Tampereen Kirjamessujen esiintyjät on nyt julkaistu – joulukuussa luvassa Finlandia-palkittuja kirjailijoita ja markkinahumua yli 250 ohjelmanumeron voimalla

Joulukuun alussa päättyy pitkä odotus, kun Tampere saa vihdoin oman kirjallisuustapahtumansa. Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 tarjoaa ohjelmaa eri puolilla kaupunkia; oheisohjelman toteuttajiksi on lähtenyt monipuolinen valikoima kirjastoja ja muita kirjallisuus- ja kulttuurialojen toimijoita. Valtaosa festarihumusta koetaan Tampere-talossa, jonka kaikki tilat on varattu viikonlopun ajaksi messuille.
”Tampereella on ollut jo pitkään tilausta isolle kirjallisuuden ja kulttuurin tapahtumalle, ja mikä olisikaan parempi paikka koota lukuisat kirjojen ystävät saman katon alle kuin Tampere-talo. Ensimmäisen vuoden kunnianhimoinen tavoitteemme on ylittää 10 000 kävijän rajapyykki ja vakiinnuttaa festarit vuosittaiseksi tapahtumaksi”, Tampere-talon liiketoimintajohtaja Mika Nevalainen paljastaa.
Kirjafestareilla juhlitaan kotimaista kirjallisuutta, sanataidetta ja lausuntaa. Tapahtumaviikonloppu pitää sisällään yli 250 ajankohtaista ohjelmanumeroa, kuten kirjailijahaastatteluja, paneeleita, puheenvuoroja, luentoja, poikkitaiteellisia live-esityksiä ja cosplay-taidetta.
”Olemme erittäin iloisia siitä, että pääsemme vihdoin järjestämään Kirjafestarit elävänä yleisötapahtumana. Toki erilaiset striimausmahdollisuudet ovat kehittyneet lähiaikoina huimasti, ja osa näistäkin festareista striimataan ja tallennetaan, mutta mikään ei silti voita oikeita ihmisten välisiä kohtaamisia”, ohjelmatuottaja Milla Palovaara kertoo.
Finlandia-hypetystä ja kirjaostoksia
Kirjafestareiden ohjelmaan voi tutustua tapahtuman verkkosivuilla. Messuilla on mukana yli 100 näytteilleasettajaa. Kirjafestarit eroaa muista vastaavista kirjallisuustapahtumista siinä, että myynti- ja esittelypisteet sijaitsevat Tampere-talon kaikissa kerroksissa, lämpiöissä, käytävillä ja aulatiloissa, kun taas ohjelmanumerot nähdään messukäyttöön varattujen 10 konsertti- ja kongressisalin lavoilla.
”Messuvieras voi kokea juuri niin paljon markkinahumua ja kirjashoppailua kuin haluaa ja käydä välillä rauhoittumassa ja seuraamassa puheenvuoroja salien puolella. Myyntitarjonnassa riittää tutkittavaa koko päiväksi, mutta osastoilla ehtii piipahtaa myös messuohjelman välissä. Tarkoitus on, että messuilla viihtyvät kaikki vauvasta vaariin”, Nevalainen avaa tapahtuman konseptia.
Erilaisia kirjallisuuden ja kulttuurin puheenvuoroja on tarjolla runsaasti. Aamulehti-salissa eli Pienessä salissa esiintyvät kaunokirjallisuuden kärkinimet, kuten vuoden 2020 Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, vuoden 2021 Finlandia-ehdokkaiksi juuri nimetyt Rosa Liksom ja Jukka Viikilä, Tampereen seudun historiaa eläväksi kirjoittanut Anneli Kanto, rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluvat Juha Hurme, Miki Liukkonen, Sisko Savonlahti, Juha Itkonen ja Sirpa Kähkönen sekä esikoiskirjansa julkaisseet näyttelijä-valokuvaaja Laura Malmivaara ja elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa. Lauantaina messuilla jaetaan myös perinteinen Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinto.
Poptähtiä, jännityksen mestareita ja lukukoiria koko perheelle
Kirjafestareiden ohjelmassa on huomioitu koko perhe. Duetto-saleissa on tarjolla lapsille, nuorille ja ikinuorille aikuisille suunnattua ohjelmaa, mukana ovat mm. Tatun ja Patun piirtäjä-käsikirjoittajat Aino Havukainen ja Sami Toivonen, supersuositun Soturikissat-kirjasarjan suomentaja Nana Sironen sekä Supernanny Pia Penttala. Luvassa on yli 12-vuotiaille suunnattu Suomen Kirjainstituutin ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin tuottama Murhamysteeri-pakohuonepeli ja cosplay-näytös. Lisäksi festareilla vierailee molempina päivinä lukukoiria, jotka innostavat ja rentouttavat nuoria lukijoita.
Kirjafestarit palvelevat myös äänikirjojen ystäviä. Storytel-äänikirjastudiossa luetaan äänikirjoja ja keskustellaan niistä. Haastatteluissa kuullaan mm. Lukivaikeus supervoimana -äänikirjan lukijaa, poptähti Robin Packalenia sekä näyttelijöitä ja äänikirjan lukijoita Sanni Haahdenmaata ja Karoliina Kudjoita.
Dekkarisali Maestro täyttyy lauantaina jännityksen mestareista. Mukana ovat mm. Seppo Jokinen, Leena Lehtolainen, Antti Tuomainen, Kale Puonti ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä. Sunnuntaina Maestro on omistettu tietokirjallisuudelle. Haastatteluissa tavataan mm. kustannusalan konkari Leena Majander, Suomen kansainvälisesti menestynein stand up -koomikko Ismo Leikola sekä populaarimusiikin ammattilaiset Epe Helenius, Taija Holm ja M.A. Numminen.
Sopraano-salin tietokirjallisuuteen keskittyvän lauantain valtateemoina ovat luonto ja ilmasto. Sunnuntaina sali täytyy myyteistä ja mysteereistä Ihme ja kumma -kokonaisuuden myötä. Sonaatti-salit pyhitetään viikonlopun aikana ajankohtaisille paneelikeskusteluille, runoudelle, lausunnalle, teatterille ja musiikille, ja ohjelmatilassa kuullaan mm. esikoiskirjansa julkaissutta laulaja-lauluntekijä Iisa Pajulaa. Sorsapuistosali muuntautuu festarien ajaksi jättimäiseksi kirjakaupaksi.
Ohjelmasalien ja messuosastojen ohella Kirjafestarit tarjoaa kävijöiden tutkittavaksi useita näyttelyitä. Vuoden Luontokuvat -näyttelyssä ovat esillä kaikki vuoden 2021 kilpailussa palkitut kuvat, Peppi Pitkätossu -näyttely juhlistaa 75 vuotta sitten ilmestynyttä ensimmäistä Peppi-kirjaa ja Muumi ABC -näyttely johdattaa löytöretkelle Tove Janssonin visuaaliseen maailmaan. Messulippu sisältää pääsyn myös maailman ainoaan Muumimuseoon.
Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 on avoinna lauantaina 4.12. klo 9–19 ja sunnuntaina 5.12. klo 9–17. Tapahtuman tuottavat Tampere-talo Oy ja Sevent Oy ja pääyhteistyökumppanina toimii Aamulehti.
Liput tapahtumaan kannattaa ostaa etukäteen verkosta. Toimittajien ja vaikuttajien tulee ilmoittautua ennakkoon torstaihin 2. joulukuuta mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika NevalainenLiiketoimintajohtajaTampere-talo Oy
Puh:040 0882 024mika.nevalainen@tampere-talo.fiMilla PalovaaraOhjelmatuottajaKulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Puh:040 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Kirjafestarien ensimmäiset esiintyjät nyt julki – mukana muun muassa Anna-Leena Härkönen ja Katja Kallio, Sophia Jansson, Milla Ollikainen, Emmi Itäranta, Juha Itkonen, Juha Hurme, Satu Hassi ja Tatun sekä Patun “äiti ja isä” Aino Havukainen ja Sami Toivonen25.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestarit 2025 on julkistanut ensimmäiset esiintyjänsä ja kirjailijavieraansa. Tänä vuonna Kirjafestareilla tavataan jälleen nimekkäitä suosikkikirjailijoita sekä tekijöitä tieteen, taiteen ja politiikan huipulta. 29.–30. marraskuuta järjestettävät Tampereen Kirjafestarit tarjoaa tänä vuonna viikonlopun aikana yhdellä lipulla kolme innostavaa ja laadukasta messutapahtumaa – mukana Kirjafestareilla ovat ensimmäistä kertaa Tampereen Antikvaariset Festarit ja laajat äänilevyihin ja audiotuotantoon keskittyvät Levyfestarit. Tampereen Kirjafestareiden lopullinen ohjelma julkaistaan Tampere-talossa 17. syyskuuta.
Uusi yhtiörakenne toi kasvua ja vaikuttavuutta – Tampere-talo-konserni teki positiivisen tuloksen ja toi 98 miljoonaa euroa tuloa Tampereelle24.6.2025 09:01:10 EEST | Tiedote
Vuosi 2024 oli Tampere-talo-konsernille uuden alun vuosi. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 alkaen kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvä Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy. Rakenne on osoittanut toimivuutensa. Koko konsernin liikevaihto sekä liiketoiminnan muut tuotot vuonna 2024 kasvoivat 28,6 miljoonaan euroon ja Tampere-talo-konserni teki positiivisen 540 000 euron tuloksen.
Tampere-talon ensimmäinen hiilinielu täynnä19.6.2025 09:20:50 EEST | Tiedote
Tampere-talon ensimmäinen hiilinielu on saavuttanut täyden kapasiteettinsa – Mesikämmenpuiston hiilinielu on nyt täynnä, ja sillä on valmius sitoa seuraavan sadan vuoden aikana jopa 1000 tonnia hiilidioksidia ilmakehästä. Seuraava askel vie kohti uutta hiilinielua Mikkelissä.
Mediakutsu: Van Gogh Alive -näyttely avautuu Tampere-talossa19.6.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Yli 100 kaupunkia kiertäneen immersiivisen Van Gogh Alive -näyttelyn on nähnyt jo yli 9 miljoonaa ihmistä ympäri maailman. Nyt suosittu digispektaakkeli saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Näyttely on koettavissa Tampere-talossa vain rajoitetun ajan 25.6.–17.8.2025. Kutsumme median edustajia tutustumaan näyttelyyn ennakkoon tiistaina 24. kesäkuuta klo 13.
Tampere Filharmonian kesäisessä Puistokonsertissa ihastuttavat aurinkoiset sävelmät ja klassiset suosikkiteokset11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Tampere Filharmonia, Tampereen Energia ja Tampere-talo järjestävät loppukesän perinteisen Puistokonsertin Sorsapuistossa lauantaina 9. elokuuta 2025. Ylikapellimestari Matthew Hallsin johtaman orkesterin solistina säväyttää sopraano Anu Komsi. Konsertin ohjelmassa kuullaan musiikillisia satuja ja tarinoita sekä klassisia suosikkisävelmiä. Tampere Filharmonian konsertti alkaa klo 18, ja DJ Juissi virittää puistotunnelman jo klo 15 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme