Tampereen yliopisto kouluttanut lääkäreitä 50 vuotta
9.11.2022 11:11:10 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote

Opetushallinnon Vipunen-tilastopalvelun mukaan vuonna 2020 valmistuneista 105 lääkäristä 54 oli vuoden kuluttua valmistumisestaan työssä Pirkanmaalla, 21 Uudellamaalla, 15 Keski-Suomessa ja 6 Etelä-Pohjanmaalla.
Kolmen ja viiden vuoden kuluttua tutkinnon suorittamisesta Tampereen yliopistosta valmistuneista lääkäreistä useimmat työskentelivät edelleen Pirkanmaalla ja Uudellamaalla.
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta valmistuu nykyisin vuosittain noin 115 kuusivuotisen koulutuksen suorittanutta lääketieteen lisensiaattia. Lääketieteen tohtoreita valmistuu vuosittain 30 ja erikoislääkäreitä ja erikoishammaslääkäreitä 160.
Tiedekunnan Bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan tutkinto-ohjelmasta valmistuu filosofian maistereita ja diplomi-insinöörejä. Heitä on Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston vuoden 2019 yhdistymisen jälkeen valmistunut kaikkiaan noin 320. Lisäksi vuosittain valmistuu 20 filosofian tai tekniikan tohtoria.
— Erityispiirre on se, että tiedekunnassamme pystytään melko ainutlaatuisella tavalla yhdistämään luonnontieteen, tekniikan ja lääketieteen tutkimusta, kertoo dekaani Seppo Parkkila.
— Samalla tavalla olemme jo kehittäneet koulutusta siihen suuntaan, että luonnontieteen, tekniikan ja lääketieteen opiskelijat toimivat yhdessä joillakin kursseilla tai jaksoilla. Monitieteellinen koulutus ja tutkimus ovat avainasemassa, Parkkila toteaa.
Tiedekunnan yleislääketieteen oppiala järjestää Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran edellyttämät kuulustelut EU-/Eta-alueen ulkopuolella koulutuksensa saaneille lääkäreille, jotka hakevat lääkärinoikeuksia Suomesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja tiedekunnasta
Dekaani Seppo Parkkila, seppo.parkkila@tuni.fi
Lisätietoja valmistuneiden sijoittumisesta
Erityisasiantuntija, FT Hanna-Leena Hietaranta-Luoma
050 478 4022, hanna-leena.hietaranta-luoma@tuni.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Uusi Corelab-tutkimuskeskus kytkee tekoälyn koko rakennetun ympäristön elinkaaren tutkimukseen12.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopistoon on perustettu rakennus- ja kiinteistöalan tutkimuskeskus Corelab. Neljän professorin tutkimusaloja yhdistävässä keskuksessa työskentelee 38 henkilöä. Corelab kokoaa yhteen rakennuksen elinkaaren eri vaiheisiin liittyvää tutkimusta kiinteistöliiketoiminnasta ja kaupunkikehittämisestä suunnitteluun, rakentamiseen ja talotekniikkaan.
Tampere onnistuu houkuttelemaan kansainvälisiä opiskelijoita, mutta ei pitämään kiinni heidän osaamisestaan8.10.2026 12:15:08 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että kansainväliset opiskelijat viihtyvät Tampereella, mutta työllistymisen vaikeudet uhkaavat karkottaa osaajat alueelta.
Tiina Silander nimitettiin koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi, Tapio Visakorpi jatkaa tutkimuksesta vastaavana vararehtorina7.10.2026 13:36:42 EEST | Tiedote
Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus nimitti kokouksessaan 7.10.2026 kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan dekaani Tiina Silanderin koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi sekä vararehtori Tapio Visakorven tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi kaudelle 1.1.2027–31.12.2031.
Kutsu medialle: Johtajuussymposium pohtii johtajuuden ja liiketoiminnan murrosta30.9.2026 13:06:00 EEST | Tiedote
Tämänvuotinen Johtajuussymposium järjestetään 22. lokakuuta teemalla johtajuuden ja liiketoiminnan murros. Digitalisaatio, energiamurros, geopoliittinen epävarmuus ja kestävyyshaasteet muokkaavat sekä johtamista että liiketoimintaa. Johtajuussymposium tarkastelee, miten muutosta voidaan johtaa strategisesti ja vastuullisesti sekä millaisia uusia toimintamalleja tämä aika edellyttää.
Valmistuneiden uraseurantakyselyt käynnistyvät30.9.2026 08:41:36 EEST | Tiedote
Yliopistojen valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy jälleen 1. lokakuuta. Kysely lähetetään vuonna 2021 Tampereen yliopistosta valmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille sekä maisterin, lääketieteen lisensiaatin tai kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (varhaiskasvatuksen opettaja) suorittaneille. Tohtorien uraseurantakyselyyn kutsutaan vuonna 2023 tohtorin tutkinnon suorittaneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
