TAMPERE TÄYTTYY TÄLLÄ VIIKOLLA TUOREESTA JA AJANKOHTAISESTA MUSIIKISTA – 70 ARTISTIN LOST IN MUSIC -FESTIVAALI JÄRJESTETÄÄN 7.–9.10. YMPÄRI KAUPUNKIA!
5.10.2021 14:12:29 EEST | Sunborn Live | Tiedote

Suomen suurin showcase- ja kaupunkifestivaali Lost In Music järjestetään tällä viikolla 7.–9.10. Tampereella samanaikaisesti Musiikki & Media -ammattilaistapahtuman kanssa. Monimuotoinen festivaaliohjelmisto pitää sisällään 70 artistin keikat lähes kymmenessä eri keikkapaikassa – tapahtumailtoja on yhteensä 19. Tapahtumapaikkoina toimivat Tampere-talo, Tullikamari, Olympia, Yo-talo, G Livelab, Telakka, Vapriikki, O’Connell’s ja Maanalainen.
Lost In Musicin avajaistapahtumassa torstaina 7.10. Lost In Music ja Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest tuovat yhdessä Tampere-talon ison salin lavalle kotimaisen hiphopin kärkinimiä ja potentiaalisimpia tulokkaita. Kyseessä on samalla ilmiömäiseen suosioon viime vuonna “Penelope”-hitillään nousseen williamin “Boy Wonder”-albumin Tampereen levynjulkaisukeikka. Illan toisena päätähtenä esiintyy tamperelaistaustainen pop-artisti Pihlaja. Illan avaavat suuremman suosion kynnyksellä olevien Rosa Costen, Pyrythekidin ja Jambon showcase-keikat.
Viime viikolla Pirkanmaalla poistuneet ravintolarajoitukset mahdollistavat lopulta täysipainoisen tapahtuman toteuttamisen, ja jo hyvissä ajoin loppuunvarattuja festivaalirannekkeita sekä yksittäisten keikkojen lippuja on saatu lisää myyntiin. “Tuntuu satumaisen upealta päästä järjestämään Lost In Music vaikeiden ja epävarmojen aikojen jälkeen vihdoin jälleen avautuvassa maailmassa. Keikoille on ollut niin suuri ikävä, ja yleisön patoutunut tarve live-elämyksile tullaan Lost In Musicin osalta paikkamaan seitsemänkymmenen keikan myötä tämän viikon aikana”, tunnelmoi tapahtuman promoottori Pietu Sepponen Sunborn Liveltä.
Lost In Music tekee tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteistyötä musiikkilehti Soundin ja Voionmaan opiston journalistilinjan kanssa. Yhteistyön myötä journalistiopiskelijat kirjoittavat Lost In Musicin keikoista lukuisia keikka-arvioita, jotka julkistetaan Soundin sivuille tapahtuman aikana ja sen jälkeen. Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen on ylpeä uudesta avauksesta, joka tuo uusia musiikkikriitikoita sisään alalle tuoreimman mahdollisen musiikin äärellä: “Yhteistyö Voionmaan opiston kanssa on upea juttu sekä Soundin, festarilla esiintyvien artistien että näiden nuorten toimittajanalkujen kannalta. Odotan innolla, millaisena opiskelijat kokevat Lost In Musicin monipuolisen tarjonnan ja millaisia raportteja he keikoilta nettisivuillemme tekevät."
LOST IN MUSIC 2021, 7.–9.10.2021, Tampere
VESTA // WILLIAM // URSUS FACTORY // YEBOYAH // JESSE MARKIN // TEKSTI-TV 666 // TIISU // MOON SHOT // ANI / ARPPA / ASTRID SWAN / AVERAGEKIDLUKE / AWAKE AGAIN / BAD SAUNA / BALANCE BREACH / BAULA (SE) / DANIEL LEVI (EE) / DETALJI / EDGE OF HAZE / HASSAN MAIKAL / HIGH SCHOOL DROPOUTS / ILON / INKA UPENDO/ ISAAC SENE / JAMBO / JORI SJÖROOS / JUHLAT / JUUSTOPÄÄT / KISSA / KIELO KÄRKKÄINEN / KUUMAA / LAPSUUS / LOUIE BLUE / LUUKAS OJA / LYYTI / MALKA / MALLA / MARKUS PERTTULA / MERCURY CIRCLE / MESSIER / MINÄ JA NIEMINEN / MON-SALA / NEØV / NEW RO / PAHA MATAMI / PAMBIKALLIO / PIHKA IS MY NAME / PIHLAJA / PEKKA NISU / PEKKO KÄPPI & K:H:H:L / PUNOMO / PYRYTHEKID / ROSA COSTE / SALALIITTO / SARA / SARA SIIPOLA / SARPARANTA / SEPIKKA / SEXMANE / SIN COS TAN / STONED STATUES / SUISTAMON SÄHKÖ / SURUT / SÄTILÄ / TAMMELA 33100 / THE SCUM ORCHESTRA / VIEW / WHEEL
Tapahtumat ja keikkapaikat:
TO 7.10. LOST IN MUSIC X BLOCKFEST: william, Pihlaja, Pyrythekid, Rosa Coste, Jambo
Tampere-talo (iso sali) - ikärajaton, ovet klo 17.00, showtime klo 18.00
TO 7.10. Ursus Factory, Moon Shot, Yeboyah, Jesse Markin, Arppa, Louie Blue, View, Ilon
Tullikamari (Klubi & Pakkahuone) (K-18), ovet klo 19.30, showtime klo 20.00
TO 7.10. Tiisu, Kissa, Sara, Luukas Oja
Olympia (K-18), ovet klo 19.30, showtime klo 20.00
TO 7.10. Wheel, Mercury Circle, Edge Of Haze, Balance Breach
Yo-talo (K-18), ovet klo 19.30, showtime klo 20.00
TO 7.10. Pekko Käppi & K:H:H:L, Punomo, Lyyti
G Livelab Tampere (K-18), ovet klo 19.30, showtime klo 20.15
TO 7.10. Astrid Swan, Averagekidluke, New Ro
Telakka (K-18) ovet klo 20.00, showtime klo 20.45
TO 7.10. Malka, Sätilä
O’Connells (K-18) - vapaa pääsy -
TO 7.10. Pihka Is My Name, messier, Juhlat
Maanalainen (K-18), ovet klo 20.00, showtime klo 20.45
PE 8.10. Vesta, Isaac Sene, Hassan Maikal, Kuumaa, Sexmane, Sara Siipola, Daniel Levi (EE), Ani
Tullikamari (Pakkahuone & Klubi) (K-18), ovet klo 20.45, showtime klo 21.15
PE 8.10. Malla, Sin Cos Tan, Jori Sjöroos, Inka Upendo
Olympia (K-18) ovet klo 21.00, showtime klo 21.45
PE 8.10. High School Dropouts, Juustopäät, The Scum Orchestra
Yo-talo (K-18), ovet klo 20.00, showtime klo 21.00
PE 8.10. TEKSTI-TV 666, Lapsuus, Sarparanta
G Livelab Tampere (K-18), ovet klo 20.30, showtime klo 21.15
PE 8.10. Detalji, Pambikallio, Bad Sauna
Telakka (K-18), ovet klo 20.30, showtime klo 21.30
PE 8.10. Markus Perttula, Kielo Kärkkäinen
O’Connells (K-18) - vapaa pääsy - showtime klo 20.00
PE 8.10. Awake Again, Stoned Statues, Surut
Maanalainen (K-18), ovet klo 21.00, showtime klo 22.00
PE 8.10. Pekka Nisu, Sepikka, Suistamon Sähkö
Vapriikki (K-18), ovet klo 18.30, showtime klo 19.15
LA 9.10. NEØV, Salaliitto, Baula (SE)
Telakka (K-18), ovet klo 20.00, showtime klo 20.30
LA 9.10. Tammela 33100, Minä ja Nieminen
O’Connells (K-18) - vapaa pääsy - showtime klo 20.00
LA 9.10. Pimeä Hedelmä, Mon-sala, Paha Matami
Maanalainen (K-18), ovet klo 20.00, showtime klo 21.00
Liput: festivaalipassit 60,00e, yksittäiset liput 10,00e-35,00e
www.tiketti.fi/lostinmusic (festivaalipassit ja kaikki keikat)
www.lippu.fi/lippu.fi (Pakkahuone, Tampere-talo)
Aikataulut ja lisätiedot: www.lostinmusic.fi
Lisätiedot & haastattelupyynnöt:
Pietu Sepponen / Promoottori
pietu.sepponen@sunbornlive.fi puh. 044-5566113
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Muun muassa vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha, Turun Terassikesä, after ski -festivaali Harmaa Rinne sekä uusi Slot Festival kuuluvat Sunborn Liven tapahtumaportfolioon. Tämän lisäksi yritys tuottaa vuosittain satakunta keikkaa ja suurkonserttia Turun Logomossa. Sunborn Live on osa ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys Sunborn Events Oy :tä on sekä perheomisteista Sunborn Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Apulanta, Ricky-Tick Big Band, KAJ, Maija Vilkkumaa, Vesterinen Yhtyeineen sekä monet muut tähtiartistit esiintyvät Logomon syksyssä ja pikkujouluissa!18.9.2026 13:09:58 EEST | Tiedote
Sunborn Live järjestää loppuvuoden aikana kymmenen monipuolista ja kovatasoista kotimaisen musiikin tapahtumailtaa Logomossa. Luvassa on myös kaikkien aikojen pikkujoulut, joita vietetään kahtena peräkkäisenä iltana 4.-5.12.2026.
Yli 50 muusikkoa lavalla Taiteiden yönä 13.8.2026 Logomon Terassikesässä11.8.2026 16:22:28 EEST | Tiedote
Pepe & Saimaa -klassikkoalbumi esitetään alkuperäisellä jättikokoonpanolla, kun Pepen ja Saimaan kanssa lavalle nousevat Vantaan Viihdeorkesteri ja Vaskivuoren lukion alumnikuoro.
Uudeksi Kentiksi tituleerattu ruotsalainen NEKTAR saapuu debyyttikiertueelle Suomeen lokakuussa - yhtye nähdään Helsingissä, Tampereella ja Turussa!5.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Göteborgilainen Nektar on noussut ryminällä Ruotsin seuratuimpien indierock-nimien joukkoon. Yhtyeen soundissa säröiset kitaravallit ja tarttuvat pop-melodiat yhdistyvät tummanpuhuviin ruotsinkielisiin teksteihin. Musiikkilehdistössä bändiä onkin jo ehditty tituleerata ”uudeksi Kentiksi”. Nektar ei kuitenkaan vain kopioi menneisyyttä, vaan tuo genreen täysin oman, modernin energiansa. Yhtyeen ajankohtainen noste huipentui keväällä kolmeen Grammis-ehdokkuuteen ja parhaan musiikkivideon palkintoon. Ruotsissa klubeja loppuunmyyvä nelikko saapuu lokakuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Kiertue nähdään Helsingin Korjaamolla, Tampereen Telakalla ja Turun Dynamossa. Liput ovat nyt myynnissä keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa. NEKTAR (SE) – Suomen kiertue 2026: Ke 28.10.2026 Telakka, Tampere To 29.10.2026 Korjaamo, Kulma-sali, Helsinki Pe 30.10.2026 Dynamo, Turku Press pics: luger.se/nektar
Logomon Terassikesän tähtikattaus valloittaa Turun loppukesän ensi viikolla22.7.2026 15:36:00 EEST | Tiedote
Katkeamattomasti jo seitsemättä vuotta peräkkäin järjestettävä Turun kesän kohokohta Logomon Terassikesä alkaa keskiviikkona 29.7.2026. Kuudentoistan tapahtumapäivän ohjelmisto sisältää monipuolisesti niin ikärajattomia keikkailtoja, kansainvälisiä legendoja, ainutlaatuisia erikoiskeikkoja kuin eri genrejen suosituimpia kotimaisia artisteja.
Kesärauha rikkoi kävijäennätyksensä: yhteensä 24 000 ihmistä kerääntyi viikonloppuna juhlimaan Turun Linnanpuistoon Kesärauhalle jo tunnusomaiseksi muodostuneessa lempeän yhteisöllisessä tunnelmassa15.6.2026 12:22:26 EEST | Tiedote
Turun Linnanpuistossa 12.–14.6.2026 juhlittu indie- ja vaihtoehtomusiikin festivaali Kesärauha teki odotetun kävijäennätyksen. Koko kevään ajan vauhdikkaana käynyt lipunmyynti huipentui loppuunmyytyyn lauantaihin, jolloin Avaimen Punainen tiili 25 v-juhlakeikalla Linnanpuisto täyttyi 9 500 ihmisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme