Tampereen ammattikorkeakoulun arvostus on vahva, kertoo tuore bränditutkimus
4.5.2022 12:37:30 EEST | Tampereen ammattikorkeakoulu | Uutinen

Valtakunnallinen korkeakoulujen bränditutkimus tehtiin helmi-maaliskuussa 2022. Sen toteutti Taloustutkimus ja siihen osallistui noin 4300 vastaajaa ikäryhmässä 16–64-vuotiaat.
TAMKin maine on vahva sekä nuorempien että vanhempien vastaajien joukossa, mutta varsinkin alle 30-vuotiaat arvioivat TAMKin ammattikorkeakoulujen kärkeen useimmissa mitatuissa ominaisuuksissa. Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua, joista monialainen TAMK on toiseksi suurin.
Kyselyyn vastanneet alle 25-vuotiaat nuoret pitävät TAMKia Suomen kiinnostavimpana ammattikorkeakouluna ja antavat sille kokonaisarvosanaksi 8,02 asteikolla 4–10. Mielikuvatekijöiden kautta TAMK näyttäytyy ykkössijalla kahdeksassa kaikkiaan yhdestätoista mittarista, kakkossijalla kolmessa mittarissa. Vahvimmin mielikuvaan TAMKista vaikuttavat sijaintikaupunki Tampere, kiinnostavat koulutusalat ja tutkintojen arvostus työmarkkinoilla.
Kokonaiskuva TAMKista on pysynyt hyvällä tasolla yli kymmenen vuoden ajan. Viime vuosina eniten ovat vahvistuneet tutkintojen arvostus työmarkkinoilla, kansainväliset mahdollisuudet, hyödyllisen tiedon saatavuus verkkosivuilla ja myönteinen näkyvyys mediassa ja sosiaalisessa mediassa.
– Mielikuva on siitä arvokas ja samalla armoton mittari, että se on aina oikea. Koska bränditutkimuksen vastaajajoukko vaihtuu vuosittain, TAMKin tavassa toimia on jotakin sellaista, joka kantaa vuodesta toiseen, myös yli vaikeiden aikojen, sanoo Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Kujala.
– Erityisen hienoa on se, että ne osa-alueet, jotka ovat meille strategisesti tärkeitä, kuten työelämäyhteistyö ja kansainvälisyys, näyttäytyvät myönteisessä valossa myös nuorten mielikuvissa. Olemme ylpeitä myös kotikaupungistamme Tampereesta ja Tampereen korkeakouluyhteisöstä, jotka ottavat opiskelijat hyvin vastaan.
Hyvä mielikuva korreloi myös hakijamäärissä: kevään 2022 yhteishaussa TAMK oli Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu. Taloustutkimuksen tutkimushistoria kertoo, että keskeisin korkeakoulun valintaperuste on se, että korkeakoulussa on kiinnostava koulutusala ja toiseksi tärkein on opetuksen tasokkuus.
Korkeakoulujen bränditutkimus on Taloustutkimuksen tutkimus, jota on tehty vuodesta 2002 lähtien. Kevään 2022 tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä.
Lisätietoa:
Tampereen ammattikorkeakoulu, rehtori Tapio Kujala, p. 040 043 6690, tapio.kujala@tuni.fi
Taloustutkimus Oy, Timo Myllymäki, Senior Insight Manager, p. 040 7641 685, timo.myllymaki@taloustutkimus.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK strengthens cooperation with Ukraine: expertise flows both ways28.10.2026 09:23:52 EET | Tiedote
Tampere University of Applied Sciences (TAMK) is strengthening its collaboration with Ukrainian partners. Johanna Vilppola, Principal Researcher and Doctor of Education, was appointed Partnerships Manager for Ukraine Cooperation in October 2026. The aim is to build long-term partnerships based on reciprocity.
TAMK vahvistaa Ukraina-yhteistyötään: osaaminen liikkuu molempiin suuntiin28.10.2026 09:23:27 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tiivistää yhteistyötään ukrainalaisten toimijoiden kanssa. Johtava tutkija, kasvatustieteen tohtori Johanna Vilppola on nimitetty lokakuussa 2026 Ukraina-yhteistyön Partnerships Manageriksi. Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteisiä kumppanuuksia, joissa lähtökohtana on vastavuoroisuus.
TAMKin vuoden alumni Reetta Keränen auttaa yrityksiä kasvamaan19.10.2026 09:55:07 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa yrittäjyyttä ja markkinointia opiskellut Reetta Keränen suoritti myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon palveluliiketoiminnasta ja johtamisesta. Parinkymmenen vuoden yrittäjäuran jälkeen hän kirjoitti väitöskirjan ja suuntautui hallitustyöskentelyyn. Yrittäjätausta antaa vahvan pohjan hallitusammattilaisen rooliin. Yhdistelmä on harvinainen.
TAMKin myynnin opiskelijat saavat käyttöönsä yritysten tekoälyalustan17.9.2026 11:16:18 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Liiketalous ja media -yksikkö ja suomalainen teknologiayritys Revial aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on hyödyntää tekoälypohjaista analytiikkaa myynnin opetuksessa. Revialin alustaa hyödynnetään opiskelijoiden myyntiharjoitusten tukena sekä myyntikeskusteluihin valmistautumisessa ja niiden analysoinnissa. Alustaa käyttävät myös kansainväliset pörssiyhtiöt.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMKiin oli yli 4700 hakijaa11.9.2026 13:49:53 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 10.9.2026. Tampereen ammattikorkeakoulun hakukohteisiin tuli 4707 hakemusta. Tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 737 aloituspaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
