Tampere-talo Oy

Tampere-talon syksyn ohjelmistossa Toto, Radion sinfoniaorkesteri, Sorsaklubin paluu, kauhua Tuulensuun Palatsissa ja paljon muuta

Jaa
Tampere-talo on julkaissut yli 30 uutta konserttia ja tapahtumaa tulevalle syksylle. Ohjelmistossa nähdään jälleen monipuolinen kattaus musiikkia ja kulttuuritapahtumia eri genreistä, ja lisää julkaistaan myöhemmin keväällä. Vauhdikkaan syksyn käynnistävät elokuussa Sorsapuistossa esiintyvä amerikkalaisyhtye Toto sekä Radion sinfoniaorkesterin odotettu konserttivierailu.
Radion sinfoniaorkesteri esiintyy Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Veikko Kähkönen
Radion sinfoniaorkesteri esiintyy Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Veikko Kähkönen

Tampere-talon syksyn ohjelmisto polkaistaan käyntiin näyttävästi elokuun alussa Sorsapuisto Live -uutuusfestareilla, jossa Sorsapuiston ulkoilmalavalle nousee yli 40 miljoonaa albumia urallaan myynyt yhdysvaltalainen aikuisrockin legenda Toto. Muiden muassa Hold the Line -, Rosanna- ja Africa-hiteistään tunnetun Toton lisäksi Sorsapuistossa nähdään myös muita artisteja, joista ensimmäiseksi on julkistettu kotimainen hardrock-yhtye Brother Firetribe.

Klassisen musiikin konsertit käynnistyvät 95-vuotisjuhlakauttaan viettävän Radion sinfoniaorkesterin elokuisella vierailulla. Syksyn BBC Proms -festivaalillakin esiintyvää orkesteria johtaa ylikapellimestari Nicholas Collon, ja solistina hurmaa viulisti Pekka Kuusisto. Syyskuussa kapellimestari Jukka-Pekka Saraste tuo Ison salin lavalle kansainvälisen LEAD!-orkesterin ja aikamme parhaimmaksi sellistiksi nimetyn Alban Gerhardtin.

Tunteita ja tietoa -illoissa Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa pysähdytään kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallion johdattamana elämän suurimpien teemojen äärelle musiikin, sanojen, tiedon ja kokemuksellisuuden keinoin. Tunteita ja tietoa -illoissa vaihtuvina artisteina nähdään syksyllä Waltteri Torikka, Knipi ja Mikko Kuustonen.

Sorsaklubi, juhlakonsertteja ja ohjelmaa lapsiperheille

Alkusyksystä kuullaan Varusmiessoittokunnan Suomipoppia!-konsertti, jossa soittokunta esittää suomipopin kuuluisimpia ja rakastetuimpia kappaleita vuosien varrelta. Syksy on myös legendaaristen tulkitsijoiden juhlaa, kun Tampere-taloon saapuvat muiden muassa Angeliga Klas, Vuokko Hovatta, Aulikki Oksanen, Helena Lindgren ja Jorma Uotinen sekä kitaravirtuoosit Olli Soikkeli ja Mathias Sandberg Trio.

Lapsiperheitä hemmotellaan syksyllä kerran kuukaudessa järjestettävillä Viiru ja Pesonen -, Kummituskekkerit-ja Mimmi-lehmä ja Varis -nukketeatteriesityksillä, Sorsapuistosalin Ti-Ti Nallen iltapäiväkonsertilla, Supermarsu 2 -elokuvan maailmanensi-illalla sekä joulukuun perinteisillä Lumiukko-animaatiokonserteilla. Myös joulukuun alussa toista kertaa järjestettävät Tampereen Kirjafestarit tarjoavat ohjelmaa kirjafanien lisäksi koko perheelle.

Syksyn mittaan Tampere-talossa kuullaan monen artistin uraa juhlistavia juhlavuosikonsertteja. Estradilla nähdään muun muassa A.Aallon 30-vuotisjuhlakonsertti, Honey B & T-Bonesin 40-vuotisjuhlakonsertti sekä Mikko Alatalon Ikuisen maalaispojan 70-vuotisjuhlakonsertti, jonka komeaan vierailijakaartiin kuuluvat esimerkiksi Anna Hanski, Pauli Hanhiniemi, Heikki Salo, Pate Mustajärvi, Ronja Alatalo ja Mansesteri.

Sorsaklubin livekeikat tekevät odotetun paluun hetkellisen korona-ajan hiljaiselon jälkeen. Syksyllä Sorsapuistosalin lavalle kiipeävät Mikael Gabriel, Kasmir & Oulu All Star Big Band, Aleksanteri Hakaniemi ja Elastinen. Sorsaklubin esiintyjäkaartiin on luvassa lisää julkistuksia myöhemmin syksyllä.

Tuulensuun Palatsissa burleskia, murhamysteerejä ja Lari Halme

Tuulensuun Palatsissa näyttelijävirtuoosi Lari Halme kuljettaa katsojat monologiesityksessään (melkein) KAIKKI MINUSTA yllättäviin tilanteisiin ja mielenmaisemiin, kohti eksistenssin keskeisimpiä kysymyksiä. Lari Halme nähdään Tuulensuun Palatsin estradilla viitenä iltana lokakuussa. Pimeä vuodenaika on kuin tehty myös murhamysteereille, joita ratkotaan Tuulensuun Palatsissa Tuoni Studioiden Verinen vieras -, Pirunnyrkki- ja Oikeus/Murha-esityksissä.

Tampere Burlesque ry:n burleskiesitykset saavat kaivattua jatkoa lokakuussa Horror & Tease -show’n merkeissä Tuulensuun Palatsissa. Suosittu kauhushow valloittaa ensimmäistä kertaa Hämeenkadun historiallisen art deco -palatsin ja vie katsojansa aikamatkalle makaabereissa tunnelmissa kansainvälisten ja kotimaisten burleskitaiteilijoiden voimin. Marraskuussa burleskista pääsee nautiskelemaan myös Tampere-talon Pienessä salissa perinteisessä Burlesque Exposé -show’ssa.

”Meillä on edessä upea konserttien ja tapahtumien syksy. Loppuvuodesta toteutuu vihdoin moni korona-aikana siirtynyt konsertti. Niiden lisäksi meillä on mittava määrä uusia vetovoimaisia tapahtumia, ja pääsemme käynnistämään uudelleen myös toivotut Sorsaklubin livekeikat”, Tampere-talon ohjelmapäällikkö Samppa Rinne kertoo.

Talon pääaulassa Aulaklubi jatkaa toimintaansa myös syyskaudella tarjoten erilaisten elämysten ystäville kymmeniä maksuttomia tapahtumia. Syksyn 2022 ohjelmisto täydentyy vielä.

Tutustu Tampere-talon ohjelmistoon

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Radion sinfoniaorkesteri esiintyy Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Veikko Kähkönen
Radion sinfoniaorkesteri esiintyy Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Veikko Kähkönen
Lataa
Kapellimestari Nicholas Collon johtaa Radion sinfoniaorkesteria Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Anton Sucksdorff
Kapellimestari Nicholas Collon johtaa Radion sinfoniaorkesteria Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Anton Sucksdorff
Lataa
Viulisti Pekka Kuusisto esiintyy Radion sinfoniaorkesterin kanssa Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Kaapo Kamu
Viulisti Pekka Kuusisto esiintyy Radion sinfoniaorkesterin kanssa Tampere-talossa keskiviikkona 24.8.2022. Kuva: Kaapo Kamu
Lataa
Kasmir esiintyy Sorsaklubilla Oulu All Star Big Bandin ja Aleksanteri Hakaniemen kanssa la 29.10.2022. Kuva: Mikko Harma
Kasmir esiintyy Sorsaklubilla Oulu All Star Big Bandin ja Aleksanteri Hakaniemen kanssa la 29.10.2022. Kuva: Mikko Harma
Lataa
Toton perustajajäseniin lukeutuva kitaristi Steve Lukather (vas.) ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta asti toiminut Joseph Williams tuovat rokcyhtyeen Tampereen Sorsapuistoon perjantaina 5.8.2022. Kuva: Toto
Toton perustajajäseniin lukeutuva kitaristi Steve Lukather (vas.) ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta asti toiminut Joseph Williams tuovat rokcyhtyeen Tampereen Sorsapuistoon perjantaina 5.8.2022. Kuva: Toto
Lataa
Maailman tunnetuimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Toto konsertoi Tampereella uudessa Sorsapuisto Live -tapahtumassa perjantaina 5. elokuuta 2022 osana Dogz of Oz -maailmankiertuettaan. Kuva: Toto
Maailman tunnetuimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Toto konsertoi Tampereella uudessa Sorsapuisto Live -tapahtumassa perjantaina 5. elokuuta 2022 osana Dogz of Oz -maailmankiertuettaan. Kuva: Toto
Lataa
Mikael Gabriel esiintyy Tampere-talon Sorsaklubilla pe 14.10.2022. Kuva: Viivi Huuska
Mikael Gabriel esiintyy Tampere-talon Sorsaklubilla pe 14.10.2022. Kuva: Viivi Huuska
Lataa
Burleskitaiteilija Olivia Rouge esiintyy Tuulensuun Palatsin Horror & Tease -show'ssa la 8.10.2022 ja Tampere-talon Pienessä salissa Burlesque Exposé -show'ssa la 19.11.2022. Kuva: Eetu Keränen
Burleskitaiteilija Olivia Rouge esiintyy Tuulensuun Palatsin Horror & Tease -show'ssa la 8.10.2022 ja Tampere-talon Pienessä salissa Burlesque Exposé -show'ssa la 19.11.2022. Kuva: Eetu Keränen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo Oy
Tampere-talo Oy
Yliopistonkatu 55
33100 Tampere

http://www.tampere-talo.fi

Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Arppa, Kaseva ja Tampereen Kirjafestarit – Tampere-talo julkaisi uutta ohjelmaa loppuvuoteen18.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Kaksipäiväinen Tampereen Kirjafestarit valtaa Tampere-talon tutulla paikallaan marras-joulukuun vaihteessa 30.11.–1.12.2024. Pirkanmaan suurin kirjallisuuden ja kulttuurin juhla kokoaa saman katon alle vuoden kiinnostavimmat kirjailijat ja kirjallisuuden ystävät. Syksyn konserttitarjontaan on lisätty Arpan, Pete Parkkosen ja Olli Halosen intiimit Pienen salin keikat. Nostalgian nälkäisille on luvassa menneiden vuosikymmenten parhaita suomihittejä, kun Ison salin lavalle nousevat Kaseva ja Leavings-Orkesteri. Tapahtumien liput ovat nyt myynnissä.

Tampere-talo valitsi vastuullisemmin – edelläkävijä vahvistaa Tampereen asemaa tapahtumapääkaupunkina11.4.2024 09:04:00 EEST | Tiedote

Ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus Tampere-talo, on ylpeä saavutuksestaan Valitse vastuullisemmin -merkin suhteen. Tampere-talo on ensimmäinen suomalainen tapahtumatila, joka on onnistunut täyttämään kaikki 22 tapahtumatiloille asetettua vastuullisuuskriteeriä. Tieto ilmenee tarkastelemalla MyHelsingin ja Visit Tampereen Valitse vastuullisemmin –palveluita. Saavutus vahvistaa Tampere-talon asemaa kestävän kehityksen pioneeriorganisaationa tapahtuma-alalla Suomessa, samalla kun se sitoutuu kestävään tulevaisuuteen.

Wizards, dragons, and Rings of Power – Tampere Hall to showcase top fantasy artist John Howe’s first Finnish art exhibition in the summer9.4.2024 09:52:16 EEST | Tiedote

Internationally acclaimed fantasy artist John Howe's artwork will be showcased for the first time in Finland in a comprehensive solo art exhibition. Especially known for his artwork portraying J.R.R. Tolkien's fantasy worlds, Howe's art exhibition will be open at Tampere Hall from July 6th to August 18th, 2024. The exhibition will feature over 250 original artworks spanning the artist's extensive career. Tickets for the exhibition are now on sale.

J.R.R. Tolkienin maailma tulee Tampere-taloon – fantasiataiteilija John Howen taidetta ensimmäistä kertaa Suomessa9.4.2024 09:51:18 EEST | Tiedote

Fantasiataiteen pioneerin, John Howen ensimmäinen taidenäyttely Suomessa nähdään Tampere-talossa 6.7.–18.8.2024. Howe on noussut kansainväliseen suosioon Tolkienin klassikkoteosten kuvittajana sekä teoksiin pohjautuvien elokuvien visuaalisuuden rakentajana yhdessä Peter Jacksonin kanssa. Howe tunnetaan lisäksi suurena Suomen ja Kalevalan ystävänä. Näyttelyssä nähdään yli 250 alkuperäistaideteosta taiteilijan mittavan elämäntyön varrelta. Näyttelyn liput ovat nyt myynnissä.

Santtu-Matias Rouvali ja Lontoon Philharmonia-orkesteri tekevät kaivatun paluun Tampereelle lokakuussa8.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Lontoon Philharmonia-orkesteri ja ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali konsertoivat Tampere-talossa keskiviikkona 16.10.2024. Orkesterin solistina loistaa maailman konserttilavoilta tuttu viulisti Nemanja Radulović. Ohjelma sisältää Hatšaturjanin viulukonserton ja Sibeliuksen kolmannen sinfonian. Viimeksi orkesteri esiintyi Tampereella loppuunmyydylle Ison salin yleisölle toukokuussa 2022. Liput ovat nyt myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye