Tampereen yliopiston uudet opiskelijat on valittu

Tampereen yliopiston suosituimpia hakukohteita kandidaatti- sekä kandidaatti- ja maisterikoulutuksissa olivat ensisijaisten hakemusmäärien perusteella aikaisempien vuosien tapaan lääketieteen lisensiaatin, kauppatieteiden ja psykologian koulutukset. Tämän lisäksi luokanopettajan, hallintotieteiden ja yhteiskuntatutkimuksen koulutukset kiinnostivat laajasti.
3 400 uutta opiskelijaa yliopistoon
Suomenkielisissä koulutuksissa aloittaa syksyllä noin 3400 opiskelijaa. Nyt valittujen lisäksi yhteensä yli 800 englanninkielisiin koulutuksiin hakenutta sai opiskelupaikan jo aikaisemmin keväällä.
Opiskelijavalinnan toteuttaminen terveysturvallisesti vaati poikkeuksellisia järjestelyjä valintakokeiden osalta, jotka järjestettiin tarkoin turvajärjestelyin yliopiston kampuksilla. Tampereen yliopistossa kokeita järjestettiin 6.4.-11.6.2021.
– Sekä hakijat että valintakoejärjestelyihin osallistuneet yliopistoyhteisön jäsenet mahdollistivat turvalliset valintakokeet noudattamalla esimerkillisellä tavalla kokeisiin liittyviä ohjeistuksia, kertoo Opiskelijapalveluiden päällikkö Kaisa Keskitalo.
Vaihtoehtoisten valintatapojen suosio kasvoi
Tampereen yliopistoon voi päästä opiskelemaan myös näyttöreitin tai avoimen yliopiston opintojen perusteella. Tänä syksynä Tampereen yliopistolla opintonsa aloittaa 213 näyttöreitin tai avoimen väylien kautta valittua opiskelijaa. Vaihtoehtoisten valintatapojen kautta hyväksyttyjen määrä kasvoi hieman viime vuodesta.
– Jos opiskelupaikka jäi tällä kertaa saamatta, tarjoavat avoimen yliopiston opinnot hyvän vaihtoehdon omaa alaansa etsiville tai tutkinto-opintoihin tähtääville, Keskitalo lisää.
Uusien opiskelijoiden opinnot alkavat kampuksilla
Uusien opiskelijoiden orientaatioviikot elokuun lopussa toteutetaan pääsääntöisesti kampuksilla terveysturvallisuus huomioon ottaen. Myös tuutoriryhmät voivat tavata kampuksilla.
Syyslukukausi alkaa opetuksen osalta hybridimallissa, jossa yli 50 hengen luennot ja tilaisuudet järjestetään etätoteutuksena. Harjoitus- ja pienryhmätyöskentely voidaan toteuttaa kampuksilla turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden. Tampereen yliopisto seuraa terveysviranomaisten suosituksia ja tarvittaessa päivitämme ohjeistuksia.
Kaikkien opiskelijaksi valittujen uusien opiskelijoiden kannattaa tutustua hyvissä ajoin uusille opiskelijoille tarkoitettuun muistilistaan ja tutkinto-ohjelmakohtaisiin tarkempiin tietoihin yliopiston nettisivuilla uuden opiskelijan oppaassa.
Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä Oma opintopolku -palvelussa. Hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 16.7.2021 kello 15.00 mennessä.
Kaikki kevään yhteishaussa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta. Varasijavalinta päättyy 2.8.2020 klo 15.00.
Linkit:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Hakijapalvelut (ma-pe klo 12-14)
puh. 0294 520 400
hakijapalvelut.tau@tuni.fi
Median yhteydenotot:
Kaisa Keskitalo, päällikkö, Opiskelijapalvelut,
puh. 040 754 5951
kaisa.keskitalo@tuni.fi
Meeri Oikemus, palvelupäällikkö, Hakijapalvelut
puh. 040 849 0594
meeri.oikemus@tuni.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Puolueilla on eri tavoitteita kaupunkien kehittämisessä3.12.2025 13:43:20 EET | Tiedote
Kaupunkisuunnittelu on polttava kysymys monissa kaupungeissa. Yhteiskuntatieteiden maisteri Mikko Vesterisen mukaan kaupunkirakenteen kasvu, ympäristönsuojelu ja kaupunkitilan muutos ovat keskeisiä puolueita jakavia kysymyksiä.
Väitös: Ekososiaalinen kasvatus voi parantaa ihmisen ja muiden lajien välistä vuorovaikutusta3.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
FM Sami Keto selvitti väitöstutkimuksessaan, miten kasvatus voi huomioida ihmisen monilajisen elinpiirin ja siihen liittyvät eettisesti merkitykselliset erot. Kedon tutkimus tarkentaa ekososiaalisen kasvatuksen teoreettisia ja käsitteellisiä perusteita. Niitä ei aiemmin ole jäsennetty yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Väitös: Hävittäjälentäjien lentokyky heikkenee pitkäkestoisesti hapenpuutteesta aiheutuneen hätätilanteen jälkeen3.12.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Lentäminen korkealla ilmakehässä altistaa elimistön hapenpuutteelle, mikäli lentokoneen paineistukseen tai happilaitteistoon tulee ongelma. Väitöstutkimuksessaan lääketieteen lisensiaatti Nikke Varis tutki hävittäjälentäjien lentokykyä simulaattorissa toteutetun hypoksia-altistuksen jälkeen.
Väitös: Perheen sisäisiä henkirikoksia voidaan ennaltaehkäistä2.12.2025 12:45:48 EET | Tiedote
TtM Marianne Ellilän väitöstutkimus osoittaa, että suomalaisiin perheen sisäisiin henkirikoksiin liittyy taustatekijöitä ja niitä voidaan ennaltaehkäistä. Ellilä kuvasi kolmen eri aineiston kautta tutkimuksessaan perheen sisäisten henkirikosten taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä. Äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien näkemykset, henkirikosten uhrien läheisten kokemukset ja tekijöiden mielentilatutkimukset antoivat arvokasta tietoa aiheesta.
Väitös: Uloshengityksen huippuvirtaus ei ole riittävän luotettava mittari astmaan liittyvän keuhkoputkien supistumisen ja laajenemisen arvioinnissa2.12.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Astman diagnostiikka perusterveydenhuollossa perustuu pääasiassa keuhkojen toiminnan vaihtelun havaitsemiseen joko huippuvirtausta (PEF) tai sekuntikapasiteettia (FEV1) mittaamalla. Näiden fysiologisten parametrien keskinäisestä suhteesta tiedetään kuitenkin vähän, eikä ole selvää, tunnistavatko ne samoja potilaita. Lääketieteen kandidaatti Leon Csonka selvitti väitöstutkimuksessaan, kuinka luotettavasti PEF-muutokset kuvaavat keuhkoputkien supistumista ja laajenemista aikuisilla ja lapsilla verrattuna FEV1-muutoksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
