Tampere-talon kesänäyttelyillä jo yli 6 000 kävijää – ”Tampereelle on helppo tulla kauempaakin”
11.7.2022 12:27:10 EEST | Tampere-talo Oy | Tiedote

Tampere-talossa on kesällä mahdollista tutustua kahteen erilaiseen näyttelyyn, jotka avautuivat yleisölle perjantaina 1. heinäkuuta. Sunnuntain 10. heinäkuuta jälkeen jo yli 6 000 kävijää on ehtinyt vierailla Tähtien sota -keräilyesineitä sisältävässä Unofficial Galaxies -näyttelyssä ja Rauli Virtasen Saigonista Kiovaan 1972–2022 -valokuvanäyttelyssä.
”Olemme erittäin tyytyväisiä kesänäyttelyiden kävijämäärään. Heinäkuun alussa helle vielä houkutteli ihmisiä rannoille, mutta nyt kelien viilentyessä lomalaiset ovat selkeästi löytäneet yhä enemmän myös kulttuurin pariin. On upea nähdä, kuinka Tampere-talon käytävät kuhisevat innokkaita Tähtien sota -faneja toinen toistaan hienommissa avaruusvetimissä. Aika monta pientä ja vähän isompaakin Darth Vaderia ja prinsessa Leiaa olen täältä bongannut. Suosittelen muuten lämpimästi ostamaan liput etukäteen verkosta, jolloin voi suoraan astella pääaulan lipunmyyntijonojen ohi sisään Sorsapuistosaliin”, Tampere-talon liiketoimintajohtaja Mika Nevalainen kertoo.
Koko perheelle sopiva Unofficial Galaxies esittelee Tähtien sota -fanimaailmasta tuttuja keräilyesineitä, rekvisiittaa, pukuja ja harvinaisia lelufiguureja. Suomessa ensimmäistä kertaa nähtävän englantilaisen keräilijän yksityiskokoelman alkuperäisiä elokuvissa käytettyjä esineitä ovat Anakin Skywalkerin työpöytä ja -tuoli Pimeä uhka -elokuvasta (1999), Darth Vaderia esittäneen näyttelijä David Prowsen Uusi toivo -elokuvakäsikirjoitus (1977) sekä alkuperäistrilogian kuvasuunnitelmat vuosilta 1977–1983. Kokoelman puvut, haarniskat, aseet, patsaat ja muut luonnollisen kokoiset keräilyharvinaisuudet ovat taidokkaasti tehtyjä kopioita, joita elokuvasarjan oheen on vuosien varrella tuotettu.
Ulkomaankirjeenvaihtaja, tietokirjailija, kuvajournalisti ja tv-tuottaja Rauli Virtasen dokumentaarinen Saigonista Kiovaan 1972–2022 -valokuvanäyttely kattaa puoli vuosisataa maapallon kriisialueiden elämää. Näyttelyn vanhimmat kuvat ovat syksyltä 1972, jolloin Virtanen matkusti Vietnamiin raportoimaan siellä vallinneesta sodasta. Tuoreimmat kuvat kertovat karua tarinaansa viime kuukausien Ukrainan sodan tapahtumista, joita Virtanen on ollut paikan päällä tallentamassa. Näyttelyä suositellaan sen aihepiirin vuoksi yli 12-vuotiaille.
”Rauli Virtasen mittavaa elämäntyötä esittelevä näyttely on tehnyt kävijöihimme vaikutuksen, ja moni lähtee täältä aikamoisen tunnekuohun vallassa. Näyttelyn nimen piti alun perin olla Saigonista Kabuliin, mutta Ukrainan sodan alkaessa Rauli otti meihin yhteyttä ja kertoi lähtevänsä nopealla aikataululla Kiovaan. Sieltä sitten saimme reaaliajassa kuvia, joihin voi nyt tutustua Tampere-talon näyttelyssä”, Nevalainen kertoo.
”Tampere on vetovoimainen kaupunki keskellä Suomea, ja me Tampere-talossa odotamme ja toivomme tulevista viikoista erinomaista matkailukesää. Matkailijat selkeästi uskaltavat taas liikkua, ja Tampereelle on helppo tulla kauempaakin. Tampere-talon molemmat kesänäyttelyt palvelevat myös kansainvälisiä vierailijoita, sillä niiden aiheet ovat universaaleja ja sisällöt tarjolla suomeksi ja englanniksi”, Nevalainen jatkaa.
Tähtien sota -keräilyesineitä sisältävä Unofficial Galaxies on esillä 31. heinäkuuta asti ja Rauli Virtasen Saigonista Kiovaan 1972–2022 -valokuvanäyttely 10. elokuuta asti. Näyttelyt ovat avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe klo 9–19 ja la–su klo 10–17. Liput ovat myynnissä Tampere-talon ja Lippupisteen myyntikanavissa.
Lisätiedot ja pressiliput
Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. 040 5512 739
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Video Unofficial Galaxies -näyttelystä
Avainsanat
Kuvat
















Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampere Festival of Light's 60th Anniversary Year Opens in Spectacular Style24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
The 60th anniversary year of the Tampere Festival of Light will begin in spectacular fashion at Koskipuisto Park on 23 October at 7 pm. The Opening Festival features the chamber opera Her Voice, Flow of Equality art trail, Dancing Waters, and the National celebration of Gymnastics on 1 November. All programme is free of charge.
Valoviikkojen avajaisohjelma juhlistaa äänioikeuden merkkivuotta24.9.2026 13:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen Valoviikkojen 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyy näyttävästi Koskipuistossa 23.10. klo 19. Avajaisfestivaali pitää sisällään Naisen ääni -pienoisoopperan, Tasa-arvon Tammerkoski -taidereitin, Tanssivat vedet sekä 1. marraskuuta esitettävän Voimistelun kansanjuhlan. Kaikki ohjelma on maksutonta.
Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.
Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.
Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
