Tampereen suurin prosenttitaidekokonaisuus valmistui uuteen Sammon kouluun
17.2.2023 15:07:37 EET | Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo | Tiedote

Sammon koulun ja päiväkodin sisä- ja ulkoseinillä, lattiassa ja pihalaatoissa on teoksia pienistä teksteistä jättikokoisiin veistoksiin. Prosenttitaidekokonaisuus sisältää myös maalausta sekä ääni- ja installaatiotaidetta. Osa teoksista peittää koko seinän, osa on sen verran pieniä, että niiden löytäminen tuottaa iloa etenkin pienimmille oppilaille. Katseenvangitsijana toimii ainakin Janne Hokkasen 11 metriä leveä 3D-veistos – tiettävästi Suomen suurin tällä tekniikalla valmistettu. Heti sisäänkäynnin jälkeen huomiota herättää Sanna Kauppisen hyperrealistinen metsämaisemapiirustus.
Yhteisenä kattoteemana Sammon koulun teoksilla on luonnon monimuotoisuus. Taiteilijoita yhdistää huoli luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Teosten ekologista kestävyyttä on mietitty - materiaalit ja alihankintatyöt on tilattu mahdollisimman läheltä. Lisäksi taiteilijat Janne Hokkanen ja Sanna Kauppinen kompensoivat hiilijalanjälkeään tukemalla Luonnonperintösäätiötä.
Luontotiedon lisäksi teoksilla on myös pedagogisia ulottuvuuksia. Koululle sijoitettavan taiteen kautta oppilaat voivat syventää tietojaan esimerkiksi biologiasta, maantieteestä ja historiasta. Teoksissa lapsia kannustetaan näkemään oma kasvu ja kehitys. Innostavia ja positiivisesti tukevia tekstejä voi löytää sopivasti piilotettuna muun muassa pihan laatoista.
Sammon uusi koulu- ja päiväkotirakennus sijaitsee Tampereen Kalevassa, Kaupinkadun ja Väinämöisenkadun kulmassa ja siellä on tilat lähes 900 lapselle.
Tampereen kaupungilla on käytössä taiteen prosenttiperiaate, mikä tarkoittaa, että kaupungin kiinteistöjen uudis- tai korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan julkisen taiteen toteuttamiseen. Tampereen taidemuseo toimii hankkeissa taideasiantuntijana, ja teokset liitetään osaksi Tampereen kaupungin taidekokoelmaa.
Taiteilijoita voi haastatella ja teoksia kuvata Sammon koululla tiistaina 21.2. sopimuksen mukaan.
Tiedotteen alareunasta löytyy linkki taidemuseon kuvapankkiin.
Kuvapankin salasana on Viljamakasiini2019.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Hokkanen
taiteilija
puh. 040 861 9122
jmshokkanen@gmail.com
Janne Kauppinen
Tampereen taidemuseo, amanuenssi, julkisen taiteen koordinaattori
puh. 041 7302971
janne.m.kauppinen@tampere.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Taidevaltakunta '26 -biennaalin taiteilijat julkistetaan 6.3.2026 Tampereella20.2.2026 07:30:00 EET | Kutsu
Taidevaltakunta on Hämeenlinnan taidemuseon, Tampereen taidemuseon ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan perustama yhteistyöhanke. Se järjestää joka toinen vuosi nykytaiteen biennaalin Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueilla. Tampereen taidemuseo järjestää seuraavan biennaalin Tampereella 13.6.–16.8.26.
Raatihuoneen taidetta esille Tampereen taidemuseon Encore!-näyttelyyn10.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Raatihuoneella esillä olleita teoksia on valittu mukaan Tampereen taidemuseon Encore! – Klassikoita ja nykytaidetta kokoelmista -näyttelyyn. Raatihuoneella esillä olleet teokset on viety pois, ja tilalla on Tampereen taidemuseon kuratoima uusi ripustus naistaiteilijoiden teoksia kaupungin kokoelmasta. Ripustuksen teokset ovat melko uusia hankintoja taidekokoelmaan.
Encore! Klassikoita ja nykytaidetta avautuu Tampereen taidemuseossa 7.2.20265.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Encore! on Tampereen taidemuseon kevään laaja kokoelmanäyttely, joka kuljettaa katsojan suomalaisen kuvataiteen ja kulttuurin murroskohtiin 1810-luvulta 2020-luvulle. Kolmeen kerrokseen levittäytyvä kokonaisuus esittelee Tampereen taidemuseon ja kaupungin kokoelmien maalauksia, veistoksia, grafiikkaa sekä valokuva- ja mediataidetta lähes 90 taiteilijalta. Mukana on myös harvoin nähtyjä teoksia Tampereen Raatihuoneelta.
Vuoden nuori taiteilija 2026 on Roope Itälinna23.1.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Kuvataiteilija Roope Itälinna on valittu Vuoden 2026 nuoreksi taiteilijaksi. Hän saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseon näyttelytilassa Finlaysonin alueella syksyllä 2026. Itälinna on järjestyksessä 42. Vuoden nuori taiteilija.
Encore! tuo kansallismaisemia ja urbaania sykettä Tampereen taidemuseoon19.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tampereen taidemuseon kevään näyttely Encore! – Klassikoita ja nykytaidetta kokoelmista tuo vielä kerran yleisön nähtäville merkittävät klassikkoteokset ja puhuttelevaa nykytaidetta museon hallinnoimista kokoelmista. Näyttelyn päättyessä kesäkuussa lähes satavuotias taidemuseo sulkee ovensa noin neljän vuoden ajaksi peruskorjauksen ja uudisrakennushankkeen vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
