Tankkaustarinoiden uusi kausi käynnistyy - nyt mukana myös ABC Varkaus
11.6.2021 13:09:50 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Hyvän suosion saavuttaneiden Tankkaustarinoiden jatkoa oli suunnitteilla jo viime vuonna, mutta korona sotki suunnitelmat. Tänä vuonna päästiin kuitenkin kuvaamaan, ja toinen tuotantokausi saatiin purkkiin juuri ennen maaliskuun ravintolarajoituksia. Tällä kertaa mukana ovat ensimmäiseltä tuotantokaudelta tutut Lohjan ja Vaajakosken ABC:t sekä uusina tulokkaina Lahden ABC Renkomäki sekä ABC Varkaus.
Sarja starttaa Nelosella maanantaina 14.6., ja sitä esitetään arki-iltaisin maanantaista torstaihin klo 20.30. Kaikki 20 jaksoa pyörähtävät läpi siis viiden viikon aikana heinäkuun puoliväliin mennessä.
ABC Varkaudesta sarjan päätähtinä esiintyvät marketin päällikkö Riitta, keittiön palveluvastaava Juha, liikennemyymälätyöntekijä Iiris, liikennemyymäläpäällikkö Mervi, liikennemyymälätyöntekijä Hanne ja esimiesharjoittelija Jani.
ABC:lla Varkaudessa sarjan alkua odotetaan innolla ja jännityksellä.
- Paljon hauskanpitoa ja naurua sisältäneet kuvauspäivät olivat pitkiä ja odottelu meinasi uuvuttaa. Useimmat tilanteet ovat ihan oikeasta elämästä, mutta toki joukossa on käsikirjoitettuja juttuja ja ihan näyttelemäänkin pääsimme. Nyt elämme jännittäviä hetkiä, kun pääsemme vihdoin katsomaan noiden päivien tuotoksia. Asiakkaat odottavat jo kovasti, milloin pääsevät katsomaan jaksojamme. He ovat usein ovat kyselleet, että milloinkas se alkaa, kertoo liikennemyymäläpäällikkö Mervi Ahonen.
Vuonna 2019 esitetyllä edellisellä Tankkaustarinat-kaudella oli yhteensä peräti 4,2 miljoonaa katsojaa.
Lue lisää Tankkaustarinoiden kuvauksista peeassa.fi
https://peeassa.fi/news/varkauden-abclla-kuvataan-tankkaustarinoita/
Yhteyshenkilöt
Ville Puustinentoimialajohtaja
majoitus- ja ravintolakauppa, liikennemyymälät
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Yli 100-vuotias jugend-helmi uudistuu Kuopiossa – asiakkaiden toivoma päivitys valmistuu keväällä5.2.2026 11:13:34 EET | Tiedote
Original Sokos Hotel Puijonsarven jugend-osan huoneet uudistuvat keväällä 2026.
S-market Heinävesi uudistuu4.2.2026 10:10:42 EET | Tiedote
S-market Heinävesi uudistuu kevään 2026 aikana: uudet energiatehokkaat kylmäkalusteet, paistopiste ja sähköauton lataus parantavat palveluita.
Osuuskauppa PeeÄssä kehittää liikenteen palvelujaan Pyhäjärvellä9.1.2026 13:53:30 EET | Tiedote
Pyhäjärven ABC-liikenneaseman palvelut paranevat alkuvuoden ja kevään 2026 aikana. Liikenneaseman market päivitetään helposti ja nopeasti asioitavaksi ostopaikaksi.Uuden marketin valikoima on suunniteltu ohikulkevien ja paikallisten asiakkaiden tarpeita ajatellen ja vastaa tämän hetken trendeihin ja kysyntään. Aseman sisäosien päivitys toteutetaan tammi-helmikuun aikana. Keväällä liikenneaseman latausinfraa laajennetaan avaamalla 14 uutta suurteholatauspaikkaa. Yhteensä asiakkaita palvelee jatkossa 20 suurteholatausta ja samalla kentän latausteho nostetaan 2 megawattiin. Latauspaikkojen ja tehon lisäys parantaa merkittävästi Nelostien liikenteen ja paikallisten sähköautoilijoiden latauspalvelujen saatavuutta ja nopeutta.
Kuopion Prisman 30-vuotista taivalta juhlitaan koko vuoden 2026 ajan2.1.2026 15:11:56 EET | Tiedote
– Prisman avaus vuonna 1996 oli kihelmöivän jännittävä hetki sekä työntekijöille että asiakkaille, joista monet ovat pysyneet mukana koko taipaleemme ajan. On hienoa olla osa tätä historiallista tarinaa ja päästä juhlimaan yhdessä asiakkaidemme, henkilökuntamme, yhteistyökumppaneidemme ja paikallisten tavarantoimittajien kanssa. Lämpimästi tervetuloa ideoimaan ja viettämään juhlavuotta kanssamme, prismajohtaja Heli Wilska kannustaa.
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta. Vierekkäiset tontit sijaitsevat osoitteessa Pohjolankatu 16. Tonttien myyjät ovat Lujatalo Oy ja Pulkan perikunta. Tällä tonttikaupalla täydennämme asiakasomistajien palveluita Iisalmessa. Tarkoituksenamme on rakentaa tontille S-market, joka täydentää Iisalmen keskustan asiakasomistajien palveluita entisestään, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen. Uuden myymälän palveluita tulevat täydentämään myös S-kaupan noutopalvelut sekä robottitoimitukset, jotka on saaneet erityisen kovan kysynnän Iisalmessa. Kokonaisinvestointi on 4,5 miljoonaa euroa. Myymälä tulee työllistämään noin 10 henkeä. Rakennustyöt aloitetaan ensi kevään aikana ja myymälä on tarkoitus avata joulukauppaan 2026. Rakennusprojektin kokonaisurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

