Tampereen Oopperan Lentävä hollantilainen siirtyy kahdella vuodella – Wagnerin teos esitetään 2023
19.11.2020 16:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote
Tampereen Ooppera on päättänyt siirtää Richard Wagnerin Lentävän hollantilaisen vuoteen 2023. Oopperan ensi-ilta oli määrä olla 29.1.2021 Tampere-talossa. Oopperan talous ja menestys ovat keskeisesti riippuvaisia lipputuloista, ja tuotannolliset ja taloudelliset resurssit eivät ole riittävät oopperan tuottamiseen tämänhetkisten yleisörajoitusten takia. Vuoden 2023 oopperan esityspäivät vahvistetaan ja niistä tiedotetaan asiakkaille mahdollisimman pian. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2023 näytöksiin.
- Lipputulot ovat Tampereen Oopperan tuotannoille merkittävin tulonlähde. Tampereen kaupungin avustuksen lisäksi oopperatoimintamme ei saa muita säännöllisiä avustuksia. Yleisömäärän rajoitukset ovat ymmärrettäviä, mutta näin suuressa tuotannossa lipputulot jäävät riittämättömiksi. Rankasti tappiollisen oopperan tuottaminen ei ole vastuullista toimintaa myöskään 75 vuotta Tampereella toiminutta oopperatraditiota kohtaan, sanoo oopperan vastaava tuottaja, Tampere-talon ohjelmapäällikkö Suvi Leinonen.
Täysimittainen Lentävän Hollantilaisen oopperatuotanto sisältäisi vuodenvaihteessa käynnistyvän harjoituskauden Tampere-talossa sekä kuusi näytöstä Isossa salissa, jonne mahtuu oopperanäytöksissä 1800 katsojaa. Nykyisten yleisörajoitusten takia salin enimmäiskapasiteetti on laskettu 800:aan.
- Emme tee siirtopäätöstä kevyin perustein. Oopperahanke on suuri, ja olemme tehneet töitä ja investoineet siihen jo pitkän aikaa. Olemme myös tutkineet mahdollisuuksia toteuttaa ooppera normaalista poikkeavilla tavoilla ja turvallisuuskäytännöillä pandemiaolosuhteissa. Olemme arvioineet tilannetta yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa ja voimme olettaa, että harjoituskauden alkaessa tammikuun alussa tautitilanne ei ole vielä merkittävästi parantunut, ja tässä vaiheessa voimme todeta, että tuotannolliset ja taloudelliset resurssit eivät ole riittävät etenemiseen, Suvi Leinonen toteaa.
Taiteellinen työryhmä pysyy ennallaan: ohjaaja Marika Vapaavuori, kapellimestari Anja Bihlmaier (GER), lavastus Marjatta Kuivasto, puvustus Leena Rintala ja valosuunnittelu Ville Syrjä. Solistit vahvistetaan mahdollisimman pian, mutta ne pyritään pitämään myös ennallaan.
Oopperagaala juhlistaa 75-vuotista oopperaperinnettä Tampereella
Täysin ilman oopperaa yleisö ei kuitenkaan jää, sillä Tampere-talossa kuullaan 29.-30.1.2021 Tampereen Oopperan 75-vuotista perinnettä juhlistava Oopperagaala. Gaala tarjoaa otteita mm. Lentävästä hollantilaisesta ja monia muita oopperamusiikin helmiä. Mukana ovat Tampere Filharmonia ja Tampereen Oopperan kuoro. Solistinimet ja koko ohjelmisto julkaistaan ja liput tulevat myyntiin marraskuun aikana.
- Olemme iloisia siitä, että oopperatoiminta voidaan mitoittaa sopivaksi näihin olosuhteisiin ja voimme viettää yleisön kanssa yhteistä Tampereen Oopperan juhlaa. Vuonna 2021 Tampereen Oopperan toiminta on jatkunut katkeamatta 75 vuotta, mikä ansaitsee arvoisensa juhlinnan, iloitsee Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.
- On hienoa, että Tampere-talon toiminnan monipuolisuus antaa tällä hetkellä mahdollisuuden vaikuttavan esitys- ja konserttitoiminnan ylläpitämiselle turvallisesti, kuten koko syyskauden ajan olemme toimineet. Tampere-talossa on vieraillut turvallisesti lähes 80 000 kävijää kesäkuusta lähtien, ja useat Ison salin konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä 800 katsojan enimmäiskapasiteetilla, Paulina Ahokas kertoo.
Lentävään hollantilaiseen jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan. Jos uudet, pian ilmoitettavat ajankohdat eivät sovi, asiakas voi vaihtaa liput Tampere-talon lahjakorttiin tai hakea lippurahoja takaisin 28.2.2021 mennessä. Rahapalautukset haetaan lippu.fi verkkopalvelusta. Lahjakorttihyvitykset lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fi.
Yhteyshenkilöt
Anne SivulaViestintäpäällikköTampere-talo Oy
Puh:03 243 4250anne.sivula@tampere-talo.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo Oy:n sekä Talo Events Oy:n toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kalervo Kummola.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tampereen Kirjafestareiden ohjelma julkistetaan 11.11. – mukana uusi koululaisten Lukeva Tampere -päivä3.11.2026 12:38:50 EET | Kutsu
Tampereen Kirjafestarit julkistaa tämän vuoden ohjelmansa keskiviikkona 11.11. klo 14–16 Tampere-talossa. Tervetuloa paikalle!
Oopperagaala: Karita Mattila ja Tommi Hakala tähdittävät juhlakonsertteja Tampere-talossa 4. ja 5. joulukuuta22.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kapellimestari Mikko Franck, sopraano Karita Mattila ja baritoni Tommi Hakala nousevat joulukuussa 2026 lavalle Tampere Filharmonian ja Tampereen Oopperan kuoron kanssa kahdessa Oopperagaala-konsertissa Tampere-talossa. Konserttien ohjelma tuo yleisön kuultavaksi oopperan suuria tunteita ja unohtumattomia näyttämöhetkiä Verdistä ja Wagnerista Pucciniin, Janáčekiin ja Sibeliukseen.
Estonian National Opera and Ballet brings The Sleeping Beauty ballet to Tampere Hall, with music performed by the Tampere Philharmonic Orchestra20.10.2026 13:02:01 EEST | Tiedote
The Estonian National Opera and Ballet brings Tchaikovsky’s The Sleeping Beauty to Tampere Hall on 12–13 November 2027. The music for this enchanting ballet classic will be performed by the Tampere Philharmonic Orchestra. There will be three performances, with tickets going on sale on Thursday, 22 October at 9 am.
Viron Kansallisoopperan ja -baletin Prinsessa Ruusunen vierailee Tampere-talossa – musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Viron Kansallisooppera ja -baletti tuo Tampere-taloon Tšaikovskin Prinsessa Ruusunen -baletin 12.–13. marraskuuta 2027. Satumaisen balettiklassikon musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia. Esityksiä on kolme, ja niiden liput tulevat myyntiin torstaina 22. lokakuuta klo 9.
Paikalliset kirjailijat vahvasti edustettuna Tampereen Kirjafestareilla – mukana myös kaksi uutta kirjallista klubia, Pirkkalaiskirjailijoiden Sitaattiklubi ja Juha Itkosen luotsaama Sivistysklubi20.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareiden 2026 koko ohjelma julkistetaan Tampere-talossa 11. marraskuuta. Maamme nimekkäimpien kirjailijoiden, juuri palkittujen Finlandia-voittajien ja Tulenkantaja-palkinnon saajan julkistuksen lisäksi Kirjafestareilla tavataan monia tamperelaisia kirjailijoita heidän ”kotikentällään”. Tampereen seudun kaunokirjailijoiden yhdistyksen Pirkkalaiskirjailijoiden Sitaattiklubi vierailee Kirjafestareilla lauantaina 28.11. osana festariohjelmaa. Kirjafestareiden lauantain jatkoja juhlitaan Tampere-talon maksuttomalla Aulaklubilla Juha Itkosen luotsaamalla Sivistysklubilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
