Tarja Filatov: Perhevapaauudistus - ei yksin työllisyyttä, vaan myös perheitä varten
21.9.2021 18:03:23 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Uudistuksen tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat tasaisesti molemmille vanhemmille. Tämä lisää tutkitusti yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa työelämässä, sanoo Filatov.
- Nykyisin naiset käyttävät valtaosan vapaista. Tämä heikentää naisten työmarkkina-asemaa ja vaikuttaa toimeentuloon koko elämän ajan, jopa tuleviin eläkkeisiin.
- Lain tarkoituksena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia. Se että molemmat vanhemmat luovat lapseen läheisen suhteen heti alusta lähtien ja vastaavat lapsen hoivasta, auttaa lapsen ja vanhemman välisen läheisen suhteen muodostumista, millä on kauaskantoisia vaikutuksia, painottaa Filatov.
- Uudistus myös joustavoittaa perhevapaiden käyttöä. Vapaata voi käyttää aiempaa useammassa osassa tai osa-aikaisesti. Näin helpotetaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja autetaan perheitä jaksamaan arjessa. Itse olen joustosta erityisen iloinen, koska nykyjärjestelmä on jäykkä. Lisäksi laki huomioi nykyistä paremmin erilaisten perheiden tarpeet, sanoo Filatov.
Uudistuksen lähtökohta on ollut perheiden ja lasten hyvinvoinnin lisääntyminen. Kaikissa perheissä ei ole syystä tai toisesta mahdollista jakaa vanhempainvapaita tasan vanhempien kesken. Tästä syystä on päädytty malliin, jossa vanhempi voi luovuttaa tietyn määrän omia vanhempainrahapäiviään esim. toisen vanhemman tai puolisonsa käyttöön. Verrattuna nykytilanteeseen perheiden asema ei luovuttamismahdollisuuden johdosta heikkene, Filatov kertoo.
- Lainmuutokset ovat yksi keino muuttaa maailmaa. Niillä pyritään kannustamaan ja mahdollistamaan vapaiden jakaminen tasapuolisesti ja samalla kertomaan vahvemmin tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja näin osaltaan vaikuttamaan asenteisiin ja sukupuolittuneisiin käytäntöihin, Filatov muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovKansanedustaja
Puh:050 511 3112Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
