Tapiolan keskukseen uusi korkeatasoinen hotelli
7.6.2018 16:43:11 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Kulttuuriaukion eteläreunan uusi hotelli- ja liikerakennus tulisi paikalla nykyisin sijaitsevan liikerakennuksen tilalle. Se liittyy saumattomasti arkkitehti Aarne Ervin suunnittelemaan Tapiontorin liikekeskukseen. Ajorampit alueelta poistuvat, jolloin kävely-ympäristö muuttuu nykyistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi. Uudet kahvila-, ravintola- ja liiketilat avataan suurilla ikkunapinnoilla kaikkiin suuntiin elävöittämään Tapiolan kävelykeskustaa.
Hotellin yhteyteen elokuvakeskus
Hotellin yhteyteen on suunnitteilla elokuvakeskus, jonka korkeatasoiset ja viihtyisät elokuvasalit täydentävät Kino Tapiolan ja Kulttuurikeskuksen ohjelmistotarjontaa. Regenero Oy:n mukaan elokuvakeskuksesta on käyty keskusteluja Cine Tapiolan, Espoo Cinèn ja Ilona Studios Oy:n kanssa. Ilona Studios valmistelee myös elokuvakeskuksen toteutusta Kamppiin Helsingin vanhan linja-autoaseman yhteyteen.
Tapiolan keskusta uudistetaan parhaillaan perusteellisesti. Suomen suurin kävelykeskusta laajenee, ja alueen palvelu- ja kulttuuritarjonta monipuolistuu. Tapiolan puutarhakaupungin 1960-luvulla rakennetut rakennustaiteelliset ja maisemalliset arvot pääsevät esiin entistä paremmin.
”Regenero Oy:n hanke vastaa erinomaisesti kaupungin tavoitteita, jotka koskevat Tapiolan kulttuurisen keskuksen kehittämistä ja erityisesti Kulttuuriaukion ympäristön kehittämistä korkeatasoiseksi ja eläväksi kulttuuriympäristöksi. Hanke tukee myös Heikintorin kehittämistä,” sanoo teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.
”Suunnitelma sopii erittäin hyvin myös toukokuun alussa julkistetun Kulttuuriaukion arkkitehtuurikilpailun lähtökohdaksi”, Isotalo toteaa.
Sujuvat yhteydet metroon ja liityntäbussiterminaaliin
Suunnitteilla oleva hotelli sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä Tapiolan kävelykeskustan sydämessä. Suunnitelmissa huomioidaan sujuvat yhteydet metroon ja liityntäbussiterminaaliin. Lisäksi Tapiolan keskuspysäköinnistä pääsee hissillä suoraan hotelliin.
Regenero Oy on vuonna 2016 perustettu YIT Rakennus Oy:n ja HGR Property Partners Oy:n yhteisyritys, joka toteuttaa laajoja kiinteistökehityshankkeita avainpaikoilla, hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Myös Keilaniemessä Regenerolla on meneillään laaja kiinteistökehityshanke. Kehitystoimet käsittävät Fortumin entisen pääkonttorin perusteellisen kunnostuksen ja modernisoinnin sekä Keilaniemen alueen kaupallisen kehittämisen.
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee hankkeen suunnitteluvarausta kokouksessaan 11.6.2018. Suunnitteluvarauksen aikana selvitetään hankkeen toteuttamisen edellytyksiä, minkä jälkeen hankkeen käynnistämisestä päätetään erikseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli IsotaloTeknisen toimen johtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiAntti MäkinenProjektinjohtaja
Puh:0505931339antti.o.makinen@espoo.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Liikunta- ja hyvinvointilautakunta tarkasti liikunnan ja urheilun maksuja23.4.2026 19:31:08 EEST | Tiedote
Maksujen muutokset tulevat voimaan 1.8.2026. Muutosten taustalla on kaupungin maksutulotavoitteen kasvattaminen.
Info från nämnden Svenska rum 23.4.202623.4.2026 19:11:04 EEST | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden Svenska rum att föreslå en justering av inkomstgränser för betalningslättnad från avgiften för eftermiddagsverksamhet inom den grundläggande utbildningen. Nämnden beslutade också att tilläggsundervisning för förberedande undervisning ordnas i Esbo från och med läsåret 2026–2027.
Otaniemi toimii kestävän liikkumisen kokeilualueena toukokuussa23.4.2026 10:59:13 EEST | Tiedote
Otaniemi kutsuu opiskelijat, työntekijät ja asukkaat liikkeelle toukokuussa, kun alueella järjestetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukausi. Kuukauden aikana kampusalueella nähdään kymmeniä kaikille avoimia tapahtumia pyöränhuolloista kävelyretkiin ja liikenneaiheiseen pubivisaan. Tavoitteena on tehdä kestävistä liikkumisvalinnoista helppo ja näkyvä osa arkea.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 22.4.202622.4.2026 20:02:49 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti 22.4.2024 kokouksessaan perusopetuksen lukuvuoden 2026-2027 oppilaspaikoista vuosiluokilla 1-6.
Voihan kakka -näyttely maatilan arvokkaista jätöksistä21.4.2026 16:04:11 EEST | Tiedote
Uusi näyttely Talomuseo Glimsissä aukeaa 22.4.2026. Näyttelyssä perehdytään entisajan maatilan elämään, jossa ei edes kakka mene hukkaan! Lanta ja jätteet muuttuvat mullaksi, joka antaa voimaa pelloille ja tuo ruokaa pöytään. Jätösten kiertokulusta kertova näyttely yhdistää huumoria, historiaa ja pelimäistä seikkailua. Kierrätys ei ole vain nykypäivän juttu – se on aina ollut osa elämää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme