Tampereen ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat on valittu, seuraava hakumahdollisuus avautuu syksyllä
Kevään toisessa yhteishaussa TAMK oli hakijamäärältään Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu: hakijoita oli kaikkiaan 18 487, heistä ensisijaisia hakijoita 7647. Uusia tutkinto-opiskelijoita valittiin yhteensä 1776, joten ensisijaisiin hakijoihin suhteutettuna noin joka neljäs hakija pääsee tavoittelemaansa tutkintokoulutukseen.
Elokuussa aloittavista opiskelijoista 1572 tulee suorittamaan ammattikorkeakoulututkintoa ja 204 ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Valtion lisätalousarvion turvin TAMK sai koulutuksiinsa 75 uutta aloituspaikkaa syksylle 2021. Lisäpaikat tulivat sairaanhoitajan, sosionomin, tradenomin, tietojenkäsittelyn ja rakennusmestarin koulutuksiin.
Kevään yhteishaussa valittiin opiskelijoita myös TAMKin kuuteen englanninkieliseen Bachelor-ohjelmaan ja seitsemään Master-ohjelmaan. Näissä tutkinto-ohjelmissa aloittaa yhteensä 360 uutta opiskelijaa. Lisäksi TAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun valittiin 306 opiskelijaa.
Vaihtoehtoiset reitit TAMKiin
TAMKiin voi hakea opiskelemaan myös avoimen korkeakoulun opintojen perusteella avoimen väylän haussa tai toisesta korkeakoulusta siirtohaun kautta. Kevään 2021 siirtohaussa ja avoimen väylän haussa valittiin yhteensä noin 240 opiskelijaa.
Haku avoimen AMKin polkuopintoihin alkaa pääsääntöisesti heinä-elokuun vaihteessa. Polkuopintojen suorittamisen jälkeen voi hakeutua avoimen väylän haussa tutkinto-opiskelijaksi. Seuraavat TAMKin siirto- ja avoimen väylän haut ovat 1.–15.10.2021, hakukohteet julkaistaan verkkosivuilla kesän aikana.
Seuraava valtakunnallinen yhteishaku korkeakouluihin on 1.–15.9.2021. TAMKilla on syksyn haussa 20 hakukohdetta kuudella koulutusalalla ja yhteensä yli 500 aloituspaikkaa.
Uudet opiskelijat aloittavat opintonsa kampuksilla
Suomenkielisten ohjelmien uudet opiskelijaryhmät aloittavat opintonsa elokuussa TAMKin kampuksilla järjestettävillä orientaatioilla, jotta opiskelijat pääsevät tutustumaan uuteen opiskeluympäristöönsä ja opiskelukavereihin mahdollisimman hyvin. Orientaatioviikot toteutetaan terveysturvallisuus huomioon ottaen ja viranomaisten ohjeita noudattaen.
Opiskelijoiden ohjeita päivitetään koulun alkuun saakka, siksi on tärkeää, että uudet opiskelijat seuraavat sekä sähköpostiaan että TAMKin uuden opiskelijan ohjelmakohtaisia verkkosivuja.
TAMKin englanninkielisten koulutusten uudet opiskelijat aloittavat opintonsa etänä. Heille annetaan tarkat ohjeet sekä uuden opiskelijan sivuilla että sähköpostilla vielä elokuun aikana.
Opiskelupaikka vahvistettava 16.7. mennessä
Kaikki kevään yhteishauissa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain.
Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä Oma opintopolku -palvelussa. Hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 16.7.2021 kello 15.00. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta. Varasijavalinta päättyy 2.8.2021 kello 15.00.
Hakijan on mahdollista saada palautetta ennakkotehtävien ja valintakokeiden tuloksista (pl. rakennusarkkitehdin soveltuvuuskoe).
Lisätietoa
TAMKin hakijapalvelut, puhelin 029 452 0444 (arkisin kello 12-14)
TAMKin opiskelijan opas suomeksi
TAMK Student’s Guide englanniksi
Opiskelijavalinnan tilastoja (tiedot päivittyvät)
Syksyn 2021 yhteishaku TAMKiin
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Arkkitehtuurin koulutusviennillä kohti kestävää kehitystä Kiinassa4.12.2025 08:53:20 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun arkkitehtuurin opettaja Kasmir Jolma vie opetuksellaan kestävyysajattelua Kiinaan Weihai Vocational Collegeen. Ammatilliseksi opettajaksi kouluttautuminen työn ohessa antoi työkaluja innovatiivisen opetuksen suunnitteluun.
TAMKissa henkilöstö voi hyvin - työhyvinvointi on parantunut merkittävästi uudistusten myötä2.12.2025 11:08:14 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2025 henkilöstötutkimus osoittaa, että työhyvinvointi TAMKissa on noussut selkeästi viime vuodesta ja on nyt ammattikorkeakoulujen keskitasoa korkeammalla kaikilla keskeisillä mittareilla. Myönteistä kehitystä näkyy erityisesti sitoutumisen, johtamisen, suorituskyvyn ja omistautuneisuuden indekseissä.
TAMK kouluttaa insinööriopiskelijoita myyntitehtäviin28.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Huomattava osa Pirkanmaan yrityskentästä nojaa teknisen kaupan tuotteisiin, ratkaisuihin ja palveluihin, joiden kauppaamiseen tarvitaan myynnin osaajia. Teknisen Kaupan Liitto on myöntänyt Tampereen ammattikorkeakoululle (TAMK) rahoituksen, jonka avulla on käynnistetty insinööriopiskelijoiden myyntiosaamista vahvistava opintokokonaisuus.
Arja Halkoaho aloittaa Suomen ensimmäisenä P4-lääketieteen työelämäprofessorina25.11.2025 14:18:04 EET | Tiedote
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat kutsuneet yliopettaja Arja Halkoahon P4-lääketieteen työelämäprofessoriksi. Kyseessä on täysin uudenlainen avaus, sillä työelämäprofessuuri on ensimmäinen, joka on Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen.
Tampereen ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat on valittu21.11.2025 09:40:09 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun tammikuussa alkaviin koulutuksiin valittiin noin 700 opiskelijaa. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijalta vielä 8. joulukuuta saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

