Tapahtumatakuun ensimmäiset takuut myönnetty
10.6.2021 13:50:55 EEST | Valtiokonttori | Tiedote

Tapahtumatakuun haku alkoi 1.6. rauhallisesti. Tapahtumatakuun sähköinen haku aukeaa Valtiokonttorin sivuilla 15.6. kello 9.00.
Valtiokonttorin sivuilta löytyy nyt myös kattavat tilastot kaikista tapahtumatakuuhakemuksista ja -päätöksistä. Tilastoista on nähtävissä muun muassa saapuneiden hakemusten määrä ja tapahtuman pääjärjestäjän ilmoittamat alihankkijat, jotka ovat myös takuun piirissä ja oikeutettuja hakemaan korvausta tapahtuman peruuntuessa tai toteutuessa pienempänä viranomaisten asettamien koronarajoitusten takia. Sivuilta löytyvät myös yksityiskohtaisemmat tiedot takuun hakijoista, hakemuksien käsittelytilanne sekä tiedot käsittelypäätöksistä. Tällä hetkellä takuuhakemuksia on tullut lähinnä musiikki- ja konserttitapahtumien järjestäjiltä.
Edellisen päivän tiedot päivittyvät raporttiin joka arkipäivä noin kello 12.00. Manuaalisen haun PDF-hakemukset tilastoituvat kuitenkin vasta tehdyn päätöksen yhteydessä.
Tapahtumatakuuta haetaan Valtiokonttorista tällä hetkellä paperilomakkeella, jonka voi tilata sähköpostitse. Sähköinen hakulomake aukeaa ensi viikon tiistaina. Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta valtiokonttori.fi/tapahtumatakuu löytyy runsaasti tietoa tapahtumatakuuseen ja sen hakemiseen liittyen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyri TappertoimialajohtajaKansalaispalvelut
Puh:0295 50 2950jyri.tapper@valtiokonttori.fiMari Selvirantapalvelujohtaja,Kustannustuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat19.5.2026 13:23:43 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 4‑ och 15‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 500 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset19.5.2026 13:18:17 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 4- ja 15-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 500 miljoonalla eurolla.
Valtion henkilöstökertomus 2025: Eläköitymisaalto iskee valtionhallintoon18.5.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Valtion henkilöstökertomus kokoaa vuosittain yhteen keskeiset tiedot valtion palveluksessa työskentelevästä henkilöstöstä. Nyt julkaistu vuoden 2025 henkilöstökertomus osoittaa muun muassa, että valtion henkilöstömäärä jatkoi laskuaan, samapalkkaisuus miesten ja naisten välillä on jo lähellä toteutua ja että eläköityminen kiihtyy entisestään lähivuosina.
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat21.4.2026 13:20:00 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 3‑ och 19‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 500 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset21.4.2026 13:20:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 3- ja 19-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 500 miljoonalla eurolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
