Tanssin Talolle lisärahoitusta ja Kruununhakaan hotelli- sekä toimitilakortteli
Tanssin talolle lisärahoitusta
Kaupunginhallitus hyväksyi Kiinteistö Oy Kaapelitalon lisärahoitusanomuksen Tanssin talon kohonneiden rakennuskustannusten kattamiseksi. Kaupunginhallitus korottaa kaupungin rahoitusosuutta Tanssin talo -hankkeessa yhteensä enintään 3,95 miljoonalla eurolla. Lisäksi kaupunginhallitus päätti Tanssin talo - hankkeen rahoitusta koskevan puitesopimuksen ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon rahoitusanomuksen mukaisesti hyväksyä 5,5 miljoonan euron suuruisen vastikkeettoman sijoituksen tekemisen Kiinteistö Oy Kaapelitalon sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Lisärahoituksen tarve johtuu muun muassa rakennusalan yleisen kustannustason noususta.
Kruununhakaan suunnitteilla hotelli- ja toimitilakortteli
Kaupunginhallitus hyväksyi maankäyttösopimuksen tekemisen Suomen valtion ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa liittyen Kruununhaassa sijaitsevaan tonttiin (tontti 91-1-18-3) ja asemakaavan muutosehdotukseen. Asemakaavan muutosehdotus koskee tonttia, jolla sijaitsee neljä rakennusta osoitteissa Mariankatu 23, Maneesikatu 7 sekä Liisankatu 8.
Uutta asuin-, liike- ja toimistokerrosalaa on 12 600 kerrosneliötä, josta vähintään puolet on osoitettava liike-, hotelli- tai toimitilaksi. Asukasmäärän lisäys voi olla enintään noin 100 asukasta. Korttelin rakennuksissa on toiminut aikaisemmin muun muassa maa- ja metsätalousministeriö.
Myllypuron asemakaavan muutos ja Kaarelan raitin uudisrakennuksen hankesuunnitelma valtuustoon
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle 45. kaupunginosan (Vartiokylä, Myllypuro) korttelin 45135 tontin 1 sekä katu- ja puistoalueiden asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa alueen tehokkaampi maankäyttö sekä asuntotarjonnan lisääminen metroaseman ja Jokeri 2- raitiotielinjan sekä Metropolian uuden kampuksen läheisyydessä.
Myös Kaarelan raitin päiväkodin ja Kannelmäen peruskoulun Kaarelan raitin toimipisteen hankesuunnitelma etenee valtuuston käsittelyyn. Uudisrakennukseen suunnitellaan tiloja varhaiskasvatuksen ja ala-asteen käyttöön 210 päiväkotilapselle sekä 120 perusopetuksen 1. ja 2. luokan oppilaalle. Uusi rakennus korvaa nykyisen Kannelmäen peruskoulun Kaarelan raitin toimipisteen tilat sekä Hakuninmaan ja Vuorilinnan päiväkotien tilat. Tiloja voidaan käyttää joustavasti muuttuvan palvelutarpeen mukaan.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin vuoden 2025 väestönkasvu poikkeuksellisen suurta, 700 000 hengen raja ylittynee vuonna 202618.12.2025 12:00:04 EET | Tiedote
Helsingin asukasmäärä ylittää miljoonan hengen rajan ennustekauden lopulla 2070. Kasvun taustalla on muuttoliike sekä Helsingin seudun ulkopuolelta että ulkomailta. Nuorimmissa ikäluokissa kasvu jää maltilliseksi, kun taas suurin kasvu kohdistuu työikäisiin ja vanhimpiin ikäluokkiin. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian uudesta väestöennustejulkaisusta.
100 työpaikkaa nuorille – Helsinki kokeilee uusia keinoja nuorten työllistämiseksi ja haastaa alueen työnantajat mukaan16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki tarjoaa ensi keväänä sadalle korkeakoulutetulle nuorelle työpaikan osana Uusia alkuja -hanketta. Kuuden kuukauden pituisista työjaksoista toivotaan nuorille ponnahduslautaa työelämään. Helsinki haastaa myös muut työnantajat mukaan työpaikkatalkoisiin rakentamaan uusia mahdollisuuksia nuorille.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin kaupunkitilojen ajankohtaiskatsausta15.12.2025 19:19:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli syyskauden viimeisessä kokouksessaan 15. joulukuuta Helsingin kaupunkitilat Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi yleiskaavan toteuttamisohjelman 202515.12.2025 18:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 15. joulukuuta yleiskaavan toteuttamisohjelman 2025. Valtuustokausittain päivitettävä ohjelma määrittää yleiskaavan toteuttamisen periaatteet ja aikatauluttaa yksityiskohtaisempaa suunnittelua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan10.12.2025 20:48:51 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
