Arts Management Helsinki Oy

Tanssiteos juhlii ruuhkavuosia - ihmisen parasta aikaa

Jaa

Koreografi Satu Tuomiston ja työryhmän tanssiteos NelkytPlus syyskiertueella Helsingissä, Oulussa ja Seinäjoella.

NelkytPlus. Kuva Jussi Heikkinen.
NelkytPlus. Kuva Jussi Heikkinen.

Moni kokee ruuhkavuodet elämänsä haastavimmaksi ajaksi, aika ei riitä ja tekemättömät työt kaatuvat niskaan. Toiset näkevät asian toisin: ruuhkavuodet ovat ihmisen parasta aikaa, silloin ei ehdi hermoilla ulkonäköpaineista, ei jaksa enää välittää mitä muut ajattelevat ja uskaltaa sanoa omat mielipiteensä.

Ruuhkavuosia vietetään kaikilla elämänaloilla – myös esittävässä taiteessa. Ryhmä nelikymppisiä tanssitaiteilijoita on ottanut ruuhkavuodet teemaksi syksyllä nähtävään tanssiteatteriteokseen NelkytPlus. Teoksen ohjauksesta vastaa elämänmakuisista teoksistaan tunnettu koreografi Satu Tuomisto.

”Sitä oppii priorisoimaan, kun ei ole mitenkään mahdollista ehtiä oikeasti tekemään yhtään mitään, multitasking saavuttaa aivan oman sfäärinsä. Nelikymppisenä ei enää paljoa pienet murheet sureta, kun koettujen surujen määrä on jo kasvanut niin megalomaaniseksi. Toisaalta oppii huomaamaan ja nauttimaan pienistä onnen hetkistä. Avioerot on koettu, yksi imettää, toisen pää humisee uraputkessa, kohtalotovereita on rakastettu ja petetty, jokainen on löytänyt oman mutkittelevan polkunsa”, koreografi Satu Tuomisto kuvailee teoksen innoitusta.

Teos kiertää syksyn 2017 aikana Helsingissä, Oulussa ja Seinäjoella.

***

NelkytPlus

Tanssi ja koreografia: Taina Ala-Ketola, Sanna Hento, Kaisa Rundelin

Tanssi, koreografia ja ohjaus: Satu Tuomisto

Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu: Antti Rundelin 

Teos esitetään Seinäjoen Vanhalla teatterilla 12.10.2017, Helsingin KokoTeatterissa 29.10.2017 ja Oulun Kulttuuritalo Valveella 8.–9.12.2017.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Satu Tuomisto, 045 311 9737, satu(at)satutuomisto.com

www.satutuomisto.com/nelkytplus

www.facebook.com/tanssiteatterinelkytplus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Satu Tuomisto
Koreografi
puh. 045 311 9737
satu(at)satutuomisto.com

Kuvat

NelkytPlus. Kuva Jussi Heikkinen.
NelkytPlus. Kuva Jussi Heikkinen.
Lataa
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
Lataa
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
Lataa
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
Lataa
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
NelkytPlus. Kuva Pirjo Lempeä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Arts Management Helsinki Oy
Arts Management Helsinki Oy
Iso Roobertinkatu 36-40
00120 HELSINKI

http://artsmanagement.fi

Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki on arvopohjainen asiantuntijayritys, joka on perustettu vuonna 2012. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Arts Management Helsinki Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme