Tampere-talo Oy

Tampere-talosta Ruotsin kunniakonsulaatti, toimitusjohtaja Paulina Ahokkaasta kunniakonsuli

24.11.2020 10:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote

Jaa
Ruotsi on nimittänyt Tampere-talon toimitusjohtajan Paulina Ahokkaan uudeksi kunniakonsuliksi Tampereelle. Hän ottaa tehtävän vastaan 24.11.2020. Ahokas pitää yllä taloudellis-kaupallisia ja kulttuurisuhteita Pirkanmaan ja sen elinkeinoelämän ja Ruotsin välillä sekä edistää Ruotsin ja ruotsalaisten etua. Kunniakonsulaatin toimitilat sijaitsevat Tampere-talossa. Tehtävä on suuri kunnia ja luottamuksen osoitus tapahtumayhtiölle ja sen johtajalle. Lisäksi tehtävä on luonteva, sillä Ruotsilla ja ruotsalaisuudella on vahvat yhteydet Tampere-taloon.

- Konserteissamme ja tapahtumissamme esiintyy ja vierailee ruotsalaisia. Pirkanmaalla toimivat ruotsalaisomisteiset yritykset ovat meillä aktiivisia tapahtumajärjestäjiä. Ruotsalaiset ovat vakiokävijöitä esimerkiksi kongresseissa ja Tove Janssonin muumitaidetta tarjoavassa Muumimuseossa. Museon sekä muumien äidin, Ruotsissakin vaikuttaneen Janssonin ansiosta meillä on myös yhteys maahan ja sen kieleen ja kulttuuriin, Paulina Ahokas kertoo.

Nimitys tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan. Tehtävä on sivutoiminen, eikä siitä makseta palkkiota. Ahokas näkee, että Pirkanmaan ja naapurimaan yhteistyö tiivistyy konsulinimityksen myötä entisestään.  

- Toimimme päivittäin elinkeinoelämän, kulttuurin, tieteen ja yhteiskunnallisen toiminnan edellytysten parantamiseksi tapahtumallisuuden ja vuorovaikutuksen kautta, ja mahdollisuus tiivistää näiden sektoreiden yhteistyötä sekä vuorovaikutusta Ruotsin kanssa on meille ilo ja mahdollisuus. Samoin haluamme omalta osaltamme tukea maakunnassamme asuvien ruotsalaisten ihmisten ja yritysten toimintaedellytyksiä Pirkanmaalla, Paulina Ahokas toteaa.

Ruotsilla on Suomessa tällä hetkellä 14 kunniakonsulaattia ja yksi pääkonsulaatti Maarianhaminassa.

- Ruotsin Tampereen-konsulaatilla on tärkeä rooli Ruotsin ja Suomen jo entuudestaan erinomaisten suhteiden vahvistamisessa. Tampere on merkittävä kasvukeskus Suomessa ja tärkeä kumppani myös ruotsalaisille yrityksille. On erittäin ilahduttavaa, että Ruotsin perinteinen läsnäolo Tampereella jatkuu. Paulina Ahokas on merkittävä lisä kunniakonsulikuntaamme ja odotamme hedelmällistä yhteistyötä hänen kanssaan, kertoo Ruotsin suurlähettiläs Nicola Clase.

Kunniakonsulaatin avaaminen Tampere-taloon on askel kohti kaupungin tavoitetta olla kansainvälisesti houkutteleva.

- Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki ja Suomi pienoiskoossa. Meillä on vahva 2000 ruotsinkielisen yhteisö. Täällä toimii ruotsinkielinen yhteisö päiväkoteineen, kouluineen ja seurakuntineen. Asukkaista 0,5 prosenttia on ruotsinkielisiä. Pirkanmaan elinkeinoelämälle Ruotsi-yhteydet ovat tärkeitä. Toimitusjohtaja Ahokkaan nimitys lujittaa yhteyksiämme ja vahvistaa kaupungin tapahtumakentän kansainvälisyyttä, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Kunniakonsulaatin perinteisiin tehtäviin kuuluu muun muassa kertoa Ruotsin kansalaisille riittävässä määrin heidän oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan saada apua, luovuttaa passeja ja ajokortteja, toimia äänestyspaikkana vaaleissa sekä avustaa suurlähetystöä kriisitilanteessa tai vakavan onnettomuuden yhteydessä. Yhä tärkeämpi tehtävä on myös Ruotsin edistäminen esimerkiksi kulttuurihankkeisiin osallistumalla tai tuomalla esiin ruotsalaista elinkeinoelämää yhteistyössä suurlähetystön kanssa.

Lisätietoa kunniakonsulaattien sijainnista Ruotsin suurlähetystön kotisivulta www.ruotsi.fi

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo Oy
Tampere-talo Oy
Yliopistonkatu 55
33100 Tampere

http://www.tampere-talo.fi

Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.

Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote

Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.

Muinainen ja tuleva Kiina kohtaavat Turandot-oopperan vinksahtaneessa satumaailmassa25.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Giacomo Puccinin viimeiseksi oopperaksi jäänyt Turandot esitetään ensimmäistä kertaa Tampereen Oopperassa. Lavastus- ja pukusuunnittelija Tinde Lappalainen yhdistää näyttämöllä muinaisen ja tulevan Kiinan kaikuja. Solistitehtävissä laulavat mm. Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen ja Tuomas Miettola. Ooppera saa ensi-iltansa Tampere-talossa lauantaina 27. helmikuuta 2027.

Kjell Westö, Rosa Liksom, Tommi Kinnunen, Juhani Karila, Riikka Pulkkinen, Sirpa Kähkönen ja Jarkko Martikainen marraskuussa Tampereen Kirjafestareille – luvassa jälleen kolme suurta kulttuuritapahtumaa samalla lipulla17.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

28.–29. marraskuuta järjestettävän Tampereen Kirjafestarit 2026 -tapahtuman ohjelma on pääpiirteissään valmis. Kirjallinen ohjelma sisältää tuttuun tapaan kaikkien kirjallisuusgenrejen kirjailijahaastatteluja, paneeleja, asiantuntijapuheenvuoroja ja kirjallisuuspalkintojen, kuten Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon jakotilaisuuksia. Kotimainen kirjasyksy 2026 tulee olemaan kaunokirjallisuuden juhlaa, sillä esimerkiksi suosikkikirjailijat Kjell Westö, Rosa Liksom, Tommi Kinnunen, Riikka Pulkkinen, Juhani Karila, Sirpa Kähkönen, Johanna Annola, Katja Kettu ja Olli Jalonen julkaisevat tänä vuonna uudet, odotetut teoksensa. Heidät tavataan myös marraskuun lopulla Tampereella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye