Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuneet ovat tyytyväisiä tutkintoonsa ja työuraansa

TAMKin alumneista 84 prosenttia oli vähintään melko tyytyväisiä tutkintoonsa sekä 88 prosenttia tähänastiseen työuraansa. 80 prosenttia vastaajista näki tutkinnon antavan riittävät valmiudet työelämään. Alueellisen osaamispääoman näkökulmasta on huomattavaa, että Tampere kaupunkina vetää opiskelijoita ympäri Suomea, ja viimeisimmän uraseurantakyselyn perusteella heistä suurin osa, 72 prosenttia, työllistyy Pirkanmaalle.
Uraseurantakysely lähetetään vuosittain kaikille viisi vuotta aiemmin AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneille. Jo viidettä kertaa toteutettuun valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn vastasi melkein 11 000 vuonna 2017 ammattikorkeakoulututkinnosta tai ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistunutta. Tämä on 41 prosenttia kaikista vuonna 2017 valmistuneista. TAMKin alumneista 52 prosenttia vastasi kyselyyn.
Toimivat pedagogiset ratkaisut työelämävalmiuksien takana
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toiminnanjohtaja Ida Mielityinen näkee, että ammattikorkeakoulututkinto antaa erinomaiset mahdollisuudet työllistymiseen.
– Ammattikorkeakouluissa on pystytty pedagogisesti yhdistämään teoreettisempi pohja ja käytännön työelämän tarjoamien taitojen rakentaminen, Mielityinen sanoo.
TAMKin alumneista jopa 66 prosenttia on ollut yhtäjaksoisesti työelämässä valmistumisensa jälkeen, riippumatta tutkintoa edeltävän työkokemuksen määrästä.
– Opintoihin liittyvät harjoittelut, työelämävierailut, alumnien puheenvuorot sekä työelämän kanssa tehtävät projektit ja yhteistyö ovat keskeinen tapa paitsi oppia työssä tarvittavia tietoja ja taitoja, myös vahvistaa opiskelijoiden osaamisidentiteetin rakentumista, sanoo suunnittelija Jesse Sjelvgren TAMKin Urapalveluista.
Uraohjauksesta apua oman osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen
AMK-tutkinto ja erityisesti YAMK-tutkinto lisäävät huomattavasti yksilöiden työllistymisen ja uralla etenemisen mahdollisuuksia. Silti opiskelijoiden yleisimmät huolenaiheet liittyvät Jesse Sjelvgrenin mukaan harjoittelu- tai työpaikan saamiseen.
– Kertynyttä osaamista voi olla haastavaa tunnistaa, jos työkokemusta on kertynyt omalta alalta vain vähän tai ei lainkaan, tai jos muiden ansioiden, kuten kesätöiden, opintojen ja harrastusten kautta saadun osaamisen arvoa ei vielä tunnisteta, toteaa Sjelvgren.
Työuraa tehneiden YAMK-opiskelijoiden pohdinnoissa korostuvat puolestaan uusille urapoluille suuntaamisen kysymykset. Tällöin uraohjauksessa tarjotaan tukea erityisesti siihen, miten aikaisemman osaamisen hyötyä sanoitetaan ja kuvataan suhteessa uusiin tehtäviin siirtymisessä.
– Ohjauksessa pyrimme edistämään opiskelijoiden ura- ja työllistymisvalmiuksia tukemalla myös opiskelijoiden työnhakutaitoja. Tässä voidaan hyödyntää esimerkiksi uraseurantakyselystä saatua tietoa eri alojen työllistymismahdollisuuksista, työnimikkeistä, työympäristöistä ja palkkauksesta, Sjelvgren sanoo.
Lue lisää uraseurantakyselyjen tuloksista Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta
Lisätietoa:
Sanna Wesanko, koulutusvararehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 040 5092 711, sanna.wesanko@tuni.fi
Jesse Sjelvgren, urapalveluiden suunnittelija, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 050 5665 884, jesse.sjelvgren@tuni.fi
Kuva: Dimitra Panopoulou-Huovila
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK alkaa valmentaa maahanmuuttaneita korkeakouluopintoihin15.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää syksyllä 2023 korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen maahanmuuttaneille. Koulutuksessa opiskelijat kehittävät suomen kielen taitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan sekä saavat tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista. Hakuaika on 1.6.–5.8.2023.
Kuoroakatemia kokoaa ammattikuorolaulajat yhteiskonserttiin Tampereelle11.5.2023 13:56:55 EEST | Tiedote
TAMK Musiikin Kuoroakatemia-hanke huipentuu ammattilaiskuorojen yhteiseen konserttiin Duruflé: Requiem Tampereen tuomiokirkossa lauantaina 13.5.2023 klo 19.
TAMK vie droonikoulutuksen ja droonitoiminnan regulaation osaamista Namibiaan8.5.2023 07:50:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu on saanut ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista Finnpartnership-rahoituksen tukitoimintohankkeelle, joka avustaa Radai Oy:n liikekumppanuustukihanketta. Kyseessä on TAMKin ensimmäinen hanke tällä rahoituksella, jolla suomalaisten yritykset tekevät yhteistyötä kehitysmaiden kanssa.
TAMKin tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän tai siirtohaun kautta? Hakuaika 3.–17.5.27.4.2023 08:56:06 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun kevään 2023 avoimen väylän erillishaussa on runsas koulutustarjonta lukuisilla aloilla. Avoimen väylän erillishaku alkaa 3.5. ja päättyy 17.5. kello 15.00. Samaan aikaan käynnissä on myös siirtohaku korkeakoulua tai alaa vaihtaville opiskelijoille.
Tampereen ammattikorkeakoulu ja Sydänsairaala kouluttavat sydänpotilaiden hoitotyön asiantuntijoita24.4.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu järjestää yhteistyössä Sydänsairaalan kanssa ammatillista täydennyskoulutusta sydänpotilaiden hoitotyöhön. Seuraava täydennyskoulutus käynnistyy syksyllä 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme