Pirkanmaan Osuuskauppa

Tampereen Sokos uudistuu täysin – taikasauvaa näytetään osastoille, ravintoloille ja ruokakaupalle

Jaa

Tampereen Sokoksen uudistumisesta on supistu jo hyvän aikaa. Kaikkien tunteman liikepaikan tulevaisuutta on työstetty yhdessä asiakkaiden, sokoslaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Vaikka toiveiden ja tarpeiden mukaisen uuden Sokoksen ensimmäiset merkit alkavat suunnitelmien mukaan näkyä jo tulevana kesänä, monen ison asiakastoiveen toteuttamiselle on vielä sijaa. Muutostyöt aloitetaan käyttötavaraosastoilta sekä ravintoloista. Suunnitteilla on myös ruokakaupan konseptin vaihtuminen Sokos Herkusta Prismaksi.

Kuva: Jukka Salminen
Kuva: Jukka Salminen

Hämeenkadulle vuonna 1974 avattu Sokos on ollut ikoninen osa katukuvaa ja elänyt tamperelaisten mukana kohta viisikymmentä vuotta.

– Kun Sokos avattiin, maailma oli monella tapaa toisenlainen. Kulutuskäyttäytyminen ja elämän syke ovat muuttuneet. Kivijalkakaupan on tarjottava asiakkaille ennen kaikkea elämyksiä, joita verkko-ostamisesta ei saa. Palveluiden pitää löytyä helposti yhdestä ja samasta paikasta – yllätyksellisyyttä, inspiroivaa ympäristöä ja kohtaamisia arvostetaan nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä kuvailee.

Uudistus alkaa näkyä ensi kesänä

Uudistus tarkoittaa asiakkaille Sokoksen kokonaispalvelutarjooman kehittymistä kerros kerrokselta aina katolle asti. Muutostyöt on tarkoitus aloittaa katutasosta ja yläkerroksista kesällä 2022. Koko liikepaikan palvelut kehitetään monikanavaisuutta hyödyntäen keskustassa asuvien ja asioivien tarpeisiin.

– Sokoksen lähiympäristössä asuu yli 15 000 asukasta. Läntisen keskustan asiakkaat tarvitsevat elämän perustarpeita palvelevan keskittymän. Uusi Sokos on vastaus tähän, Ville toteaa.

Muodin ja kauneuden valikoima tuodaan uudenlaisten osastokokonaisuuksien myötä esille entistä houkuttelevammin ja helpommin.

– Meistä jokainen varmasti samaistuu asiakkaana siihen, että erityisesti talvella sovituskoppiin ahtautuminen voi tuskastuttaa. Haluamme nostaa valikoiman ohella myös vaatteiden sovituksen uudelle levelille ja tehdä siitä aidosti miellyttävän kokemuksen – jopa elämyksen, Ville visioi.

Uudistus ulottuu myös ravintolatarjoomaan tuoden uusia makumaailmoja tuttujen suosikkien rinnalle. Esimerkiksi Ravintola Herkku on jo pitkään ollut yksi Tampereen suosituimmista lounaspaikoista ja neljännen kerroksen kahvila-ravintolalta löytyy myös vankka fanijoukkonsa.

Keskustan halvin ruokakori, valtavin valikoima

Vuonna 2023 on tarkoitus aloittaa kaksikerroksisen Prisman rakentaminen kerroksiin –1 ja –2. Suomen ensimmäisestä suurkaupungin keskustaan sijoittuvasta hypermarketista tulee totutusta poikkeava Prisma. Prisman myötä myös koko Sokos-liikepaikan käyttötavaravalikoima täydentyy.

– Ruokakauppakonseptin muuttaminen on perusteltu liike. Prisma-konsepti taipuu moneen toimintaympäristöön, ja tuttujen kulmakivien lisäksi paikallisille toiveille ja tarpeille annetaan iso tila. Vertailukohtana voisi käyttää viime joulukuussa avattua Pirkkalan Prismaa, josta löytyy monia uniikkeja yksityiskohtia: Suomen ensimmäinen Prisma drive-in, yrttien vertikaaliviljelmä ja pirkanmaalaisista huippuosaajista koostuva ruokamaailma. Myös Sokoksen Prismassa tullaan näkemään mielenkiintoisia partnereita ja palveluita, Ville valottaa.

Prisma tulee tarkoittamaan keskustan halvimpia hintoja, herkullisuudesta tinkimättä. Kasvava päivittäistavaravalikoima mahdollistaa usean hintatason tuotteet jokaisessa tuoteryhmässä.

– Kaksikerroksinen Prisma mullistaa keskustan ruokakauppakentän ylivoimaisen isolla ja inspiroivalla valikoimallaan. Hektisen arjen helpottaminen ja herkullistaminen on tärkeä teemamme, ja heti valmiin ruoan ja takeawayn valikoimassa tullaankin laittamaan suuri vaihde silmään. Sokos Herkku on tunnettu asiantuntevasta palvelustaan ja kaupungin kattavimmasta palvelutiskistä. Näistä valttikorteista aiomme pitää kiinni jatkossakin, Ville hehkuttaa.

Asiakastoiveita ja uusia työkavereita

Sokosta suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakastoiveita uudistuvaan Sokokseen aletaan kerätä vielä tämän vuoden puolella osoitteessa www.uusisokostampere.fi.

– Moni asia on vielä päättämättä, jotta toiveiden toteuttamiselle on aidosti sijaa. Kuulemme innolla niitä rohkeimpiakin ideoita – nyt saa antaa mielikuvituksen lentää, Ville kannustaa.

Uudistumisesta ja siihen liittyvistä kehitysehdotuksista on jo keskusteltu Sokoksen henkilökunnan kanssa, ja heiltä on saatu konkreettisia ideoita niin valikoimaan, palveluihin kuin elämyksellisyyteen ja visuaalisuuteenkin.

– Sokoslaiset ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita. Mistään toimivasta ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista luopua vaan päinvastoin, hioa yhdessä asioita vieläkin paremmiksi. Vaikka myllerrystä osastojen ja hyllypaikkojen kanssa on taatusti luvassa, pyrimme palvelemaan läpi uudistuksen parhaalla mahdollisella tavalla. Myös rekryjä aukeaa projektin edetessä, Ville kertoo.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä, puh. 010 767 0079, ville.jylha@sok.fi

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Jukka Salminen
Kuva: Jukka Salminen
Lataa
Ravintola Herkku lukeutuu Tampereen suosituimpiin lounaspaikkoihin. Kuva: Jukka Salminen
Ravintola Herkku lukeutuu Tampereen suosituimpiin lounaspaikkoihin. Kuva: Jukka Salminen
Lataa
Palvelutiskin laadukkaasta tarjoomasta ja asiantuntevasta palvelusta aiotaan pitää jatkossakin kiinni. Kuva: Jukka Salminen
Palvelutiskin laadukkaasta tarjoomasta ja asiantuntevasta palvelusta aiotaan pitää jatkossakin kiinni. Kuva: Jukka Salminen
Lataa
Prisman myötä koko Sokoksen käyttötavaravalikoima kasvaa esimerkiksi pienten kodinkoneiden osalta. Samalla yksinoikeudella Prismoissa myytävät tuotteet tulevat myös keskusta-asioijien saataville. Kuva: Jukka Salminen
Prisman myötä koko Sokoksen käyttötavaravalikoima kasvaa esimerkiksi pienten kodinkoneiden osalta. Samalla yksinoikeudella Prismoissa myytävät tuotteet tulevat myös keskusta-asioijien saataville. Kuva: Jukka Salminen
Lataa
Kauneuden ja muodin valikoima tuodaan uusien osastokokonaisuuksien myötä esille entistä houkuttelevammin ja helpommin. Kuva: Jukka Salminen.
Kauneuden ja muodin valikoima tuodaan uusien osastokokonaisuuksien myötä esille entistä houkuttelevammin ja helpommin. Kuva: Jukka Salminen.
Lataa
"Haluamme nostaa valikoiman ohella myös vaatteiden sovituksen uudelle levelille ja tehdä siitä aidosti miellyttävän kokemuksen – jopa elämyksen", toimialajohtaja Ville Jylhä visioi. Kuva: Jukka Salminen
"Haluamme nostaa valikoiman ohella myös vaatteiden sovituksen uudelle levelille ja tehdä siitä aidosti miellyttävän kokemuksen – jopa elämyksen", toimialajohtaja Ville Jylhä visioi. Kuva: Jukka Salminen
Lataa
Viime kesänä Tampereen Sokokselle avattu Rekin pop-up esimerkittää hyvin tulevaisuuden tahtotilaa uudenlaisten muotipalveluiden tarjoamisesta. Kuvassa Rekin toimitusjohtaja Bertta Häkkinen sekä Sokoksen naisten pukeutumisen myyntipäällikkö Tuula Markkula. Kuva: Laura Vesa
Viime kesänä Tampereen Sokokselle avattu Rekin pop-up esimerkittää hyvin tulevaisuuden tahtotilaa uudenlaisten muotipalveluiden tarjoamisesta. Kuvassa Rekin toimitusjohtaja Bertta Häkkinen sekä Sokoksen naisten pukeutumisen myyntipäällikkö Tuula Markkula. Kuva: Laura Vesa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.s-kanava.fi/pirkanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Hämeenkyröläisille nousee toinen S-market Tippavaaraan – ja höysteitä riittää24.11.2021 15:00:00 EET | Tiedote

Vuoden kuluttua avattava uusi ohitustie, Hämeenkyrönväylä, muuttaa Hämeenkyrön alueen liikennevirtoja siten, että paikkakunnalle avautuu uusia mahdollisuuksia palvelutarjonnan laajentamiselle. Hämeenkyröläisille rakennetaankin Tippavaaran alueelle uusi S-market ja autoilijoiden palveluita. Tavoitteena on, että asiakkaat pääsevät tekemään ensi vuoden jouluruokaostokset uutuuttaan loistavassa myymälässä.

Niemenrantalaisten hiilineutraali S-market avataan vuoden kuluttua11.11.2021 08:00:00 EET | Tiedote

Niemenrannan pop-up-Salen seinät nitisevät liitoksistaan väestöennusteesta puhuttaessa: on odotettavissa, että alueen asukasmäärä lähes tuplaantuu nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Alueen kasvuun päästään vastaamaan jo ensi vuonna, kun Niemenrannan S-marketin rakennustyöt käynnistetään maaliskuussa. Tavoitteena on, että niemenrantalaiset pääsevät asioimaan uuteen, hiilineutraaliin marketiin loppuvuonna 2022.

Eurolla ruokaostokset ovelle kuusi kertaa päivässä – Tampellan Sale testaa uutta kotiinkuljetuspalvelua5.11.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Aamupalapöytään tuore lämmin leipä tai illan leffaherkut kouraan kotoa poistumatta? Tampereen kahdessa Salessa alkoi tällä viikolla kahden uudenlaisen ruoan kotiinkuljetuspalvelun pilotointi. Tampellan Salessa testataan Sale Klubia, jossa lähialueen asukkaat voivat tilata euron päivähinnalla isoja tai pieniä ruokaostoksia kotiovelle kuusi kertaa päivässä. Puutarhakadun Salessa puolestaan kokeillaan alle neljän euron hintaista pikatoimitusta, joka lupaa ostokset asiakkaalle tunnin sisällä.

Keskustorin uusi karaokeravintola Las Palmas tuo helpotuksen kaukokaipuuseen8.10.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Laululinnuille ja muuten vain Tampereen yöelämässä viihtyville on luvassa piristysruiske, kun karaokeravintola Las Palmas avaa ovensa ja tuo Manseen tuulahduksen etelän välitöntä tunnelmaa. Tilat uudelle karaokeravintolalle antaa pitkään Keskustorilla palvellut anniskeluravintola Public Corner. Tiskin takana aurinkovarjoja drinkkeihin pistävät jatkossakin Cornerista ja muista Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloista tutut hyvät tyypit. Lisäksi joukkoon liittyy eräs kokonaan uusi tuttavuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme