja lastenmusiikkiyhtyeitä ja pirkanmaalaisia musiikkiopistoja
17.11.2021 08:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote

Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry järjestää keskiviikosta lauantaihin 17.–20. marraskuuta järjestyksessään jo viidennet valtakunnalliset Mukaan!-musiikkikasvatuspäivät. Tällä kertaa suurtapahtuma rantautuu Tampereelle.
Mukaan! kokoaa musiikkikasvatuksen ammattilaiset ja alasta kiinnostuneet toimijat Tampere-taloon yhteiseen koulutus- ja verkostoitumistapahtumaan, jonka aikana järjestetään työpajoja, luentoja, konsertteja ja keskusteluja. Kolme ensimmäistä päivää on varattu ainoastaan ammattilaisille, mutta lauantaina 20.11. vietetään kaikille avointa Musiikki soi! -yleisöpäivää.
Koko perheen muskarituokioita ja elokuvasävelmiä
Koko perheen Musiikki soi! -festaripäivänä Tampere-talossa soivat pirkanmaalaisten musiikkioppilaitosten ja kauempaa tulevien vierailijoiden tarjoamat esitykset. Talon täyttää lähes 100 ohjelmanumeroa aamukymmenestä iltakuuteen.
Pienen salin päivän aloittavat Pikku Papun Orkesterin tarjoilemat kaksi vauhdikasta konserttia. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta. Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet.
Päivä jatkuu Pienessä salissa kanteleensoittajien yhteisorkesterin esittämien suosikkielokuvasävelien parissa, jonka jälkeen kuullaan kitaraorkestereita. Päivän lopuksi esiintyvät lukuisat jousiorkesterit ja maakunnallinen sello-orkesteri. Duetto-saleissa seikkaillaan koko perheen muskarituokioissa ja taidepajoissa tekemällä retkiä laulujen ja leikkien ympäröimään satumetsään.
Sorsapuistosalin valtaavat lyömäsoittajat sekä yhteistyönä kootut puhallinorkesterit, jotka lupaavat musiikkisatuja, Disneyn taikaa ja muuta mukaansa tempaavaa tunnelmaa kaiken ikäisille kuulijoille. Päivän päätteeksi jammaillaan nuorten bändien vauhdittamina.
Aulaklubeilla saadaan kuulla ja kokea musiikkioppilaitosten oppilaiden taidokkaita esityksiä ja Näppärimusiikin riemua. Talon muista tiloista ja lämpiöistä löytyy fagottisatuja, trumpettipandoja, tanssiesityksiä ja mahdollisuuksia soitinkokeiluihin. Päivän aikana festaritunnelmissa tavataan myös lastenmusiikkiyhtye Höpinätötterö sekä tamperelainen Sorin Sirkus.
Musiikki soi! -festaripäivän ohjelma löytyy tapahtuman verkkosivulta. Aikuisen festivaalilippu maksaa 10 euroa ja lapsen lippu 5 euroa.
Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry järjestää valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampere-talon kanssa. Mukana ohjelmaa tuottamassa on FiSME:n verkoston yhteistyökumppaneita kuten Suomen musiikkioppilaitosten liitto (SML), Konservatorioliitto, Konserttikeskus ry, Lastenmusiikki ry, Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Suomen musiikinopettajien liitto (SMOL) sekä monia muita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi SaarikallioFiSME ry:n puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen apulaisprofessori
Puh:050 536 1900suvi.saarikallio@jyu.fiJouni AuramoFiSME ry:n hallituksen jäsen, Suomen musiikkioppilaitosten liiton puheenjohtaja, Pirkanmaan musiikkiopiston rehtori
Puh:050 313 5588jouni.auramo@pmo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampere Festival of Light's 60th Anniversary Year Opens in Spectacular Style24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
The 60th anniversary year of the Tampere Festival of Light will begin in spectacular fashion at Koskipuisto Park on 23 October at 7 pm. The Opening Festival features the chamber opera Her Voice, Flow of Equality art trail, Dancing Waters, and the National celebration of Gymnastics on 1 November. All programme is free of charge.
Valoviikkojen avajaisohjelma juhlistaa äänioikeuden merkkivuotta24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen Valoviikkojen 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyy näyttävästi Koskipuistossa 23.10. klo 19. Avajaisfestivaali pitää sisällään Naisen ääni -pienoisoopperan, Tasa-arvon Tammerkoski -taidereitin, Tanssivat vedet sekä 1. marraskuuta esitettävän Voimistelun kansanjuhlan. Kaikki ohjelma on maksutonta.
Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.
Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.
Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
