SDP EDUSKUNTA

Tarja Filatov: Kohti maailman parasta työelämää

9.4.2019 12:49:18 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Suomessa puhutaan paljon työurien pidentämisestä ja erityisesti eläkeiän nostamisesta. Yhä useamman tulisi pysyä työelämässä yhä pidempään. Jos työttömät eivät pääse työhön eikä työelämän laatu parane, tavoite ei voi toteutua.

Samaan aikaan meillä kuitenkin yhä useampi myös kamppailee työssä jaksamisen kanssa. Kiihtyvä työtahti, koventuneet tulostavoitteet ja lisääntynyt työelämän epävarmuus ovat väistämättä heijastuneet ihmisten jaksamiseen.

- Kukaan ihminen ei ole saari. Jotta yhä useampi jaksaisi työelämässä pidempää on meidän kiinnitettävä yhä enemmän huomiota ihmisten jaksamiseen, työn mielekkyyteen ja riittäviin tukiverkkoihin, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov muistuttaa.

Maailmassa käydään kovaa kilpailua siitä, minne korkean osaamisen ja korkean tuottavuuden työpaikat sijoittuvat. Suomi ei voi kilpailla hinnalla tai massatuotannolla. Meidän on oltava osaavampia ja fiksumpia. Jotta voimme jatkossakin pitää huolta kilpailukyvystämme, on meidän pystyttävä turvaaman koulutus koko ikäluokalle, sen vuoksi sosialidemokraatit ovat esittäneet oppivelvollisuuden nostoa toiselle asteelle, jotta yksikään nuori ei jäisi kyydistä. Nopeasti muuttuva työelämä vaatii jatkuvaa osaamisen päivittämistä, minkä vuoksi tarvitsemme myös vahvan aikuiskoulutusverkoston.

- Työn kehittävyys, ihmisten hyvinvointi, kehitysmahdollisuudet huomioiva johtaminen, työtovereiden ystävällisyys, työyhteisön uudistushalukkuus ja työkulttuuri sekä mahdollisuus kouluttautumiseen ovat niitä palikoita, joista maailman paras työelämä rakentuu. Yhdessä voimme viedä muutosta tähän suuntaan, Filatov päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote

Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.

SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote

Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.

SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.

Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote

Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye