Tampere-talon julkisivuun Pohjoismaiden kolmanneksi suurin mainosnäyttö
18.1.2022 13:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote

Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö kertoo tuoreesta sopimuksesta:
”Tampereella on tämän uutuuden myötä kolme Pohjoismaiden suurinta mainosnäyttöä – ja niitä kaikkia myy yksinoikeudella Outshine. Maailmanluokan näyttöjen tulo Suomen markkinaan on hieno asia koko toimialalle ja olen innoissani siitä, että kotimainen Outshine valittiin vastaamaan myös tästä projektista.”
Outshine vastaa myös Tampere-talon pääsisäänkäynnillä sijaitsevan näytön mainosmyynnistä ja nyt yhteistyö syventyy entisestään uuden näytön myötä. Tampere-talon liiketoimintajohtaja Mika Nevalainen iloitsee yhteistyön syventymisestä.
”Suurikokoinen mainosnäyttö sopii Tampere-talolle tapahtumien ja elämysten talona erinomaisesti. Haluamme Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvan kongressi- ja konserttitalon olevan myös ulkopinnoiltaan elävä ja monipuolinen”, Nevalainen toteaa.
Mainosnäyttö sijaitsee Tampere-talon julkisivussa ja näkyy vilkkaan Kalevankadun suuntaan. Mainosmyynnin lisäksi näytössä kerrotaan Tampere-talon tulevista tapahtumista.
Sopimus astuu voimaan heti ja näytön arvioitu asennusaikataulu on helmi-maaliskuun 2022 vaihde. Outshinen mainosmyynti on jo käynnistynyt.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika NevalainenLiiketoimintajohtajaTampere-talo Oy
Puh:040 0882 024mika.nevalainen@tampere-talo.fiJani LepistöToimitusjohtajaOutshine Oy
Puh:050 560 8425jani.lepisto@outshine.fKuvat

Tietoja julkaisijasta
Outshine on suomalainen palveluyhtiö, jonka toiminnan sydän on digitaalinen näyttöteknologia. Meitä inspiroivat nopeat tulokset, joita voimme digitaalisilla näytöillä asiakkaillemme toimittaa. Visiomme on olla maailman innovatiivisin ja asiakaskeskeisin ulkomainostoimija ja isoista digitaalisista mainosnäytöistä koostuva verkostomme tavoittaa valtakunnallisesti ympäri Suomea.
Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere. Tampere-talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Suomen ensimmäinen Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampere Festival of Light's 60th Anniversary Year Opens in Spectacular Style24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
The 60th anniversary year of the Tampere Festival of Light will begin in spectacular fashion at Koskipuisto Park on 23 October at 7 pm. The Opening Festival features the chamber opera Her Voice, Flow of Equality art trail, Dancing Waters, and the National celebration of Gymnastics on 1 November. All programme is free of charge.
Valoviikkojen avajaisohjelma juhlistaa äänioikeuden merkkivuotta24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen Valoviikkojen 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyy näyttävästi Koskipuistossa 23.10. klo 19. Avajaisfestivaali pitää sisällään Naisen ääni -pienoisoopperan, Tasa-arvon Tammerkoski -taidereitin, Tanssivat vedet sekä 1. marraskuuta esitettävän Voimistelun kansanjuhlan. Kaikki ohjelma on maksutonta.
Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.
Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.
Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
