Tapahtuman järjestäminen ei ole ikinä ollut Helsingissä näin helppoa
29.5.2019 13:48:38 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Varaamosta varattaviin tapahtumapaikkoihin ei tarvitse hakea lupia, kunhan tapahtuma on käyttösääntöjen mukainen. Käyttösäännöissä mm. edellytetään, että tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Jokaiselle paikalle on määritelty paikasta riippuen kellonajat tapahtumien järjestämiseen sekä maksimimäärä osallistujia.
Tapahtumien varaus on auennut nyt, ja ensimmäiset tapahtumat voi järjestää 1.6.2019. Varattavia paikkoja on ympäri Helsinkiä. Näitä paikkoja ovat mm. Karhupuisto, Dallapénpuisto, Arabianaukio ja Meri-Rastilan tori. Jo aikaisemmin kyseisille paikoille tehdyt varaukset ovat yhä voimassa.
- Haluamme, että tapahtumia voi kuka tahansa järjestää matalalla kynnyksellä. Toivottavasti tapahtumapaikkojen varaaminen helposti netistä innostaa ihmisiä järjestämään uusia ja jännittäviä tapahtumia eri puolilla kaupunkia, sanoo alueiden käytön tiimipäällikkö Iiro Grönberg kaupunkiympäristön toimialalta.
Uudistuksen taustalla on Rantakesä-konsepti, jonka avulla on testattu muutaman kesän ajan kevennettyä lupamenettelyä pienten tapahtumien kohdalla. Rantakesässä mukana olleet tapahtumapaikat siirtyvät nyt varattaviksi Varaamoon.
Uusia tapahtumapaikkoja on 18 ja ne valittiin kaupunkilaisten jättämien toiveiden pohjalta. Kaupunkilaisille järjestettiin avoin karttakysely sopivista tapahtumapaikoista marraskuussa 2018. Erilaisia ehdotuksia jätettiin 264 kappaletta.
Myöhemmin kesällä varattavissa on myös Torikorttelien hallinnassa oleva Kauppatorin oleskelualue ja lava.
Näin varaat tapahtumapaikan
- Mene varaamo.hel.fi.
- Etsi haluamasi paikka
- Kirjaudu palveluun
- Lue käyttösäännöt
- Varaa tapahtumapaikka
- Järjestä hieno tapahtuma!
Ala-Malmin puisto
Arabian kivitori
Arabianaukio
Aurinkolahden aukio
Dallapénpuisto
Ensipuistikko
Hakaniemenpuisto
Hartolanpuisto
Hesperian Esplanadi
Karhupuisto
Kauppatorin oleskelualue ja lava (17.6.2019 alkaen)
Katariina Saksilaisen puisto
Kiillepuisto
Koirakivenniemi
Malminkartanonaukio
Matruusinpuisto
Meri-Rastilan tori
Mosaiikkitori
Neitojenranta
Nylanderinpuisto
Oulunkylän seurahuoneen puisto
Pannukakunpuistikko
Parrulaituri
Pengerpuisto
Pikku Huopalahden puisto
Pyhän Birgitan puisto
Ruoholahdentori
Sitratori
Taivallahti
Toukolan rantapuisto
Tullisaari
Vaasanpuistikko
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vuorovaikutussuunnittelija Siiri Viinikainen, 040 809 4839, siiri.viinikainen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa2.4.2026 10:22:38 EEST | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 31.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt fotbollsstadion för 8 000 åskådare planeras i Åggelby27.3.2026 08:55:08 EET | Pressmeddelande
Staden planerar att bygga ett nytt fotbollsstadion i Åggelby idrottspark. Samtidigt ska övriga motions- och idrottsförhållanden i området förbättras. Intill idrottsparken, nära snabbspårvägen, ska nya bostäder för 500 invånare byggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme