Tapiolan urheilupuisto on tulevaisuudessa vehreä kaupunkilaisten puisto
13.1.2021 15:16:25 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Uudistuva urheilupuisto kutsuu espoolaisia liikkumaan ja viihtymään
Urheilupuiston nykyisiä toimintoja ja liikuntapalveluita täydennetään: sinne rakennetaan paitsi uusi jalkapallostadion myös ulkoliikuntapaikkoja, kuten skeittipaikka, jalkapallo-, padel-, katukoripallo- ja pingiskenttiä. Urheilupuistoon rakennetaan myös monitoimi- ja mailapelihallit.
Puisto liitetään toimivaksi osaksi jalankulun ja pyöräilyn verkostoja – sen läpi on helppo ja mukava kulkea.
Urheilupuisto tuo Tapiolaan tapahtumia, ihmisiä ja elämää
Laadukkaasti suunniteltu urheilupuisto täydentää Tapiolan kaupunkikuvaa. Puiston rakennusten yhteyteen syntyy myös uusia aluetta elävöittäviä palveluita, esimerkiksi kauppoja, kahviloilta ja ravintoloita. Uusia koteja rakennetaan noin tuhannelle asukkaalle.
Urheilupuistoon rakennettava 6000-paikkainen jalkapallostadion mahdollistaa myös kansainvälisen tason pelien ja suurten tapahtumien järjestämisen. Pysäköinti keskitetään stadionin alapuoliseen laitokseen.
”Laaditun asemakaavan pohjalta Tapiolan urheilupuistosta päästään toteuttamaan vehreä ja monipuolinen kaupunkimainen liikkumisen ja tapahtumien alue, johon on hyvät joukkoliikenneyhteydet,” kertoo Tapiolan projektinjohtaja Antti Mäkinen.
Ilmastoviisas Urheilupuisto
Puistolle tehdään hiilineutraaliussuunnitelma, jossa huomioidaan urheilupuiston energiankulutus ja päästöt sen koko elinkaaren aikana rakentamisesta purkuun. Mukaan lasketaan esimerkiksi rakennusmateriaalien tuotanto sekä rakentamisen ja ylläpidon vaatima energiankulutus.
Suunnitelmassa selvitetään, millä toimenpiteillä urheilupuiston ilmastovaikutukset voidaan minimoida. “Suomessa ei ole aiemmin tehty vastaavalle kohteelle hiilineutraaliussuunnitelmaa tässä laajuudessa. Alueen suunnittelussa huomioidaan lisäksi ilmastonmuutoksen aikaansaama sateiden ja tulvien yleistyminen,” kertoo arkkitehti Toni Saastamoinen:
Urheilupuiston sijainnin ansiosta stadionille, tapahtumiin ja vapaa-ajan palveluiden pariin pääsee kätevästi ja ilmastoystävällisesti metrolla.
Urheilupuiston kaavaehdotus etenee kaupunkisuunnittelulautakunnasta kaupunginhallitukselle. Lopullisesti kaavan hyväksyy valtuusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki, p. 050 593 1339.
Arkkitehti Toni Saastamoinen, Espoon kaupunki, p. 040 520 8272.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:39:20 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:38:21 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Nuorten rekrytointitukea runsaasti saatavilla pääkaupunkiseudulla13.10.2026 10:27:58 EEST | Tiedote
Nuorten rekrytointitukea on pääkaupunkiseudulla edelleen hyvin saatavilla, sillä työnantajat ovat hyödyntäneet tukea odotettua vähemmän. Työnantajan kannattaa selvittää tuen mahdollisuus hyvissä ajoin, sillä tukimalli päättyy kesällä 2027.
Konserni- ja tilajaosto teki esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarviosta 202712.10.2026 16:43:44 EEST | Tiedote
Vuoden 2027 kehyksen tilikauden tulos on 94 milj. euroa ja investointimenot 362 milj. euroa. Vuodelle 2027 kehyksessä varaudutaan n. 2,2 % menojen kokonaiskasvuun, huolimatta siitä, että talouden tasapainotuksella hillitään menojen kasvua. Investointiohjelma jatkuu edelleen mittavana.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.10.20268.10.2026 08:13:54 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti nettobudjetoitujen päiväkotien toiminnan järjestämismuodon muutoksista, viiden ryhmäperhepäiväkodin toiminnan päättymisestä sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämisestä vuosiluokilla 3–6. Lautakunta hyväksyi perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevia linjauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


