Espoon kaupunki - Esbo stad

Tapiolan tilapäiset sillat pysyvät toistaiseksi suljettuina – tarkastus tilataan myös ulkopuoliselta toimijalta

Jaa
Espoon kaupunki sulki perjantaiaamuna 12.5. Tapiolan Merituulentien ja Itätuulenkujan väliset tilapäiset kevyen liikenteen sillat. Sillat pysyvät toistaiseksi suljettuina ja siltojen tarkastukset jatkuvat.
Tapiolan tilapäiset kävelysillat pysyvät toistaiseksi suljettuina ja siltojen tarkastukset jatkuvat.  Kuva: Espoon kaupunki
Tapiolan tilapäiset kävelysillat pysyvät toistaiseksi suljettuina ja siltojen tarkastukset jatkuvat. Kuva: Espoon kaupunki

Kaupunki ja telinetoimittajat ovat tehneet omia tarkastuksiaan silloilla. Lisäksi kaupunki teettää myös ulkopuolisen toimijan tekemän tarkastuksen kaikille alueen tilapäisille silloille. Tarkastukset jatkuvat ja niiden tuloksista kerrotaan, kun ne valmistuvat.  

Alueella tehtiin viime viikon lopulla tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Kulku Helmakujan katutasolle (M-taso) on ohjattu porrasyhteyden kautta Tuulimäen liikuntatilojen sisäänkäynnin vierestä. Itätuulenkujan yli menee suojatie ja katutasolta pääsee jatkamaan hissillä bussipysäkille, metroasemalle ja kauppakeskus Ainoaan. Reitti ei ole esteetön.  

Esteettömät kulkuyhteydet kulkevat Leimuniityn tai vaihtoehtoisesti Tykkitien alikulun kautta. 

Alueella on tilapäisiä opasteita. Opastusta parannetaan mahdollisimman nopeasti. 

Tavoitteena on avata sujuvammat kulkureitit niin pian kuin mahdollista. Alueella on useita työmaita, jotka täytyy huomioida poikkeusreittejä suunnitellessa, jotta kulku on turvallista. 

Kaupunki päätti sulkea ja tarkastaa kaikki alueen väliaikaiset sillat viime viikon torstaina 11.5. sattuneen onnettomuuden vuoksi. Useita nuoria loukkaantui, kun tilapäinen silta romahti Itätuulenkujalla. Loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa. 

Sillan suunnittelu ja toteutus on tilattu telinetoimittajalta, mutta tilapäiset sillat ovat kaupungin vastuulla. Romahtanut silta oli tarkastettu viikoittain, viimeksi 5.5. 

Onnettomuustutkintakeskus selvittää sortumisen syytä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tapiolan tilapäiset kävelysillat pysyvät toistaiseksi suljettuina ja siltojen tarkastukset jatkuvat.  Kuva: Espoon kaupunki
Tapiolan tilapäiset kävelysillat pysyvät toistaiseksi suljettuina ja siltojen tarkastukset jatkuvat. Kuva: Espoon kaupunki
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme